Uutiset
1.2.2012 07:53
Smart saa uuden ilmeen

Geneven autonäyttelyssä esitellään monien muiden mallien lisäksi uudistunut Smart Fortwo.
Kyseessä on todellisen uudistumisen sijaan pikemminkin kevyt päivitys. Keulan keskellä on valemaskissa Smartin merkki kohtuullisen kookkaana. Edessä ja takana on uudelleen muotoillut puskurit, jotka ovat aiempaa komeamman näköiset.
Valoihin tai tekniikkaan ei ole tehty uudistuksia suuria muutoksia, sillä niitä parannettiin pari vuotta sitten mallivuoteen 2010 siirryttäessä. Mahdollisista kulutuksen pienentymisistä ja samalla päästöjen vähentymisistä kerromme myöhemmin.
Tekniikan Maailma
Lähetä kaverille |
Tulosta |


Lähetä kaverille
Tulosta