Uutiset
13.8.2012 16:33
Tulossa pieni Lexus

Lexus esittelee lähitulevaisuudessa CT200h:ta pienemmän automallin.
Maailman automarkkinat muuttuvat nopeaan tahtiin ja pienten ylellisten autojen kysyntä kasvaa kaiken aikaa. Lexus on seurannut Minin, Audi A1:n ja vastaavien menestystä ja aikoo lähteä kilpailemaan niiden kanssa.
Uutuus tehdään Toyota Yarisin perustalle, ja sen nimen huhutaan olevan AS 150. Voimalinjana on uudessa Toyota Yarisissa esitelty hybridiratkaisu eli 1,5-litrainen bensiinimoottori ja sähkömoottori sen apuna. Mutta vaihtoehdoksi saattaa tulla urheilullinen versio, jossa on 1,2-litrainen turbolla piristetty suorasuihkutusmoottori.
Toyota tai Lexus eivät ole vahvistaneet auton tuloa kuvista puhumattakaan, mutta aina avoin Kiinan lisenssitoimisto on vuotanut piirroksia maailmalle.
Tekniikan Maailma
Lähetä kaverille |
Tulosta |
- 1.
-
No, kaipa myynnin takia pitää tuollainen ratkaisu tehdä. Ei olisi tarvinnut Lexuksen lähteä samaan kuin monet muut autonvalmistajat, eli tekemään tuulipukukansan autoja tyyliin Audi A1/A3.
13.8.2012 klo 16.49, _Jarski_
- 2.
-
Millä tavalla pieni Lexus tekee Lexuksesta huonomman auton? Entäpä mistä lähtien tuulipukukansa on ostanut kalliita pikkuautoja kuten A1? Tuulipukukansa haluaa paljon peltiä pikkurahalla.
13.8.2012 klo 23.02, NHB
- 3.
-
Lexuksen idea on aina ollut tarjota varusteita ja laatua, eli ei alkuunkaan jotain Audin ”veivattavat takaikkunat” -ideologiaa malliston pienemmissä ja halvemmissa autoissa. Nyt vaikuttaa siltä, että myynnin edistämiseksi Lexus on lähtemässä tälle linjalle.
Toki voin olla väärässä ja tuo pikkuautokin on hyvin varusteltu ja laadukas, mutta sitä pienet autot harvoin ovat. Ei ole Audi A1:kään.
14.8.2012 klo 03.55, _Jarski_
- 4.
-
Mitä varusteita mielestäsi puuttuu A1:n varustelistalta? Ja mitä tulee Audeihin yleensä, niin
noissa isommissa Audeissa on takuulla paremmin varusteita tarjolla kuin Lexuksissa.14.8.2012 klo 08.06, NHB
- 5.
-
3. Voihan lexus ottaa sitten mallia miten tehdään luxus pikkuauto aston martin cygnetistä, joka taasen on omaa sukua tojo IQ.
Kai tuossa halutaan sitä, että asiakas pysyy merkin sisällä kun auton tarve muuttuu, taikka aloittaa ”edullisella” pikku mallilla ja kasvattaa kokoa merkin sisällä.
14.8.2012 klo 10.45, finman
- 6.
-
Miksi pikkuauton takaikkunoita pitäis aukoa ollenkaan?
14.8.2012 klo 11.20, kallioj
- 7.
-
Varmasti Audiin on tarjolla enemmän varusteita kuin Lexukseen, mutta ihan yhtävarmasti jokainen Lexus-malli on vakiona paremmin varusteltu kuin yksikään Audi.
14.8.2012 klo 15.48, finjahi
- 8.
-
Yksi suurimmista ”varustepuutteista” Audi A1:ssä (myös A3 ja A4): äänieristys. Halvalla (suhteellisesti) ei ilmeisesti saa hiljaista autoa eikä pientä autoa kannata kovinkaan kalliiksi tehdä.
