Uutiset
20.8.2012 08:13
Tältä näyttää uusi Toyota Auris (päivitetty)

Olemme julkistaneet jo aiemmin Japanissa julkisuuteen tulleita ”salakuvia” toisen sukupolven Toyota Auriksesta, mutta tässä ovat ensimmäiset viralliset kuvat.
Toyota Auriksen korissa on aivan uusi tyyli, ja sen muodoissa on jonkun verran yhtenevyyttä muun muassa Mazda3:n kanssa. Perusrakenne on ainakin sen perusteella ennallaan, että akseliväli on sama 2,6 metriä kuin nykyisinkin. Kori on nyt 4,275 metriä pitkä (+30 mm), 1,76 metriä leveä (ennallaan) ja 1,46 metriä korkea eli 55 mm aiempaa matalampi. Ilmanvastuskerroin on tiputettu hyvään arvoon 0,28.

Sisustuksessa käytetään aiempaa korkealuokkaisempia materiaaleja ja muun muassa ohjauspyörä on nahkaverhoiltu nähtävästi kaikissa varustetasoissa. Ylellisimmässä versiossa myös kojelaudassa on nahkaa sen peittona. Takaistuimella on lisää polvitilaa, ja myös tavaratilan pituus on kasvanut 90 mm. Tavaratila mainitaan 360 litran vetoiseksi, mikä ei ole ihan luokkansa huippua, mutta kasvua aiempaan on kuusi litraa ja Hybridissä peräti 127 litraa.
Tekniikkapuolella suurin ero on lisääntynyt suurlujuusteräksen käyttö korissa, minkä avulla se on jopa 40 kiloa aiempaa kevyempi. Voimanlähteeksi voi valita nykymallin tapaan 1,4- tai 2,0-litraisen dieselmoottorin, 1,33- tai 1,6-litraisen bensiinimoottorin tai hybridin. Toyota uskoo myynnin jakautuvan Euroopassa tasan kaikkien moottorityyppien kesken.
Toisen sukupolven Toyota Auris esitellään syyskuun lopulla Pariisin autonäyttelyssä ja sen myynti alkaa Suomessa keväällä 2013.

Tekniikan Maailma
Lähetä kaverille |
Tulosta |
- 1.
-
Niin kauan kun Tojota ei kykene valmistamaan Auriksesta farmarimallia, se tulee jäämään marginaalituotteeksi.
20.8.2012 klo 08.26, m.i.b
- 2.
-
Niin kauan kun Tojota ei kykene valmistamaan Auriksesta farmarimallia, se tulee jäämään marginaalituotteeksi.
20.8.2012 klo 08.26, m.i.b
- 3.
-
Onpa ”uniikkia” muotoilua. Muotokielestä voi poimia mm. Kia Ceediä ja Honda Civiciä.
20.8.2012 klo 10.12, manni
- 4.
-
1.
Farmarimallikin on tulossa Corolla-luokkaan, TM ei sitä tässä vain maininnut.20.8.2012 klo 12.05, erkkiekspertti
- 5.
-
Jahas, päättivät sitten tehdä Lexus CT:n kevytversion. Jos tähän ottaa kaikki varusteet ja hybridinä, mitähän muuta CT enää tarjoaa lisää, paitsi Lexus-nimen ja vähän ehkä kivamman ulkonäön sisältä sekä ulkoa? Esim tässä kuvassa näkyy selkeämmin sivuikkunoiden alapuolella CT-mäinen levennys: http://static.iltalehti.fi/autot/aurisetu2008LS_503_au.jpg
20.8.2012 klo 14.31, Infiniti miäs
- 6.
-
http://image.nettiauto.com/extra/newcarimg/80901_81000/lexus-ct-80991_62940970.jpg
20.8.2012 klo 14.31, Infiniti miäs
- 7.
-
Mutta eikös se ole silloin Auriksen etu, jos ”vastaava” Lexus-malli ei tarjoa enää mitään enempää? Sitäpaitsi tuota CT200:sen muotoja voi pääosin kuvailla sanalla ”kömö”. Missä muussa Golf-luokan autossa on nahkaa kojelaudassa? Loppuu ainakin ne puheet Toyotan muovisuudesta. Tai sitten se onkin ämpärinahkaa..
20.8.2012 klo 16.17, finjahi
- 8.
-
7. En oleikinä kuullut tuollaista sanonnasta kuin ”kömö” voitko hiukan valaista asiaa?
20.8.2012 klo 18.21, finman
- 9.
