Tekniikan Maailma

Ostoskorisi on tyhjä

Uutiset

21.1.2012 16:13

Reippaasti pidennetty Porsche Panamera

Saksalainen Porschen muutoksiin keskittynyt Ruf on tehnyt Panamerasta XL-version Kiinan markkinoille.

Suuri osa rikkaista kiinalaisista seuraa liikennettä mieluummin kuljettajan ajaman kookkaan maasturin tai luksusauton takaistuimelta kuin urheiluauton ohjauspyörän takaa. Tätä takana istuvaa asiakaskuntaa varten Ruf on tehnyt ensimmäisen vain Kiinaan tarkoitetun mallinsa. Se on 400 mm pidennetty Porsche Panamera.

Panamera ei ole vakionakaan mikään pikkuauto, mutta Rufin käsittelyssä akseliväli on venytetty 3,32 metriin, minkä myötä auton pituus on kasvanut 5,37 metriin. Auton omamassa on noussut sadalla kilolla, joten Ruf on kasvattanut 4,8-litraisen V8-moottorin tehoa 14 kW ja vääntöä 10 Nm. Panamera ”XL:n” suurin teho on 309 kW ja suurin vääntömomentti 510 Nm, minkä pitäisi riittää antamaan sille samat suoritusarvot kuin vakio Panamera S:ssä.

Ruf ehti ensin, mutta Porsche on itsekin tuomassa myyntiin Panamera Langin. Eri tietolähteiden mukaan pidennys on 120-150 mm. Kuinka pitkä tehtaan venyttämä vain Kiinan markkinoille tarkoitettu Panamera on, nähdään viimeistään huhtikuussa Pekingin autonäyttelyssä.

Tekniikan Maailma

Lähetä linkki kaverille Lähetä kaverille Tulosta juttu Tulosta
Del.icio.us
Juttua on kommentoitu 7 kertaa. Lue kommentit ja lisää omasi

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
In English
Verkkopalvelu
Aineiston toimitus ja tekniset tiedot
Hinnasto
Otavamedia Oy Maistraatinportti 1 00015 OTAVAMEDIA

Asiakaspalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Avoinna: ma–pe klo 08.00–17.00

Verkkopalvelut
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
KG-lehti
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Käytännön Maamies
Koululainen
Moda
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Tekniikan Maailma
TM Rakennusmaailma
Vauhdin Maailma
Vene
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza