Pienen Fiat 500:n myynti lähti Yhdysvalloissa hitaaasti, mutta nyt on päästy aivan uuteen vauhtiin.

Fiatin myynnin katalyyttinä on toiminut huhtikuussa kauppoihin tullut vuosimallin 2012 Fiat 500 Abarth. Malli oli oikeastaan loppuunmyyty jo ennen kuin 22 000 dollarin hintainen auto ehti myymälöihin. Ajatuksena oli myydä tuhat autoa, mutta jälleenmyyjillä oli pitkälti toistatuhatta varausmaksua ennen auton saapumista, minkä jälkeen päätettiin tehdä 3 000 autoa.

Tuokin erä meni nopeasti kaupaksi, eikä uusia tilauksia enää oteta vastaan, vaan nyt myydään syksyllä myyntiin tulevaa 2013 vuosimallia. Fiatin myynnistä Pohjois-Amerikassa vastaava Tim Kuniskis onkin todennut, että tilaukset ylittävät komeasti suunnitellun tuotannon. Hänen mukaansa suurin osa 500 Abartheista myydään samana päivänä, kun ne saapuvat jälleenmyyjälle.