-
No sitä voisi kuvailla ainakin tämän auton kohdalla ettei oikein istu nuo muodot. Etenkin peräpäässä. Keula on ihan jees
20.8.2012 klo 18.50, finjahi
- 10.
-
Hyvännäköinen auto niin edestä kuin takaa. Hieno juttu, sillä nykyinen Auris on ällöttävän ruma, luokkansa rumin heti Golfin jälkeen. Ilahduttavaa, että Toyotakin alkaa panostaa muotoiluun pitkän tauon jälkeen.
Ohjaamo tosin on omituisen näköinen, mutta ei sentään ruma, kuten monessa autossa, esimerkkinä Skoda Ocu.
Mutta paljon on Toyotalla vielä töitä edessä: missä on Supra, missä on Previa, missä on Camry ( no USA:ssa ) ja missä ovat farmarimallit ja mukavasti murisevat kuutoskoneet?
20.8.2012 klo 19.56, Anders-Simo
- 11.
-
Muistaakseni jokin aika sitten oli Auto bildissä kuvia tuosta tulevasta farkku mallista.
20.8.2012 klo 21.51, finman
- 12.
-
7
”ämpärinahkaa” On hyvä nähdä huumorimiehiä keskusteluissa. Näitä kommentteja lukee illan päätteeksi ihan ilokseen.Kuvassa olevasta Toyotasta ensivaikutelma on ihan jees.
20.8.2012 klo 22.57, tracktest
- 13.
-
Kutoskoneet ja tila-autot ovat siellä, missä on tarpeeksi varakkaita ihmisiä ostamaan sellaisia. Eli käytännössä kaikkialla Euroopan ulkopuolella.
Farmareita tuskin suuremmin on tulossa, koska ne ovat jenkeissä ja Japanissa jo menneen talven lumia. Farmaribuumi oli ja meni aikoja sitten, mutta ehkä tähän budjettiluokkaan sellainen halutaan tuoda Eurooppalaisten mieliksi.
20.8.2012 klo 23.05, _Jarski_
- 14.
-
Täällä köyhässä Euroopassa juodumme tyytymään BMW ja MB kutosiin Toyotan sijaan :D
21.8.2012 klo 12.52, Vänskäri
- 15.
-
Heh. Joo, rikkaat jenkit ja köyhät keski-eurooppalaiset. Sveitsissäkin ostavat niitä autoja mitä ostavat juuri siitä syystä, kun rahat eivät riitä kutoskoneiseen Dodgeen tai Camryyn…
21.8.2012 klo 13.43, NHB
- 16.
-
En tiedä onko enää, mutta joskus Sveitsin suosituin automerkki oli Subaru.
21.8.2012 klo 19.06, Promax
- 17.
-
Taitaa suurin osa oikeasti hienoista merkeistä mennä Euroopan ulkopuolelle, esim. Rolssi, Bentely, Bugatti yms?
21.8.2012 klo 19.08, Promax
- 18.
-
Tai no Venäjä on virallisesti Eurooppaa…
21.8.2012 klo 19.09, Promax
- 19.
-
Noh, taitaapi suurin osa ns. premiumautoista Euroopassa olla näitä pikkukoneilla varustettuja? Dieseleitä ei luonnollisesti juurikaan muualla maailmassa myydä, ne kun mielletään työkoneiksi.
Jenkeissä myydään todella paljon kutoskoneisia Toyotia, Nissaneita, Hondia, sama homma Japanissa. Myytäisiin Euroopassakin, jos a) ihmisillä olisi varaa niitä ostaa ja b) jos varakkaat (ne harvalukuiset) eurooppalaiset eivät olisi niin vanhoollisia (täällähän vähänkin kalliimpi auto saa olla pelkästään Bmw, Audi tai Mersu, joissakin maissa vielä Jaguar käy).
21.8.2012 klo 19.28, _Jarski_
- 20.
-
Bentley sun muut ökymerkit menee poikkeuksetta Pohjois-Amerikkaan, arabimaihin tai Venäjälle. Myynti Euroopassa on todella marginaalista.
21.8.2012 klo 19.29, _Jarski_
- 21.
-
Eurooppalaisten vanhoollisuudesta johtuenhan täällä ei nähdä esimerkiksi Hyundain edustusautoja, jotka kestävät vertailun mihin tahansa saksalaiseen peruspremiumiin ja vielä hiukan halvemmalla hinnalla ja takuulla kestävämmällä tekniikalla.