Mitä varusteisiin tulee, niin ei taida olla sellaista, mitä Audiin saa ja Lexukseen ei. Japanilaiset tykkää tekniikasta, siellä on ollut jo vuosia käytössä samat asiat, jotka esitellään Euroopassa ”huippu-uutuuksina” tyyliin avaimeton sisäänkäynti, internet autossa, mukautuva vakionopeudensäädin, parkkiavustin, kaarrevalot…
14.8.2012 klo 16.32, _Jarski_
- 9.
-
Niin no se vielä, ettei sinänsä mitään Audia vastaan, A6 ja siitä ylöspäin on kyllä laadukkaita autoja, voisiko melkein sanoa oikeita Audeja. Pienemmät sitten tavallisia kansanautoja.
14.8.2012 klo 16.33, _Jarski_
- 10.
-
Jos nyt vaikka vertaa A6:tta ja GS:ää, niin Audista löytyy paljon enemmän variaatiota erityisesti voimalinjaan (moottoreita, vaihteistoja, vetotapoja, tasauspyörästöjä…). Audiin saa erilaisia istuimia hieronnalla ja ilmastoinnilla. Audiin saa myös oman värin maaliin. Varmasti löytyy myös jotain teknoleluja, joita ei GS:ään saa. Saako Lexukseen esimerkiksi automaattisesti avautuvaa takakonttia tai niinkin arkista varustetta kuin lämmitettävä ohjauspyörä?
15.8.2012 klo 08.55, NHB
- 11.
-
10
”Saako Lexukseen esimerkiksi automaattisesti avautuvaa takakonttia”Lexus LS 460(2007) takaluukku avautuu ja sulkeutuu automaattisesti joko sisältä tai luukusta ohjattuna.
Lexus edustaa Toyotan teknisen osaamisen huippua joten typerään vähättelyyn ei ole pienintäkään syytä, vaikka Audi hypetys olisikin lähes elämäntyö.
15.8.2012 klo 10.11, tracktest
- 12.
-
Tässä lisää niille jotka näkevät maailmaa vain tiettyjen linssien läpi.
http://autotoday.fi/page.php?page_id=6&td_id=201200010
15.8.2012 klo 11.00, tracktest
- 13.
-
11. Mikä siinä on, että joka kerta sulla pitää alkaa sylkemään henkilökohtaisuuksia? Välillä taasen esität jotain laatupostaajaa ja paheksut trollaajien asennetta.
Automaattisella avautumisella tarkoitin sitä, että kontti aukeaa ilman, että tarvitsee painella nappeja luukusta, avaimenperästä tai kojelaudasta. Tuo on ihan näppärä ominaisuus, jos molemmissa käsissä on jotain kannettavaa.
Vähättely ja hypetys on aivan omaa keksintösi. Luehan nyt vielä toiseen kertaan keskustelu. Jarskihan hyökkäsi tätä Lexuksen mallia vastaan ja minä nimenomaan puolustin Lexusta. Se, että Lexus tarjoaa vähemmän variaatioita ei kuin Audi ei ole vähättelyä eikä hypetystä vaan se on ainoastaan puhdas fakta.
15.8.2012 klo 11.11, NHB
- 14.
-
13
Jokainen voi vetää omat johtopäätöksensä kommenteistasi, kuka tekee ja mitä.Näytin todeksi vaan sen, että Lexuksessa oli kyseinen automatiikka jo vuodesta 2007. Pitääkö tuosta faktasta nyt noin pirusti kiihtyä. No mutta minkäs teet.
Onneksi keskustelutaitoisia ihmisiä on joilla ei pinna pala heti kättelyssä.
15.8.2012 klo 11.34, tracktest
- 15.
-
Edelleen se olet sinä, joka aina alkaa kirjoittelemaan henkilökohtaisuuksia. Vetäköön siitä jokainen omat johtopäätöksensä kiihtyvyyksistä ja sulakkeiden palamisista. Itse olen lähinnä kyllästynyt siitä, että haluat aina aloittaa jotain nimittelykisoja. Miksi näin? Itse keskustelisin mieluimmin vain autoista.
