Tekniikan Maailma

Ostoskorisi on tyhjä

Uutiset

26.6.2012 12:08

Toyota etsii uusia markkinoita

Euroopasta, Japanista tai Pohjois-Amerikasta on turha etsiä suurta myynnin kasvua, joten Toyota suuntaa katseensa Brasiliaan, Intiaan ja Kiinaan.

Toyota aikoo esitellä vuoteen 2015 mennessä peräti kahdeksan uutta kehittyville markkinoille tarkoitettua mallia. Toyotan varapääjohtaja Yukitoshi Funo totesi aiheesta, että tällä hetkellä kehittyvien maiden markkinoille on menossa neljä tai viisi valmistajaa. Niiden tavoitteena on ottaa myyntivolyymi haltuunsa.

Toyota ei voi katsoa tilannetta sivusta, vaan sen on vastattava haasteeseen. Näin etenkin, mikäli yhtiö aikoo palata takaisin maailman suurimmaksi autonvalmistajaksi. Toyotan tulevien mallien hinnat alkavat noin 10 000 eurosta, mutta aivan halpojen 5 000 euron hintaisten autojen luokkaan Toyota ei Funon mukaan lähde kilpailemaan.

Toyotan viime huhtikuussa Pekingissä esittelemien konseptimallien uskotaan antavan viitteitä tulevista kehittyvien maiden malleista.

 

Tekniikan Maailma

Lähetä linkki kaverille Lähetä kaverille Tulosta juttu Tulosta
Del.icio.us
Juttua on kommentoitu 0 kertaa. Lue kommentit ja lisää omasi

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
In English
Verkkopalvelu
Aineiston toimitus ja tekniset tiedot
Hinnasto
Otavamedia Oy Maistraatinportti 1 00015 OTAVAMEDIA

Asiakaspalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Avoinna: ma–pe klo 08.00–17.00

Verkkopalvelut
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Käytännön Maamies
Koululainen
Moda
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Tekniikan Maailma
TM Rakennusmaailma
Vauhdin Maailma
Vene
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza