- 1.
-
Ihan hyvä että BMW keskittyy manuaalivaihteistoihin, automaatit kun heillä ovat aika antiikkisia vempeleitä.
- 2.
-
BMW on kylläkin edelläkävijä näissä automaattivaihteistoissa sillä ensimmäisenä BMW tarjosi 6-vaihteisen automaattivaihteiston vuonna 2001(7-sarja). Nykyisin jo 8-vaihteisia automaattivaihteistoja tarjoaa BMW ja Lexus.
- 3.
-
2. Saahan Audillakin kalleimpiin mallehin sitä. Bemarilla tosin kaikkiin mallehin. Vagin auutomaatithan ovat kuuluisia.
http://www.vagarena.fi/index.php?action=printpage;topic=1692.0
- 4.
-
2. 8-vaihteisia löytyy myös Audilta ja Jaguarilta.
- 5.
-
4.
Tottakai Audi matki tässäkin asiassa suurta esikuvaansa BMW.
- 6.
-
3 ja 4
Totta. Ensinnä kuitenkin BMW ja Lexus tarjosi näitä. Audin 8-vaihteiset automaattivaihteistot tulivat ensin Yhdysvalloissa vuonna 2011 myytäviin malleihin ja vähän myöhemmin Euroopan markkinoille.
- 7.
-
6.
Totta koska eivät uskaltaneen viedä sinne heikoksi osoittautunutta automaati jota täällä euroopsassa käytetään. Audilla on vielä tuoreessa muistissa kun he joutuivat vetäytymään usasta juuri hounojen Automaattejen vuoksi aikaisemmin.
- 8.
-
6. Paitsi että A4:ssa oli jo vuonna 2008 8-vaihteinen automaatti.
- 9.
-
8. Tekniikan maailmalla on sitten väärää tieto kun se vasta 2010 kertoo että ”Audi siirtyy 8-vaihteiseen automaattiin” Ja A4 sen saa 2011
http://tekniikanmaailma.fi/uutiset/audi-siirtyy-8-vaihteiseen-automaattiin
- 10.
-
9. Kyllä, TM:llä on väärää tietoa http://www.automerkit.fi/uutiset/autoesittelyt/artikkelit/autoesittely-audi-a4-2008.html
”Etuvetoisiin malleihin on saatavissa moottorista riippuen joko kuusivaihteinen manuaalivaihteisto tai portaaton multitronic -automaattivaihteisto, jossa on myös 8-vaihteinen sport-asetus ja manuaalinen vaihtamistoiminto”
Osaatko lukea?
- 11.
-
Vetailun vuoksi: BMW esitteli vuoden pari myöhemmin oman 8-vaihteisen, eli kuka matkii ja ketä?
- 12.
-
http://www.autoweek.com/article/20100512/CARNEWS/100519955&usg=ALkJrhhiBXCDhYWOts465tZh6szsYqoEkQ
Näköjään myös kansainvälisillä lehdillä ollut huonompaa tietoa kuin 1§ kun puhuvat vuoden 2011 malleista.
- 13.
-
12. Oletko oikeasti noin tyhmä? Tämä 2011 vuoden automaatti on UUSI VERSIO.
- 14.
-
Ja on se nyt muutenkin kumma kun joku nulikka tulee vinkumaan asiasta josta ei mitään tiedä. Itse koeajoin A4:n vuonna 2008 kun malli vaihtui, ja siinä oli 8-vaihteinen Multitronic.
- 15.
-
Ensimmäisenä tulee 9-vaihteinen aski chrysleriin ensi vuoden malleihin…
http://tekniikanmaailma.fi/uutiset/automaatissa-kohta-9-pykalaa
- 16.
-
http://tekniikanmaailma.fi/uutiset/lisaa-vaihteita
- 17.
-
Elä minua hauku tyhmäksi vaan tekniikan maailman ja muiden lehtien toimmitajia.
Ehkä ne siksi uutisoivatkin koska Multitronic ei ole automaativaihteisto vaan CVT (Continuously Variable Transmission)
- 18.
-
Muutenkin outoa että Audi sirtyi Bemarissa ensinmäisenä esiteltyä ZF laatikkoa. Monta vuotta myöhemmin. eikä ottanut uutta versiota tästä CVT vaihteistosta.Vai oliko taas vain kysy suuren esikuvan matkimisesta.
http://en.wikipedia.org/wiki/ZF_8HP_transmission
- 19.
-
10, tuo Multironicin 8 esiasetettua porrasta CVT-vaihteistossa ei ole sama asia kun 8-vaihteinen automaatti.
- 20.
-
eikä audi s6 voitti testin.onko siinä ny parempi vaihteisto lyhyemmillä matkoilla kun bmw.mitä sitten tapahtuu kun rs6 tulee.
http://media.caranddriver.com/files/2013-audi-s6-vs-2013-bmw-m5-2012-mercedes-benz-e63-amg-1.pdf
- 21.