Onko Lexuksessa toiminto, jolla takakontti avautuu liikkeentunnistuksen avulla ilma, että tarvitsee painella nappeja? Tässä esimerkki: http://www.youtube.com/watch?v=YIpI_hpX0iY
15.8.2012 klo 13.32, NHB
- 16.
-
BMW on hyvä esimerkki huippuosaamisesta.
Tekniikkaa kehitetään ihmisten elämää helpottamaan tottakai.
Kädelliselle napin painaminen ei liene ongelmallista, mutta kun tuo liiketunnistin on jään peitossa se on ongelma jos sitä korvaavaa nappia ei ole. BMW:ssä se ainakin on.
Keskustelen mieluusti autoista ilman kiihkoa. Tunteet vähemmälle niin keskustelu on helpompaa, sillä nämä ovat vaan autoja ei sen kummempaa.
15.8.2012 klo 14.08, tracktest
- 17.
-
BMW on yksi monien joukossa. Sama varuste löytyy myös Audista ja jopa Kansanautostakin:
http://www.youtube.com/watch?v=C2cueBmqvfgKeskustelun kannalta olisi myös hyvä, jos vastattaisiin esitettyihin kysymyksiin. Kysynkin siis edelleen, että onko Lexuksessa tuollainen liikkeen tunnistusta hyödyntävä luukun avaus? Jos kerta keskustelet mieluusti ilman kiihkoa, niin miksi silti taas aloit heittelemään henkilökohtaisuuksia?
Siinä vaiheessa kun molemmat kädet ovat jo varattu johonkin muuhun käyttöön, voi sen napin painaminen olla ongelma. Omasta mielestäni tuo liikkeen tunnistus on ainoa hyödyllinen juttu luukun automatisoinnissa. Siitä kun voi joskus olla jopa hyötyä. Jos on kantamassa konttii raskasta laatikkoa, niin kantamusta ei tarvitse laskea avatakseen kontin. Samoin sateella ja talvella on kiva, jos ei tarvitse laskea kantamuksiaan maahan. Sillä, onko avausnappi luukussa itsessään, avaimenperässä tai ohjaamossa ei mielestäni ole merkitystä.
15.8.2012 klo 14.35, NHB
- 18.
-
Ei lähdetä vääristelemään, totesin vain takaluukun avausmekanismi automatiikan löytyvän 2007 Lexuksesta.
En ole takaluukun liiketunnistus avausmekanismista maininnut Lexuksen kohdalta mitään. Vastatkoon joku joka tietää löytyykö sellaista uusimmasta Lexuksesta, minua se tieto ei liikauta suuntaan eikä toiseen. Lexus on siitä huolimatta hyvä ja arvostettu merkki itsenikin mielestä.
15.8.2012 klo 15.04, tracktest
- 19.
-
Eli vastausksesi lienevät ei ja et osaa sanoa.
Ei kai tässä mitään vääristellä. Koko ajan olen tarkoittanut tuota liikkeentunnistusta. Kuvailinkin toiminnon tarkkaan viestissä 13. Napista aukeava luukku on jo vanha keksintö.
15.8.2012 klo 16.27, NHB
- 20.
-
Kyllä saa ilmastoidut ja erilaisilla hierontatoiminnoilla varustetut istuimet Lexuksiin. Itse asiassa saa aika moneen muuhunkin JDM autoon, myös Toyotaan ja Nissaniin (esimerkiksi Crown ja Fuga).
Moottorivalikoima toki Audilla on paljon laajempi, vetotapojen puolesta menee aika tasaan? Audilla etu- ja nelivetoja, Lexuksella taka- ja nelivetoa. Se ei sitten ole Lexuksen ongelma, jos he eivät halua Suomeen ja Eurooppaan kaikkia mallejaan tuoda (esimerkkinä vaikkapa neliveto-IS).