21.8.2012 klo 19.31, _Jarski_
- 22.
-
Tuota, mistä ihmeestä olet saanut päähäsi, ettei Euroopassa olisi ostovoimaisia ihmisiä? Suomi nyt on pieni metsäläiskansa, jota viedään kuin pässiä narussa ”demokratian” suomin oikeuksia eikä Suomesta kannata päätellä mitään Euroopan ostovoimasta puhuttaessa.
Esimerkiksi UK + Saksa+ Italia on Ferrarille myynniltään samaa luokkaa kuin koko Pohjois-Amerikka. Porsche myy pelkästään Saksaan puolet siitä määrästä mitä Yhdysvaltoihin. Päätä kohden Saksassa ostetaan siis kaksi kertaa se määrä Porscheja kuin USA:ssa. Ei tuolla Jenkkilässä autokanta todellakaan ole mitenkään kadehtittava. Kesimäärin jenkkien autot ovat vanhempiakin kuin Euroopassa.
Joku kutoskoneinen Camry tai Accord ei edes ole mikään kallis auto. Suositushinnaltaan se maksaa alkaen 26k $. Samaa luokkaa siis jonkin keskimääräisen Passatin kanssa. Euroopassa myydään aika tavalla tuota kalliimman luokan autoja. Ja vaikka sinä et dieseleitä arvosta, niin se ei tee varustellun kutoskoneisen dieselin premiumin ostajast yhtään köyhempää. Samoja euroja niistäkin pyötään pitää latoa.
21.8.2012 klo 21.27, NHB
- 23.
-
Ja tässä vähän Bentleyn myyntilukuja:
http://www.torquenews.com/1074/bentley-2011-sales-reach-pre-recession-levelsPelkästään britit ostavat Bentleytä puolet siitä määrästä mitä Jenkit…
21.8.2012 klo 21.33, NHB
- 24.
-
22/23
Mitä Per……ä joka uutiseen myyntilukuja tähän uutiseen ei myyntilukuja Bentleystä kaivanne kukaan.
VW-konsernia joka uutiseen väkisin ja BMW:n haukkumista toiseen japanilaisten autojen saadessa samaa shittiä myös täysin aiheetta. Eikö muuta päässä pyöri? Pitkä vieroitushoito vuosikausia kestäneestä eri keskusteluissa pyörimisistä olisi sulle aiheellista.
Elämä ei mene niin vaikka kuinka tunget VW-konsernia joka paikkaan että se ja muut sen merkit pitäisi kaikille kelvata vaikka kuinka mesoat niin ei tapahdu vaan tuo tuottaa päivastaisen reaktion. Olisi maailma melko tylsä paikka sillä menolla että kaikilla passatti tai vastaava ei …
Tynnyristä käsinkö tutkailet mailmaa haukkuessasi Suomea metsäläiskansaksi jo on aikoihin eletty.
http://www.hs.fi/ulkomaat/Raportti+Suomi+on+maailman+onnistunein+valtio/a1305594300886
21.8.2012 klo 22.32, tracktest
- 25.
-
Olisikohan sulla syytä käydä välillä haukkaamassa raitista ilmaa.
Bentleyn myyntiluvut ovat puhdas asiapitoinen vasta-argumentti Jarskin väitteeseen siitä, että Bentley ja muut ökymerkit menevät poikkeuksetta Euroopan ulkopuolelle. Eli Bentleyn myyntiluvut toi tähän keskusteluun joku muu kuin minä… Mielestäni Jarskin väite oli väärä. Mitä mieltä sinä olet?
Olisin pistänyt kyllä mielelläni RR:n luvut myös mukaan, mutta niitä en löytänyt pikaisesti. Jos löydät, niin ole hyvä ja tuo ne mukaan keskusteluun. Ja olihan tuossa Ferrarinkin myyntiä puitu. Merkit ova tässä sinänsä epäolennaisia, itse asia on eurooppalaisten ostovoima.
Sinä esität paljon väitteitä, joissa ei ole mitään perää? Missä esimerkiksi olen haukkunut Japanilaisia autoja aiheetta? Bemariakin olen palstalla kehunut. Esimerkiksi hilljattain kehuin 320i:n moottorin ominaisuuksia ja puolustin 3-sarjaa suuntavakavuudesta keskusteltaessa. Tähän juttuun voin todeta, että Tojo on tehnyt hyvää työtä vähentäessään Auriksen painoa ja ilmanvastusta. Wolfsburgin aerodynaamikot saisivat ottaa mallia.