-
19. Sitä on joidenkin vaikea ymmärtää jos kokemus autoista on vaan internetistä luettua.
- 22.
-
20. Aika hyvin ässältä, kun ottaa huomioon että ässä on välimalli ja esim. M5 on BMW:n lippulaiva. RS6 luultavasti nöyryyttää Bemaria ja Mersua.
- 23.
-
22 S-malli näytti olevankin reilusti hitaampi kuin BMW ja Mersu. Vauhdin kavaessa vain ero korostui. Että RS:llä paljon tekemistä että pääse edes lähellä ja radallahan Audin RS ovat olleet tunnetusti hitaita uusin RS56 häviää jopa pikku BMW 1 Series M Coupe.
http://www.fastestlaps.com/comparisons/audi_rs6_c6-vs-bmw_1er_m_coupe.html
- 24.
-
22. Miksi muuten vaihdoit puheenaiheen aivain toiseen siitä 8-vaihteisesta automaatista ? joka sinun mukaan oli Audissa jo 2008
- 25.
-
23.no silti s6 voitti testin.vähän niikun sun linkkis mukaan 1 m bmw voitti vanhan rs6.mutta toi vanha rs6 voittaa suoralla pisteiden mukaan.eli se ei ole nopeampi kuin vaa radalla.mikä on rs56.taitaa olla nopea auto.
- 26.
-
Ei se ole mikään vanha RS6 uudenpaa ei ole eli se on uusin RS6 mitä on. Vai onko uudempi olemassa ?
- 27.
-
26.emmä tiiä.mä ajan vaa bmw.mut eikös se ole vanha jos se ei ole enää tuotannossa?
- 28.
-
26. Uudempi on olemassa, mutta ei vielä markkinoilla. Johan sitä on testattu vaikka kuinka paljon. Mutta sitähän sinä nolo trolli et pysty pääkopassasi käsittää.
- 29.
-
Vilpittömät onnittelut Audille kun voittaa toiseksi nopeimmalla versiolla BMW:n ja M-B:n nopeimmat! Pakko näin bemaristina sanoa, että Audi on hieman Bemaria edellä, ei sitä voi kieltää!
- 30.
-
17.Tämä on vain minun mielipide, mutta mielestäni nuo CVT ja DSG(ja vastaavat) ovat automaatteja ,kun kuljettaja vain laittaa ns. pykälän kerran päälle ja menoksi.
Mihin luokkaan sinä laittaisit nuo CVT ja DSG vaihteistot?
- 31.
-
Teineille tiedoksi
DSG = Suorakytkentävaihteisto (Twin clutch gearbox tai Dual clutch Transmission)
CVT ”Multitronic” = Portaatonvaihteisto (Continuously Variable Transmission)
- 32.
-
Kasvakaa nyt ihan oikeasti aikuisiksi. Ensinnäkin bemari saatika mikään muukaan autovalmistaja ei ole tuota kahdeksanvaihteista kehittänyt. Se on ZF:n tekele. Tismalleen sama laatikko löytyy sekä Audista että bemarista. Saksalaisten lisäksi loota löytyy mm. joistakin JLR:n tuotteista ja uusimpana mukaan on tullut Chrysler/Dodge (300C ja Charger)
Lexus toi ensimmäisenä kahdeksanvaihteisen. Se on Aisinin valmistama laatikko. Esitelty vuonna 2007, eli pari vuotta ennen bemaria tai muita.
- 33.
-
Kohta tuleekin sitten varmaan 8-vaihteinen…
- 34.
-
Audilla on jo 21 vaihteinen polkupyörä. Audi voittaa aina senkin Bemari teinit.
- 35.
-
30v sitten oli Sisussa 4-vaihteinen suorahampainen Fulleri, oli kertoja ja tupla perä. Vaihteita oli 16. Tällaisella YKSINKERTAISELLA tavalla Leksukseen Bemariin tai Audiin saisi vaihteita niin paljon että ei ehkä pystyisi edes laskemaan. Osaava kuski tarvitsi kytkintä vain alkuunlähtiessä. Ja mikä vielä hassumpaa nykymoottori ei tarvitsis kun kolme vaihdetta, ne kun vääntää hyvin. Isän letukassa oli 60-luvulla kolme vaihdetta ja kulki jo ykkösellä sataa, ottaakohan 740d pemu saman ykkösellä. Voi ottaakin, mutta tuommoisia vehkeitä ei tänä päivänä tarvita oikeesti missään, ei edes Saksassa. Olin juuri siellä ,eikä sitä pääse ajamaan vapaasti kun pari kolme kilometriä kun on ruuhka tai tietyö, ja s8:t Porscet ja pemut ovat kiltisti jonossa muiden kanssa. Vain me motoristit päästään ajamaan suht vapaasti