Kyllähän Euroopassa ollaan aina olevinaan kehityksen kärjessä, mutta sai Suomipoika Japanin reissulla 90-luvun lopulla ihmetellä Nissan Ciman kyytiin astuessaan sitä tekniikan määrää: avaimeton käynnistys, avaimeton sisäänkäynti, parkkitutkat…
15.8.2012 klo 17.01, _Jarski_
- 21.
-
10 Viestissä kyselit automatiikan perään kysyymys oli tarkoitettu 9:lle. 13 Viestissä tarkensit, siinä välissä kone sauhusi kaksi tuntia. Mitä tulkintaa ja saivartelua rupeaa naurattamaan ei voi mitään.
15.8.2012 klo 17.06, tracktest
- 22.
-
Sinänsä ihmetyttää etenkin Audin maine lähes ylivertaisena autona Suomessa, markkinointi on ilmeisen onnistunutta. Jenkeissähän nuo eivät yleensä kelpaa edes samoihin testeihin (yleensä) Lexuksen, Mersun ja Bemarin seuraan. Toki vetotavalla lienee osansa, koska etuvetoiset Acurat, Audit ja Volvot ovat sitten omissa testeissään.
15.8.2012 klo 17.09, _Jarski_
- 23.
-
Etuvetoiset autot eivät kilpaile takavetoisten autojen kanssa siksi Audia ei pidetä BMW:n eikä MB:n kilpailijoina eikä myöskään Lexuksen. Merkkien nelivedot ovat sitten kilpailijoita keskenään ja sopivat samoihin testeihin. Tämä on asia mikä täällä Suomessa ei oikein näytä menevän jakeluun.
15.8.2012 klo 17.28, tracktest
- 24.
-
Ohan noita nähty, että etuvetoisii verrataan takavetoisiin ja nelivetoihin, vaikka missä testeissä. Valmistajat ja autolehdet päättävät, että mikä merkki/malli kilpailee minkä merkin/mallin kanssa.
Saksalaisten autolehtien myötä, vuosia sitten, Audia on alettu pitää BMW:n ja Mersun kilpailijana testeissä. Vetotavasta riippumatta.
Kun autoja testataan, nii niitä ei testata vain vetotapojen ja tehojen/suoritusarvojen välillä. Vaa niitä kategorioita on paljon. Siinä katotaan, miten esim neliveto pärjää testeissä takavetoa vastaan, ja toisinpäin.Jos Audi toisi mukaan mallistoonsa takavetoisii malleja, nii siinä olisi kova vastus BMW:lle ja Mersulle, ja sen näkee kilparadoilla, miten hyvin Audi on pärjännyt missäkin sarjassa takavedoilla näitä merkkejä vastaan. Mutta tuskin sitä tulee tapahtuu koskaan, kun Audi keskittyy valmistaa vain pääasiassa nelivetosii malleja. Tehoautot ovat sitten taas toinen juttu merkeissä, sen takia niitä vertaillaanki, että miten ne kykenee päihittää missäkin osa-alueilla toisensa. Nelivedot kiihtyy paremmin, mutta taas takavedot vievät yleensä sitten pidemmän korren radoilla.
Mutta omasta mielestäni, nelivetoja ei pitäisi verrata takavetoisiin autoihin, ellei ne sitten jaa jotain samanlaista tekniikkaa keskenään, esim se vetotapa. Mutta autolehdet ja valmistajat senki päättävät, mitä vertaillaan keskenään. Kuten alussa sanoinki.
15.8.2012 klo 19.03, quattroholic
- 25.
-
21: Mietihän nyt vielä kerran. Luukun avaava nappi löytyy jo lukemattomattomista kansanautoista. Se ei todellakaan ole missään suhteessa varuste, jota kannattaa edes mainita uusista premiumeista puhuttaessa. Ei ole mun vika jos liikkeen tunnistus oli sulle uusi juttu.