Joskus asuin tynnyrissä nimelta Sovjet-Finland, mutta onneksi pääsin sieltä pois. Näin ulkoapäin katsoen puheet hienosti toimivasta demokratiasta, korruptiovapaudesta ja onnesta syntyä Suomeen lähinnä yököttävät. Todellisuudessa Suomessa vallitsee vahva virkamiesvalta. Kansa saa äänestää eduskuntaan toinen toistaan turhempia sätkynukkeja, mutta kansan valta on lähinnä olematonta. Luulisi esimerkiksi sinun automiehenä tietävän tästä jotain. Esimerkiksi autovero on vertaansa hakeva esimerkki siitä, kuinka nöyrää kansaa kyykytetään. Olet esimerkki siitä, kuinka suomalainen ottaa lampaan tavoin tämän vastaan.
Mitä tuo tutkimus kertoo? Sitä, että Suomessa on vakaat olot monien Euroopan maiden tavoin mutta muista poiketen vain vähän eri kansallisuuksista muuttaneita ihmisiä. Näillä eväilä ei vielä kuuhun mennä.
21.8.2012 klo 23.05, NHB
- 26.
-
Olisikohan sulla syytä käydä välillä haukkaamassa raitista ilmaa.
Bentleyn myyntiluvut ovat puhdas asiapitoinen vasta-argumentti Jarskin väitteeseen siitä, että Bentley ja muut ökymerkit menevät poikkeuksetta Euroopan ulkopuolelle. Eli Bentleyn myyntiluvut toi tähän keskusteluun joku muu kuin minä… Mielestäni Jarskin väite oli väärä. Mitä mieltä sinä olet?
Olisin pistänyt kyllä mielelläni RR:n luvut myös mukaan, mutta niitä en löytänyt pikaisesti. Jos löydät, niin ole hyvä ja tuo ne mukaan keskusteluun. Ja olihan tuossa Ferrarinkin myyntiä puitu. Merkit ova tässä sinänsä epäolennaisia, itse asia on eurooppalaisten ostovoima.
Sinä esität paljon väitteitä, joissa ei ole mitään perää? Missä esimerkiksi olen haukkunut Japanilaisia autoja aiheetta? Bemariakin olen palstalla kehunut. Esimerkiksi hilljattain kehuin 320i:n moottorin ominaisuuksia ja puolustin 3-sarjaa suuntavakavuudesta keskusteltaessa. Tähän juttuun voin todeta, että Tojo on tehnyt hyvää työtä vähentäessään Auriksen painoa ja ilmanvastusta. Wolfsburgin aerodynaamikot saisivat ottaa mallia.
Joskus asuin tynnyrissä nimelta Sovjet-Finland, mutta onneksi pääsin sieltä pois. Näin ulkoapäin katsoen puheet hienosti toimivasta demokratiasta, korruptiovapaudesta ja onnesta syntyä Suomeen lähinnä yököttävät. Todellisuudessa Suomessa vallitsee vahva virkamiesvalta. Kansa saa äänestää eduskuntaan toinen toistaan turhempia sätkynukkeja, mutta kansan valta on lähinnä olematonta. Luulisi esimerkiksi sinun automiehenä tietävän tästä jotain. Esimerkiksi autovero on vertaansa hakeva esimerkki siitä, kuinka nöyrää kansaa kyykytetään. Olet esimerkki siitä, kuinka suomalainen ottaa lampaan tavoin tämän vastaan.
Mitä tuo tutkimus kertoo? Sitä, että Suomessa on vakaat olot monien Euroopan maiden tavoin mutta muista poiketen vain vähän eri kansallisuuksista muuttaneita ihmisiä. Näillä eväilä ei vielä kuuhun mennä.
21.8.2012 klo 23.05, NHB
- 27.
-
Olet melkoisen tympääntynyt auttaisin sinua mutta en siihen täältäkäsin pysty. Lammasta minusta ei saa tekemälläkään, et vaan tiedä mitään mutta so what voisin jatkaa tätä mutta jääköön tähän, jäitä hattuun sulle siitä huolimatta. Emme elä maailmanlopun hetkiä veliseni ainakaan vielä vaikka purkauksestasi saa kuvan että loppu lienee lähellä, so must go on.
21.8.2012 klo 23.29, tracktest
- 28.
