Uutiset
27.6.2012 10:09
Denon AVR-3313 sisältää peräti kolme hdmi-lähtöä

Monipuolisimmissa kotiteatterin viritinvahvistimissa on tähän mennessä nähty kaksi rinnakkaista hdmi-lähtöä. Niistä kuvan saa television ohella esimerkiksi projektoriin. Denon AVR-3313:ssa vielä kolmas hdmi-lähtö, joka mahdollistaa kuvan ja äänen välittämisen esimerkiksi toiseen huoneeseen.
Seitsemästä hdmi-tulosta on yksi niistä sijaitsee etulevystä avautuvan luukun takana. Analogiset ja digitaaliset videosignaalit pystytään muuntamaan jopa 4k-tarkkuudelle (3840 x 2160 pistettä).
Takana on kohtuumäärä myös perinteisiä kuva- ja ääniliitäntöjä, kuten 2 komponenttituloa, 5 videotuloa, 5 linjatuloa, levysoitinliitäntä, seitsemän kanavan linjalähdöt, 2 optista ja 2 koaksiaalista digitaalituloa, 12 voltin jänniteliipaisu, rs-232 sekä tietenkin ethernet-verkkoliitin. Digitaalisen Denon Link HD -liitännän kerrotaan siirtävän äänen ilman jitter-säröä esimerkiksi Denonin tulevista blu-ray-soittimista.
Verkosta voi kuunnella musiikkia esimerkiksi nas-levyltä, pc:stä tai Applen AirPlay-tekniikan avulla. Usb-liittimeen on mahdollista kytkeä myös iPod-, iPhone- tai iPad-soitin
Vahvistimen tehoksi luvataan 7 x 165 wattia. Pääteasteet toimivat itsenäisinä monoblokkeina, ja ne valmistetaan erilliskomponenteista. Kaiutinjärjestelmä säädetään Audyssey MultEQ XT -tekniikalla. Laitteen etulevy on alumiinia.
Denon AVR-3313 tulee kauppoihin heinäkuussa alle 1350 euron hintaan. Väriksi voi valita mustan tai hopean. Lisätietoja saa valmistajan englanninkielisiltä kotisivuilta.


Tekniikan Maailma
Lähetä kaverille |
Tulosta |



Lähetä kaverille
Tulosta






























