Uutiset
8.6.2009 23:21
Apple iPhone 3G S Suomeen heinäkuussa

Apple julkisti iPhone-puhelimensa uusimman version. Nimen loppuun lisätty S-kirjain tulee sanasta speed, eli ainakin vauhtia on luvassa lisää.
Nopeutta ja tehoa tarvitaan pelaamiseen ja muuhun kolmiulotteista grafiikkaa hyödyntäviin sovelluksiin. Uusi iPhone tukee myös hdspa-siirtoa nopeudella 7,2 megabittiä sekunnissa. Nopeuden noususta huolimatta akun luvataan riittävän entistä pitempään.
Uusia ominaisuuksia ovat kompassi puheohjaus, tekstin muunto puheeksi sekä automaattitarkennuksella varustettu kolmen megapikselin kamera.
Kosketusnäytön ansiosta kuvan tarkennus ja valonmittaus on mahdollista kohdistaa sormella osoitettavaan paikkaan. Valokuvien lisäksi kamera tallentaa videokuvaa 30 ruudun sekuntinopeudella ja vga-tarkkuudella.
Puheohjauksella voi käyttää puhelinta sekä musiikkisoitinta. Sama toimii myös toisinpäin, eli ruudulla näkyvä teksti voidaan muuntaa puheeksi.
Kompassin neula osoittaa joko magneettiseen pohjoiseen tai todelliseen pohjoiseen. Yhdessä gps-paikannuksen kanssa kompassi osaa kääntää ruudulla näkyvät kartat aina oikeaan suuntaan.
Uusi iPhone 3G S toimii iPhone OS 3.0 -käyttöjärjestelmällä, jonka voi 17. heinäkuuta lähtien ladata myös nykyisiin iPhone 3G -puhelimiin - ja vieläpä aivan ilmaiseksi.
Käyttöjärjestelmän versio 3.0 sisältää muun muassa kaivatun leikkaa ja liimaa -toiminnon, Macintosh-tietokoneista tutun mainion spotlight-haun sekä multimediaviestien lähetyksen.
Yhdessä MobileMe-palvelun kanssa toimiva Find My iPhone -toiminto näyttää kadonneen puhelimen sijainnin kartalla. Lisäksi se antaa mahdollisuuden lähettää puhelimeen löytämistä helpottavan viestin tai merkkiäänen, joka kuuluu, vaikka soittoääni olisi kytketty pois.
Ellei puhelinta apuneuvoista huolimatta löydä, sen sisältämät tiedot voi pyyhkiä etäohjauksella.
Uuden iPhone 3G S:n hintaa ei vielä ole vahvistettu Suomen osalta. Yhdysvalloissa 16 gigatavun malli maksaa 199 dollaria, ja 32 gigan version saa 299 dollarilla. Nykyisen iPhone 3G:n hinta laskee samalla 99 dollariin.
Heinäkuussa hinta kuitenkin tiedetään, koska silloin S-mallin pitäisi olla saatavilla myös Suomessa. Operaattorikumppanina jatkanee edelleen Sonera.
Lisätietoja saa valmistajan internet-sivuilta.

Tekniikan Maailma
Lähetä kaverille |
Tulosta |


Lähetä kaverille
Tulosta