Kiihkeän alkuneljänneksen jälkeen autokauppa on ollut hiljaisempaa, mutta ero viime vuoteen pienenee kuukausittain.

Vielä kerran on hyvä muistuttaa, että aprillipäivänä voimaan astuneen autoverouudistuksen takia kuluvan vuoden ensimmäinen neljännes oli autokaupassa vilkas. Sen jälkeen alkoivat hiljaiset kuukaudet, mutta ero viime vuoteen on vähentynyt kuukausi kuukauden jälkeen. Heinäkuussa eroa oli 25 prosenttia ja kumulatiivisesti seitsemän kuukauden jälkeen ollaan kahdeksan prosenttia viime vuotta jäljessä.

Heinäkuussa ylivoimaisesti eniten myyty automalli oli Nissan Qashqai, josta on tuotu myyntiin aggressiivisesti hinnoiteltu Select-versio. Sen perässä heinäkuun palkintosijat saavuttivat Skoda Octavia ja Ford Focus. Muita heinäkuun menestyjiä olivat Kia Rio (7.), Honda Civic (21.) ja Peugeotin 208 sekä 206+.

Merkeittäin Volkswagen oli heinäkuun voittaja, tosin eroa Toyotaan oli ainoastaan seitsemän autoa. Alkuvuoden jälkeen sijat ovat toisin päin Toyotan johtaessa selvällä erolla. Vaikka rekisteröinnit ovat siis tippuneet 8 prosentilla, kymmenen eniten myydyn automerkin joukossa Toyota, Audi ja Kia ovat kasvattaneet myyntiään yli kymmenellä prosentilla.