22: Katsohan vaikka Car&Driverin testejä. Aika hyvällä prosentilla BMW:n ja Mersun kanssa samassa testissä on myös Audi.
22/23: Ai kuka ei pidä Audia, Bemaria ja Mersua toistensa kilpailijoina vetotavoista riippumatta? Tässä on muuten hieman esimakua vertailuista, joissa etuvetoisia vertaillaan takavetoisiin:
http://www.auto-motor-und-sport.de/vergleichstest/alfa-1er-ds4-focus-und-a3-europa-gegen-den-audi-a3-5305842.html
http://www.auto-motor-und-sport.de/vergleichstest/audi-a6-hybrid-bmw-hybrid-5-infiniti-m35h-hybride-im-test-5035840.html
http://www.teknikensvarld.se/2011/03/03/16071/bmw-320d-efficientdynamics-mot-saab-9-3-19-ttid/
http://www.teknikensvarld.se/2012/08/13/33600/mot-finare-adress/
http://www.autozeitung.de/auto-vergleichstest/bmw-gegen-vw-markenvergleich-2012-320d-und-cc-2-0-tdi?page=0,1
http://www.bilnorge.no/artikkel.php?aid=39027&tid=16.8.2012 klo 03.06, NHB
- 26.
-
25
Ei nyt sentään uusi juttu.Mielipiteeni on edelleen tämä nelivedot omaan testiin, takavedot omaan ja sitä rataa. Autojahan riittää testeihin, vaikka tehtäisiin testijako vetotapojen mukaisesti, koska kaikille vetotavoille löytyy kannattajakuntansa. Tuskin olen mielipiteeni kanssa ihan yksin…
Onhan se hienoa, että on mistä valita ja kukin valitkoon sen mikä itselle on se paras. Kokonaisuus ratkaisee ainakin omalta kohdaltani valinnaksi takavedon ja asia ei muutu muiden mielipiteiden mukaan.
16.8.2012 klo 07.07, tracktest
- 27.
-
On varmasti myös niitä, joiden autovalintaa ei vetotapa ratkaise. Itse valitsen mieluimmin onnistuneimman toteutuksen ja parhaan kokonaisuuden kuin tietyn vetotavan perusratkaisun.
16.8.2012 klo 12.23, NHB
- 28.
-
Oman M-sarjalaisen kohdalla toteutus ja kokonaisuus on riittävä ei puutu mitään. Neliveto siihen lisättynä veisi maun koko autosta ajatelkoot muut mitä lystää.
16.8.2012 klo 12.53, tracktest
- 29.
-
Pohjois-Amerikassa ja Japanissa noin esimerkiksi etu- ja takavetoisia ei tavallisesti verrata keskenään. On muuten hiukan isommat automarkkinat kuin täällä Euroopassa.
Muutenkin ihmiset saattaisivat yllättyä, jos välillä katsoisivat myös englanninkielistä autolehdistöä. ”Hiukan” erilaiset tulokset kuin suomalaisissa ja saksalaisissa lehdissä. Ei aina olekaan se Vw tai Audi ykkösenä yllättäen. Toki ainahan voidaan perustella, että ”turhaan niitä testejä lukee kun asutaan Suomessa/Euroopassa”, mutta eikös samalla logiikalla Teppo Taviksen ole aika turha lukea ylipäänsä testejä kalliista autoista?
16.8.2012 klo 16.57, _Jarski_
- 30.
-
Toki myös P-Amerikassa Audikin joskus huolitaan joukkoon, silloin yleensä (syystä tai toisesta) niin, että Audi on nelivetoisella mallilla ja Bemari/Lexus/Infiniti takavetoisella.
16.8.2012 klo 17.03, _Jarski_
- 31.
-
29/30
Juuri näin. Olet täysin oikeassa.
Tämän kun saisi jotenkin Suomi testaajien kaalin ettei takavetoisten autojen testiin vedetä neliveto Audia kun se ei sinne kuulu. Testin tulos vääristyy juuri niin paljon kuin testaajat haluavat sen vääristyvän että saadaan testin voittajaksi se ennalta arvattava merkki. Siksi en kyseisiä testejä noteeraa.
