Pariisin autonäyttelyssä esitellään Kian kolmannen sukupolven Carens, keskikokoluokan tila-auto.

Kia Carens on ollut myynnissä Suomessakin, mutta se jätettiin pois tuontimallistosta vähäisen kysynnän takia. Muun muassa Pohjois- Amerikassa tehtiin sama ratkaisu, sillä siellä se jäi mallistosta pois vuonna 2010.

Nyt Kia haluaa ottaa uudelleen viipaleen kompaktien tila-autojen markkinoista kolmannen sukupolven Carensilla (joillain markkinoilla Rondo). Uudessa mallissa käytetään samaa perusrakennetta kuin uudessa Kia Ceedissä. Näin voimanlähteeksi on luvassa 1,4- ja 1,6-litraisia bensiini- ja dieselmoottoreita.

Kian julkaisemien piirrosten mukaan tuleva malli on ulkonäöltään hyvin Ceedin kaltainen. Odotettavissa ovat 5- ja 7-paikkaiset versiot. Kia kertoo edelleen, että uusi Carens korvaa yhtiön mallistossa sekä edeltäjänsä että kookkaamman Carnivalin.

Miltä uusi Kia Carens todella näyttää selviää viimeistään syyskuun lopussa, kun Pariisin autonäyttely avaa ovensa.