- 1.
-
Hienot lukemat Fordilta. Jos ero käytännössäkin on tuota luokkaa Fordille, niin suoritusta voi kyllä pitää upeana. Olisi kyllä jo aikakin saada Toyotalle kirittäjiä.
- 2.
-
Iso on ero noiden ilmoitettujen kulutusten välillä Eurooppa vastaan USA…
- 3.
-
Merkittävää on pieni kulutus ja huomionarvoista myös se että kulutus on sama maantieajossa sekä kaupungissa. Toyota vastaa haasteeseen ja näin kilpajuoksu koituu kuluttajien eduksi.
- 4.
-
Joko tuon Prius +:n myynti on aloitettu Pohjois-Amerikassa?
- 5.
-
Silti ottaisin Toyotan, koska se on paremmannäköinen kuin Ford. Ja paljon kestävämpi. Luultavasti myös miellyttävämpi ajaa - Fordeista on ikäviä ajomuistoja: isän Sierra oli aivan hirveä verrattuna omaan Nissan Sunnyyn.
- 6.
-
Kyllä Sierra aina Sunnyn pesi. Takaveto tietysti talvella oli hieman hankala, mutta kesä ja mutkainen asfalttitie…
- 7.
-
Itse ajelen Priuksella, mutta pelkän ajotuntuman perusteella kyllä Ford olisi parempi. Muut tekijät ovat vaikuttaneet merkin valintaan kuin ajotuntuma.
- 8.
-
Heh, jos viimeiset muistikuvat Fordin ajettavuudesta, niin ei hirveästi kannata vetää niistä ajoista johtopäätöksiä nykyaikaan. Eipä sillä, ei ne Kirsikatkaan varsinaisesti erinomaisesta ajotuntumastaan tunnettuja olleet.
- 9.
-
Sierrat, Sunnyt, Cherryt vähiinpäin paalattu kaikki, ei kai niitä kenelläkään ikävä ole?
- 10.
-
Alkavat olla aika säälittäviä nämä TM:n Toyotan mollaamiset. Prius+ on huomattavasti suurempi auto kuin C-Max eli ei liene kovin suuri yllätys, että se on kalliimpi ja kuluttaa enemmän kuin C-Max.
- 11.
-
Sokea-Reetta lyö kristallipallon vetoa, että Ford ei mainitse sanaakaan lehdistötiedotteessaan Prius +:sta, vaikka TM:n anonyymi toimittaja niin väittääkin.
- 12.
-
Kun näin kerran vertaillaan eri kokoluokkien autoja, niin innolla odotan TM:n uutista ”Yaris Hybrid päihitti C-Max Hybridin”. Tuota uutista tuskin kannattaa jäädä odottelemaan, kun tietää TM:n suhtautumisen japanilaisia autoja kohtaan.
- 13.
-
Siis miten niin tämä on nyt jotenkin epätasainen vertailu? Tojo on toki pari muutamia tuumia pidempi, mutta Ford on taasen pari tuumaa leveempi, korkeampi ja teilut pari sataa paunaa raskaampi. Äkkiä ajatellen kulutuksen suhteen mitat suosivat Priusta. Mitä mahdat tarkoittaa?
Eikä tämä uutinen nyt aivan Teknarin ansioksi mene. Tämä sama vertailu on tehty lukuisilla jenkkiläisillä palstoilla jo ennen Teknaria.
- 14.
-
Ei siellä jenkkipalstoillakaan Ford C-Max Hybridiä verrata Prius +:an.
- 15.
-
Toivottavasti vitsailet. Jos jossakin, niin juuri Jenkkilässä tämä on saanut eniten huomiota. Tässä vain pari esimerkkiä:
http://content.usatoday.com/communities/driveon/post/2012/08/ford-c-max-hybrid-peoplemover-close-prius-on-gas-mileage/1#.UD-qpULvbzI
http://blog.caranddriver.com/epa-aims-for-47-mpg-city-rating-for-c-max-hybrid-besting-the-prius-v-by-3/
Mikään ei anna sellaista varmuutta esittää ”faktoja” kuin täydellinen tietämättömyys.
- 16.
-
Ote noista sun linkeistä:
Linkki1
”But C-Max beats the wagon version of the Prius, the V, by up to 7 mpg.”
Linkki2
”Ford claims the C-Max hybrid will have a range of 570 miles; that’s 20 miles more than the C-Max Energi plug-in hybrid and 120 miles more than the Toyota Prius V.”
Tähän varmaan pitäisi keksiä joku sopiva NHB:tä rienaava lausahdus, vaan enpäs jaksa.
Totean vaan, että ei siellä jenkkilässä myydä mitään Prius +:a.
Ja eivät nuo jenkkien Prius v ja Suomessa myytävä Prius + ole samoja autoja, vaikka TM niin kenties olettaakin.
Se, että onko tuolla v:n ja +:n erolla vaikutusta kulutukseen, on mulle ihan yhdentekevää.
Jos TM ei pysty kopiomaan uutista muista medioista muuttamatta asiasisältöä, on se perin juurin valitettavaa.
- 17.
-
Uutisessa mainitaan Prius+ ja C-Max. Prius+ on 235mm pidempi kuin C-Max. C-Max on 53mm leveämpi ja 51mm korkeampi kuin Prius+. NHB:llä näyttää pari tuumaa olevan aika venyvä käsite.
Prius+ on 7 hengen ja C-Max 5 hengen auto. Tavaratilaa Priuksessa on n. 100 l enemmän 5 hengen kuormalla.