Neliveto testin tulokset ovat täysin läpinäkyvät sillä siinä ei mikään merkki saa etulyöntiä missään kohdin vaan kaikki ovat samalla lähtöviivalla ja näin testin tulos on kiistaton.
Silloin kun testi tehdään edellä mainituin edellytyksin niin siinä on eväät sellaiseen testaamiseen missä ei vedetä lähtökohtaisesti mihinkään suuntaan. Ja tulos on täysin luotettava ja reilu eikä tulkinnan varaa jää nimeksikään.
Puolueettomuus on auto asioissa tärkeämpi kuin kukaan arvata saattaa. TM:n luulisi etunenässä lähtevän tähän sillä kasvojen pesu olisi kaikkien mieleen ja näin menetetyt lukijat olisi taas messissä.
16.8.2012 klo 19.49, tracktest
- 32.
-
Audi se vaan jaksaa herättää kateutta BMW-faneissa päivästä toiseen, aivan turha muuta väittää. Se on jännä juttu kun bemaristeille ei kelpaa ne testit jossa Audi on voittaja, aina on jotain valittamista. Ei sitten ole tullu mieleen, että Audi saattaa olla kokonaisuutena parempi kuin BMW? Niin, eipä tietenkään.
16.8.2012 klo 20.04, 1§
- 33.
-
32
Lapsellinen kommentti.Huomaan ettet ymmärtänyt lukemaasi. Ei ole kyse kateudesta vaan lehtien tekemästä vastakkainasettelusta mikä on täysin turhaa. Tuota samaa tunnutaan heittelevän trollaajien kesken ihan lämpimikseen niinkuin ei muuta ”järkevää” sanottavaa olisi.
VW heput lietsoo kyseistä vastakkainasettelua eniten en ole tavannut ainoatakaan Audimiestä joka juttelee kuten VW heput. Kunnioitusta riittää molemmin puolin näin on muuten ihan oikeassa elämässä ei tietenkään trollaajien keskuudessa jotka aukoo päätään ihan työkseen ja tuntuu nauttivan.
quattroholic On oiva esimerkki reilusta Audimiehestetä joka ei puhu p…aa vaan asiaa.
16.8.2012 klo 20.30, tracktest
- 34.
-
Kun nyt puhut tractest koko ajan väärin tehdyistä suomivertailuista, niin kerrotko missä vertailut tehdään oikein? Tuossa jo aikaisemmin pistin esimerkkejä Ruotsista, Norjasta ja Saksasta. Jenkkilässäkin Road & Track ja Car and Driver näkyvät ongelmitta vertaavan eri vetotapoja toisiinsa.
http://www.roadandtrack.com/road-tests/comparison-tests
http://www.caranddriver.com/list-reviews-comparison-tests17.8.2012 klo 11.12, NHB
- 35.
-
Kun NHB suosiollisesti avustat niin voin vain todeta miten ne mielestäni pitäisi tehdä enkä näe siinä mitään väärää. Mielipiteet saa olla kaikilla siitähän tämäkin keskustelu kumpuaa ja ihan asiallisissa merkeissä tässä mennään. Huomaatko, olemme kerrankin keskustelleet suhteellisen sivistyneesti tehdään näin jatkossakin…
17.8.2012 klo 12.25, tracktest
- 36.
-
Se, että mielestäsi pitäisi verrata vain vetotavaltaan samanlaisia autojan, on täysin ok. Kaikilla meillä on mielipiteemme.
Mutta siinä vaiheessa kun aletaan puhumaan puolueellisuudesta, pelkästään suomalaisesta ilmiöstä tai maista joissa käytäntö on toisenlainen, pitäisi löytyä jotain todisteita väitteille. Varsinkin kun noita ulkomaisia vertailuja, joissa eri vetotavat ovat samoissa testeissä, löytyy lukemattomia lukuisista eri maista.