-
Kannattaa muistaa, että kansallistunnekin vaikuttaa esim. noihin Bentleyn myyntimääriin. Rikkaat britit toki ostavat mielellään ”oman maan” tuotteita, kun taas varakkaat jenkit suosivat omaa tuotantoa.
Sinänsä idiottimainen koko nationalismi, puhumattakaan pan-eurooppalaisuudesta. En tunne minkäänlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta nahkahousuja tai muita eurooppalaisia huijareita kohtaan yhteen sen enempää kuin vaikkapa indonesialaisia kohtaan, ihmisiä ollaan kaikki.21.8.2012 klo 23.48, Promax
- 29.
-
Kun nyt kuitenkin ylpeämä nielet kakistelematta kaiken sen, mitä suomalainen virkamieskoneisto sinulle juottaa, niin kyllä se sinusta lampaan tekee.
Ei mitään maailman loppua ole näköpiirissä. Ainoastaan elintaso tulee laskemaan, lampaiden viimeisiä vallan rippeitä tullaan entisestään rajoittamaan ja samalla tiet rappeutuvat. Unohtamatta kuitenkaan nopeuksia valvovien kameroiden lisäämistä. Lammas maksaa kuitenkin ilomielin tässä tilanteessa suomalaista autoveroa samalla kehuen järjestelmää. Maa ottaa koko ajan lisää velkaa, eikä tämän kehityksen katkaisemiseksi keksitä muita lääkkeitä kuin verojen korotukset. No eipä näy haitaavan.
Se olet edelleenkin sinä, joka tulit taas keskusteluun pelkillä henkilökohtaiuuksilla, ilman mitään asiapohjaa. Peilistä näet sen, joka tarvitsee jäitä.
22.8.2012 klo 00.11, NHB
- 30.
-
En puolusta nykymenoa mitenkään mutta luikkimalla karkuun kaikesta mitä yhteiseti hoidetaan on vihoviimeinen tapa rakentaa hyvinvointia. Demokratia toimii niin että asiat hoidetaan niinkuin meillä Suomessa on hoidettu toinen malli lienee diktatuuri. Ne jotka ajattelee vain itseään katoaa vähin äänin sinne minne luuserit yleensä eli pakoon vastuusta. Vastuullinen ihminen pyrkii kaikin keinoin selviämään, ja tämä koskee kaikkia niitä jotka ylläpitää pyrkimystä parempaan yhteiskuntaan.
Eiköhän yhteinen asioiden hoito vaikeissa oloissa ole kuitenkin parempi kuin se että päästetään asiat hallitsemattomaan tilaan siitä ei selviä edes suunpieksäjät jotka parantaa näin maailmaa saamatta mitään aikaan.
Kritiikiä kestävä huomaa omat virheensä, syyttelijä taas tuijottaa omaa erinomaisuuttaan kuin ainoaa oikeaa totuutta ja näin tappaa keskustelukulttuurin tärkeimmän idean.
Suomen asioidenhoitomallia kehutaan avoimesti maailmalla ja sinä et näe siinä mitään hyvää se kertoo sinusta itsestäsi kaiken olennaisen.
Hyvin hoidettu maa on meidän kaikkien suomalaisten etu ja näin pitää ollakin.Pelkkä kitinä ja rutina ei auta mitään pitää toimia niinkuin suurin osa suomalaisista tekee. Ja se on työ täällä rakkaassa kotimaasssa eikä siellä jossakin missä pääsee kaikkein helpomalla, välittämättä muista kanssaihmisistä mitään tätä voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään mutta nyt on lähdettävä tämä oli tässä.
22.8.2012 klo 07.29, tracktest
- 31.
-
Samalla kun kehuu suomalaista järjestelmää, voi ylpeänä maksella autoveroa ja ihmetellä, että miksi nykyisen markkinatilanteen aiheuttamat uusien autojen suuret alennukset eivät koske Suomea. Ilmeisesti olet suomalaisten enemmistön kanssa sitä mieltä, että virkamiesten kuuluu pitää suomalaisten auojen hinnat korkealla. Sillä demokratiassahan valta on kansalla… Ja lampaat osoittavat tyytyväisyyttään järjestelmään. Kun yhdessää olla kansanvaltaisesti päätetty niin, ettei suomalaisen autokaupan katteita saa kilpailulla heikentää.
22.8.2012 klo 09.08, NHB
- 32.
