Uutiset
15.8.2012 19:00
Australiassa löydettiin asbestia kiinalaisautoista

Kiinalaisautojen maine sai taas pahan kolauksen, kun Australiassa niistä löydettiin asbestia sisältäviä tiivisteitä.
Asbestin käyttö on suuressa osassa maailmaa kielletty jo aikoja sitten, sillä se on sanalla sanoen vaarallista ainetta. Kiinassa asiat ovat tältä osin toisin, ainakin siitä päätellen, että Australiaan myytyjen Great Wall ja Chery -merkkisten autojen moottorin ja pakoputken tiivisteistä löytyi kyseistä ainetta.
Australian kilpailu- ja kuluttajavirasto teki löydön, minkä jälkeen se määräsi pysäyttämään autojen myynnin ja varoittamaan niiden omistajia korjaamasta itse autojaan. Kyseessä on 23 000 autoa, sillä Great Wallia on myyty Australiassa vuodesta 2009 lähtien ja Cheryä viime vuodesta alkaen.
Cheryn tiedottaja oli todennut australialaisille tiedotusvälineille, että valmistajalla on tapahtunut virhe, kun se on asentanut asbestia sisältäviä tiivisteitä vientiautoihin. Korjauskutsu koskee lähes kaikkia kahden valmistaja Australiaan viemiä autoja. Great Wallin tiedottaja puolestaan kertoi, että tapahtunut ei muuta yhtiön suunnitelmia laajentumisesta ja viennin kasvattamisesta.
Tekniikan Maailma
Lähetä kaverille |
Tulosta |



Lähetä kaverille
Tulosta