17.8.2012 klo 13.03, NHB
- 37.
-
Keskustelu tosiaan pysyy asiallisena, kun jättää henkilökohtaisuudet vähemmällä.
17.8.2012 klo 13.03, NHB
- 38.
-
En ymmäärrä sitä miksi on väärin testata sekaisin etu,taka ja neliveto autoja, jos testi on tehty hyvin?
Eikö kuluttajilla ole oikeus saada tietoa myös tuollaisista testeistä?
Normaalissa ajossa/käytössä vaitän ettei kuljettaja edes tiedä missä vetävät pyörät ovat.17.8.2012 klo 13.29, finman
- 39.
-
36
Testin luettuaan joskus syntyy mielikuvia puolueellisuudesta ja omakohtaisesti juuri edellä mainittujen seikkojen kuten neliveto vastaan takaveto, esim: talvikeleillä ja monesti painotus tulee tyyliin takaveto, ei ole paras mahdollinen talviauto eikä olekaan mutta takavedolla pärjää itse olen aina pärjännyt.Ja perään tässä mielipiteitä muiltakin, _Jarski_ ilmaisi mielipiteensä samankaltaiseksi vetotapojen mukaiseen vertailuun takaveto vs takaveto kuten edellä olen itse nähnyt parhaaksi ja tasapuoliseksi vertailutavaksi.
Se että testit ovat tasapuolisia lähtökohdiltaan on ideaalimalli ja siitä kai kaikki ollaan yhtämieltä näin ainakin luulisin.
Ja ne jotka ovat aivan ulkona kerrottakoon että BMW:llä on ollut nelivetoja mallistossa riitävästi vuosikaudet ja voisin sellaisen hankkia itselleni vaikka huomenna, mutta kun en näe tarvetta niin en sitä osta.
37
Aivan.17.8.2012 klo 13.52, tracktest
- 40.
-
38
Aina yleensä BMW, MB testissä niin kas kummaa Audilla onkin neliveto testissä eikä etuveto vaikka näin voisi olla. Näkisi sellaisen testin jossa BMW:llä neliveto talvikelillä vastassaan etuveto Audi mutta ei niin ei, valintakysymys tosiaan. BMW on ilmeisesti niin paha vastus testissä kuin testissä että tasoitus on pakko olla.Näitäkin näkee usein että BMW:n malli on niin vanha että sopivaa testiin ei enää löydy. Voisi joskus olla niinkinpäin että BMW uudella mallillaan testissä…
17.8.2012 klo 14.08, tracktest
- 41.
-
Pikavilkaisulla ei pahemmin nelivetosia Audeja löytynyt TM:n talvivertailuissa näkynyt. 2012, 2011 ja 2008 vertailussa oli etuvetoinen Audi. 2009 ja 2010 ei vertailussa Audia ollut.
17.8.2012 klo 15.13, NHB
- 42.
-
40.Tuossa tutkiskelin TM:n arkistoa, niin ainakaan sieltä ei löydy tukea väitteellesi.
usein on kiinni maahantuojastakin mitä he toimittavat, koska heiltähän autot noihin testeihin tulee.
17.8.2012 klo 23.05, finman
- 43.
-
40. Jotkut Audit ovat aina nelivetoja, joten muuta vaihtoehtoa ei ole. Esim. jos verrataan 3 litraisia dieseleitä luokassa A6 ja 5er, niin kyseinen Audi on aina neliveto.
18.8.2012 klo 11.38, 1§
- 44.
-
43
Asia harvinaisen selvä. Tässä keskustelussa lienee tärkeimmät asiat puitu ainakin omalta osaltani.18.8.2012 klo 12.09, tracktest
Kommentoimista varten tarvitset rekisteröidyn nimimerkin. Jos sinulla on jo tunnus voit kirjautua sivun ylälaidasta. Saadaksesi tunnuksen rekisteröidy.



Lähetä kaverille
Tulosta