-
Hyvä veli kyllä minäkin haluan paremmat tiet, alempi verotus autoilua/ammattiautoilua kohtaan se on itsestäänselvyys automiehenä.
Kovan verotuksen maassa jossa autoilun verotus on ”hirveä”kuten meillä, teiden pitäisi olla hyvässä kunnossa se olisi oikeustajuun menevä asia mutta kun näin ei ole se on suorastaan vääryys mikä pitäisi korjata heti.
Kun on monipuoluejärjestelmä demokraattinen kansanvaltaisesti valittu hallituspohja, kaikkia pitää kuunnella ei yhden puolueen sanelupolitiikka tässä järjestelmässä mene koskaan läpi sen me tiedämme kaikki.
Tuota virttä veisaa kaikki mutta kun tasapuolisuutta kannatetaan yli puoluerajojen niin tähän on tyydyttävä ja minusta se joka tienaa, maksaa veroa mitä sitä köyhiltä ottaa, niillä on muutenkin tuskaa selvitä päivästä toiseen. Kyllä sosiaalijärjestelmä pitää heistä huolen viime kädessä mikä on hyvä.
Kohdentaisin itse jos johtavan hallituspuolueen pääministerinä olisin määrärahoja tiestön parantamiseen hyvinkin voimakkaasti, se työllistäisi monia tahoja ja vain työllä me kaikki pärjäämme aina vaan paremmin.
Velaksi elävät valtiot jossa verotus on vieras käsite ongelmat kasaantuu ja anarkia muhii lähtökuopissaan, kuten Kreikan kohdalla pian käy jota en tietenkään toivo tapahtuvaksi. Näin tapahtuu jos rahallinen apu lakkaa meiltä ja muilta auttaja mailta kuin seinään. Ei kai sitä kukaan halua jos kaikki ovat tähän sitoutuneita mahdollisuus selvitä pitää Kreikalle myös mielestäni antaa. Onhan siellä uusi johto joka yrittää tehdä voitavansa asioiden parantamiseksi, vähän lisä aikaa niin se voi onnistua.
Hieman optimismia kaikille siten luodaan tulevaisuutta ja parempaa tottakai.
22.8.2012 klo 12.37, tracktest
- 33.
-
Se on kokolailla sama, kuunnellaanko yhtä vai usempaa puoluetta, jos homma perustuu puolueiden sanelupoliitiikkaan. Kansanhan se pitäisi sanella eikä puolueiden. Tällä järjestelmä lobbareille riittää, kun he voitelevat poliittisen eliitin. Kansan äänestämät kumileimaisimet tottelevat uskollisesti johtoaan. Mitä tekemistä tällä järjestelmällä on demokratian eli kansan vallan kanssa? Edes noita kumileimaisimia ei valita suoraan kansan äänillä, vaan siihenkin pitää sotkea mukaan puoleiden nokkimisjärjestykset.
Suomi elää koko ajan velaksi, eikä Suomella ole edes suunnitelmaa tilanteen korjaamiseksi. Tämä on hyvin surullista. Tilannetta yritetään korjata kiristämällä verotusta… Eli rahaa (taloudellista valtaa) siirretään kansalta virkamiehille. Tällä rahalla on hyvä syöttää entisestään paisuvaa julkista sektoria ja kansan vaikutusmahdollisuudet vähenevät entisestään. Vastapalvelukseksi tästä ilmaisesta löunaasta virkamiehet viimeiseen asti yrittävät estää kilpailua autokaupassa ja simputtaa kansaa monissa eri auton hankinnan vaiheissa. Tämäkö on nyt se demokratian unelmaa? Paska ei muutu kullaksi positiivisella ajattelulla.
22.8.2012 klo 15.40, NHB
- 34.
-
Hehheh… Pari sanaa vaihteeksi Auriksesta.
Hassun näköinen tuo hybridi-Auriksen vaihdekeppi. Vaikkakin niitä on tilattu tehtaan hyllyt väärälleen, niin siltikin olisin mieluusti nähnyt sen tilalla jonkun uuden ratkaisun.
25.8.2012 klo 10.01, Sokea-Reetta
Kommentoimista varten tarvitset rekisteröidyn nimimerkin. Jos sinulla on jo tunnus voit kirjautua sivun ylälaidasta. Saadaksesi tunnuksen rekisteröidy.



Lähetä kaverille
Tulosta






