Mielenkiintoisesti TM:n uutisessa otettiin esille juuri ne harvat asiat, missä C-Max päihittää Prius+:n mutta tämähän on tunnetusti lehden linja. Yhtä hyvin olisi voitu uutisoida ”Prius+ päihitti C-Maxin” ja kertoa siitä, kuinka Priukseen mahtuu 2 henkeä enemmän ja kuinka paljon enemmän siinä on tavaratilaa. Eipä taida tällaista uutista TM:ssä näkyä.
- 18.
-
17: Kuten itsekin totesit: et edes halua mitään sisältöä tekstiisi. haluat vain rakastella pilkkua. Tässä keskustellaan nyt siitä, että eroavatko C-Maxin ja Prius +/V:n mitat niin paljon erilaiset, ettei niitä voi verrata toisiinsa. Tässä on aivan yksi ja sama sille, onko tavaratilan luukuun liimattu +-merkki tai V-kirjain.
18: Siis eikö tuollaisia karvan verran yli 50:n millin mittoja saa vaihtoehtoisesti sanoa parin tuuman eroiksì?
Tojossa on pari penkkiä enemmän takana, mutta ne eivät kulutusta lisää. Sen sijaan, Fordin otsapinta-ala ja massa ovat Tojoa suurempia ja ne lisäävät kulutusta. Eli edelleenkin, miksi Fordia ei voisi verrata tuohon Tojoon? Ja mun mielestä 51-53 milliä on kyllä aivan riittävällä tarkkuudella pari tuumaa.
- 19.
-
Kyllähän eri kokoisia autoja voi vertailla keskenään ihan vapaasti. Pointti (mikä NHB:ltä meni ilmeisesti ohi) on se, että TM onnistuu tekemään nämä vertailut ja uutiset aina niin, että tietyt merkit saadaan voittajiksi ja tietyt häviäjiksi. Tämäkään ei varmaankaan pidä NHB:n (tunnetun japsimerkkien dissaajan) mielestä paikkaansa.
- 20.
-
Eli olet vieläkin sitä mieltä, että vaikka Ford on leveämpi, korkeampi ja raskaampi, niin se jotenkin hyötyy kokoluokien erosta.
Ja juuri kun ensimmäisessä viestissä pääsin mainostamasta Toyotaa pitkään jatkuneesta hallinnasta hybriditekniikassa, niin eiköhän joku julista minut Tunnetuksi japsimerkkien dissaajaksi. Ettei olisi vain ”hieman” asenteellinen suhtautuminen niihin, jotka ovat eroavia mielipiteitä esittäviin…
- 21.
-
Aika hyvin pitää osata rivien välistä lukea, jos ensmmäisestä viestistä löytää Toyotan mainostusta. Siinähän hehkutetaan Fordia rinnukset kuolassa.
- 22.
-
Ihan suoraanhan siinä lukee, että Tojolla saanut olla ykköspaikalla ilman haastajaa jo liian pitkään. Samaa olen kirjoittanut monessa muussakin yhteydessä. Jos jotain olen dissannut, niin se on saksalaisten heikot suoritukset hybridien saralla. Mutta en kyllä yllättyisi, jos pystyt tämänkin kääntämään toisin päin. Missä muuten olen edes japsiautoja dissannut?
- 23.
-
NHB:lle
Jenkeissä myytävä Prius v on 5-paikkainen, Suomessa myytävä Prius + on 7-paikkainen. TM:n uutisessa Prius +:lla tarkoitetaan Prius v:tä.
Jos tarvitsen 7-paikkaisen auton, ei C-Max Hybrid ole vaihtoehto. Jos tarvitsen 5-paikkaisen auton, ei Prius + ole vaihtoehto, koska ylimääräiset penkit syövät tarpeettomasti tavaratilaa.
TM:n tapa kopioida ja sitoa ulkomaiset uutiset kotimaassa myytäviin autoihin jollain poikkitieteellisellä tavalla (esim. nimeämällä ne uudestaan) on surkuhupaisaa.
En alun perinkään kyseenalaistanut TM:n uutista muuten kuin, että toista vertailukohdetta ei edes myydä siellä, saati että joku jenkkiläinen media olisi siitä kirjoittanut.
- 24.
-
Ollaan siis ”turvallisella” puolella. Kahden penkin lisääminen tuskin ainakaan vähentää Priuksen kulutusta. Kokoluokan pitäisi säilyä kokolailla samana.
Itseäni ei kiinnosta pätkääkään se, montako penkkia mihinkin maahan toimitettaviin autoihin asennetaan. Toki jollekin sekin voi jotain ratkaista, mutta tässä keskustellaan nyt polttoaineen kulutuksesta. Penkkien polttaaminen autoon on helppoa, mutta jos Ford on tosiaan onnitunut tekemään Toyotaa taloudellisemman hybridin, niin silloin on edistys ottanut isoja askelia kertaluokkia haastavammissa ongelmissa.
Luonnollisesti uutiset kannattaa lukea alkuperäisistä lähteistä. Siinähän ei ole mitään uutta. Teknari kirjoittelee vähän väliä mitä sattuu tällä palstalla. Mutta tuo ei vähennä itse uutisen arvoa millään tavalla.
- 25.
-
No jenkeissä jo vuosia myyty Hondan FCX Clarity hakkaa kulutuksessa mennen tullen nämä molemmat mennen tekniikan edustajat.
t. Niilo