Uutiset
19.7.2012 16:11
Kian lippulaiva sai nimen

Takavetoista Kia K9:ää kutsutaan Etelä-Korean ulkopuolella Quorikseksi.
Kia ei ole toistaiseksi kertonut, missä maissa sen uuden edustusmallin myynti alkaa, mutta se tullee tarjolle Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Uutuuden markkinointi käynnistyy tämän vuoden viimeisen neljänneksen aikana.
Yhtiön varapääjohtaja Thomas Oh kertoo, että Quoris nimelle on hyvät perusteet: ”Nimi on yhdistelmä englannin kielen sanoista ”core” ja ”quality”, jotka viittaavat auton olemukseen. Toivomme, että nimi tuo asiakkaan mieleen ylellisyyden ja korkean teknologian.”
Kotimaassaan Kia K9:n konepellin alla on 3,3- tai 3,8-litrainen V6-moottori 8-vaihteiseen automaattiin yhdistettynä. Vientimarkkinoilla on 3,8-litrainen moottori perinteisellä polttoaineensuihkutuksella (213 kW) ja suorasuihkutuksella (245 kW). Pohjois-Amerikkaan saatetaan tehdä V8-moottorilla varustettu versio, mutta sellaista tuskin nähdään Euroopassa.

Tekniikan Maailma
- 1.
-
Ja koska Kia on alkannut saamaan samanlaista suitsutusta mediassa kuin esim. vw, niin kritisointi on loppunnut uutuuksia koskevissa uutisissa? Tuohan on lähes hävytön BMW kopio?!
Pitikö sen nyt tuohon mennä ihan hyvännäköisen Optiman jälkeen?
- 2.
-
Niinpä! Keula on BMW 5 GT:stä, muuten ihan kuin seiskasarja Hoffmeister-taitetta ja kylkipokkausta myöten.
- 3.
-
Hyvä vaan että kilpailua löytyy.
- 4.
-
Hieno auto. Nykyäänhän kaikki autot on enemmän tai vähemmän samannäköisiä, joten jätettäköön se asia siihen. Hieno auto tosiaan, mutta laiskat moottorit vesittävät tuonkin. V8 jäänee jenkkien herkuksi, eurooppalaiset saavat laiskan nokivasaran, ja suomalaisilla ei verojen jälkeen riitä rahat edes siihen.
- 5.
-
Alempaa kuvaa kun katsoo tuli ensimmäisenä mieleen, että nyt toimittajalle on eksynyt BMW:n kuva Kian uutiseen.
Etelä-korealaiset luottavat markkinajohtajan ulkonäön kopioimisen tuovan heillekkin aimo siivun edustusautojen markkinoista.
- 6.
-
Samaa mieltä. Kun kuvittelee ylemmässä kuvassa etusäleikölle halkion -> eli bemun munuaiset, niin yhdennäköisyys Baijerilaiseen on vakuuttava. Alempi kuva voisi olla ihan suoraan Bemun esitteestä.
Mutta hienoa että joku uskaltaa tuoda takapotkun myös eurooppaan myyntiin.
- 7.
-
Tässä olisi Kia Bmw:n munuaisilla.
http://img846.imageshack.us/img846/4913/kiak9bmw.jpg
- 8.
-
Onhan tuossa samaa näköä kuin Bmw:ssä, mutta myös hyvin paljon samaa muotokieltä kuin muissakin (etenkin Pohjois-Amerikassa) jo vuosia myynnissä olleissa Kian malleissa.
- 9.
-
Toivottavasti ei tuoda suomeen. Takavetoisia tientukkoja pörrää suomen talvisilla teillä ihan riittävästi.
- 10.
-
Iso ”takapotkuhan” on mitä hienoin auto ajettavuudeltaan mitä olla saattaa.
Kaikki järkevät ymmärtävät nopeusrajoitusten merkityksen, ne jotka eivät niitä noudata, keksivät kaikkia hulluja juttuja ”tientukkoisuudesta” puhuakseen esimerkiksi.
Näin liikenneympyröiden kokoajan lisääntyessä parantaen muuten liikenteen sujuvuutta olen huomannut etuveto kuljettajien ajamisen liikenneympyrässä talvikeleillä olevan vaikeaa, kun auto puskee kokoajan ympyrästä ulos. Näin vauhti tuntuu välillä pysähtyvän kuin seinään ja tällöin muiden menoo ns. tökkii pahan kerran.
Onhan se tuttu näky valoissa kun muut lähtee vakaasti ja varmasti eteenpäin, niin etuveto rapii tietä nastat lentää, kipinät sinkoilee ja niiden kuljettajat hampaat irvessä puristaa rattia ja kiroilee.
Sekin on tuttua juttua että etuveto kuljettajat ovat ajotaidoiltaan keskinkertaisia ja arkoja, parhaat kuskit löytyy takavetoisten ratin ja penkin välistä.
Neliveto kuljettajien rauhoittamiseksi voin sanoa sen että on ymmärrettävää jos on pahoissa talvikeleissä liikkeellä ennen aurauskalustoa niin silloin neliveto on paras ratkaisu tottakai. Kesällä neliveto menee ns. ”turhakkeeksi” koska edut mitätöityy.
Maalla voisi ajatella ajavansa talvet nelivedolla ja kesät takavedolla mutta kun en maalla asu ja ajotaidot on ok niin maaseutu ei kelien puolesta pelota edes pahimpana talvipäivänä, kun lunta tulee kokopäivän eikä meinaa loppua millään.
Neliveto kuljettajat voisitte muuten antaa ne nelivedot naistenne käyttöön talveksi ja ajella itse niillä etuvedoilla niin silloin tajuaisitte itsekin mitä nämä etuvedot oikein ovat. Loppuisi tokaisut ”nainen puikoissa” kokonaan sillä huonompia ovat nämä keskinkertaisen ajotaidon omaavat mieskuskit jotka täälläkin ruikuttavat samoista asioista alvariinsa.
Tämä kaikki perustuu kokemuksiin tien päältä joten en lähde kiihtyneiden etuveto kuljettajien kanssa väittelyyn. Kerrottakoon se tähän näin vielä lopuksi.
Kommentoimista varten tarvitset rekisteröidyn nimimerkin. Jos sinulla on jo tunnus voit kirjautua sivun ylälaidasta. Saadaksesi tunnuksen rekisteröidy.