Uutiset
31.1.2010 13:42
Ladat Kangasalalla 28.2.

Neljän viikon päästä sunnuntaina Lada-kerholaiset kokoontuvat Mobiliassa Kangasalan kauniissa maisemissa.
Ladojen määrä maanteillä harvenee, mutta merkkikerhon toiminta sen kuin tiivistyy. Tänä vuonna 13 vuoden iän saavuttavaan kerhoon kuuluu yli 700 venäläismerkin omistajaa tai muuten siitä kiinnostunutta. Viime vuonna talvitapahtumassa nähtiin muun muassa kiihdytysajoa ja muuta mielenkiintoista. Lisätietoja löytyy osoitteesta www.ladakerho.fi.
Tekniikan Maailma
Lähetä kaverille |
Tulosta |
- 1.
-
harmi kun suomesta ei saa enää kunnon ladoja uutena paitsi nivaa!
- 2.
-
”Kunnon ladoja”? eihän sellasia edes ole olemassa… Vain täysi juntti ostaa ladan ja pitää sitä vielä hyvänä. Täytyy olla sisäsiittoinen juntti - Joka ei ole nähnyt edes OIKEAA AUTOA -, että ajaa ladalla vapaaehtoisesti
- 3.
-
DaViega taitaakin olla 13v pojankloppi, joka on omaksunut kantansa jostakin esiteinien käytösoppaasta. Mikähän Ladassa sitten on huonoa jos vertaat sitä MIHIN TAHANSA muuhun samanikäiseen autoon? Tiedostatko, että Niva on maastossa vähintään yhtä hyvä kuin 30,000€ kalliimpi japanilainen. Ei näin.
- 4.
-
Varmana olen kypsempi kuin henkilö jonka nimimerkkikin jo kertoo hänestä itsestään…
Alotetaanpa vaikka siitä sydämmestä: Alitehoinen juoppo. Alusta: Tyypillisen venäläinen se on, mutta siinä ei ole mitään hyvää, traktori jossa vain penkki joustaa on parempi ajaa kuin lada. Jarrut: Toimivat kun toimivat, vetelevät minne sattuu, kääntää auton tehokaammin kuin ratti! Kori: Maksalaatikon foliokotelossa on yhtä paljon tyyliä kuin ladan korissa, sillä erolla, että maksalaatikko astia kiiltää. Sisällä haisee hiki ja tupakka vaikka auto on uusi.
Jä mikä ominaisuus on ollut ladassa enne muita? EI MITÄÄN - eli mitä lada on antannut autoteollisuudelle: Nollan…
Repikää tästä lisää: http://www.youtube.com/watch?v=aL3qYcByBHI ja http://www.youtube.com/watch?v=sivmMI_4kkA
- 5.
-
Auto-ohjelma, jossa arvostetaan vain päälle miljoonan euron maksavia autoja on aina oikeassa.
- 6.
-
Noita vanhan mallin takavetoja (ilman elektroniikkaa yms.) voisi tuoda Suomeen ns. halpa-autoina, hintaa jos olisi n. 2000-3000 euroa. Menisi taatusti kaupaksi.
- 7.
-
lada, jossa ei ole minkäänlaista elektroniikaa ei yksinkertaisesti läpäisisi laatuvaatimuksia (turvallisuus ja päästöt etunenässä!). Ei selllaista voi myydä, sehän tappaa (viis ladakuskeista, sivulliset ei kuitenkaan saisi kärsiä lada kuskien aivokuolleisuuden takia)
Clarkson sanoo mitä muut ajattelevat…
- 8.
-
Toimittajalle tiedoksi, että se on KANGASALLA, ei missään kangasalalla.
- 9.
-
Ensimmäiset ja viimeiset Ladojen kokoontumisajot voisi järjestää vaikkapa Näsijärven jäällä 1.6.2010.
- 10.
-
paras auto ei mittää sähkö vikoja kun kaikki turhat sähkö laitteen on jätetty autosta poes heleppo korjata kun ei oo niin paljoa muovia pellin alla ja kaikista paras kun on takaveto.
- 11.
-
Niinpä jokainen 'osaa' korjata ladoja, ja kun taitamaton menee virittelemään on kuolonloukko valmis! Ei sähköä: Ei istuinlämmitystä, ei ilmastointia, ei turvatyynyjä… lista jatkuu!
- 12.
-
DaViega: panit faktat pöytään, huumorilla höystettynä. Kyllä tänä päivänä tarvitaan muutakin, kuin neljä pyörää ja loota. Kyseisen auton omistajille tää täytyy olla elämää suurempi juttu. Mutta täydet pisteet silti, harrasteauto hommahan on mukavaa kaveriporukassa, kaikille löytyy oma porukkansa. Jossa automerkki ja kaikki merkkiin liittyvät asiat rulettaa!!!!
- 13.
-
Huonoin auto millä olen koskaan ajanut on lada 1200L siinä kun vaihteen laittoi päälle piti varovasti nostaa kytkintä, kun ei ollut varma mikä vaihe meni päälle. Ja jarrua piti tosiaan painaa. Toiseksi huonoin on ollut Fiat 850. kolmanneksi huonoin golf vm 76 oliko 1-koppainen?. Muut on ollut ihan ok millä olen ajanut.
- 14.
-
Aika jännä. Yleensä eri keskusteluja katsellessa suurin osa kehuu Ladaa. Täällä tulee enimmäkseen haukkuja. Jännä…
- 15.
-
”Tekniikanmaailma”
Eli täällä ihmiset arvostavat hyvin toteutetta ja uutta tekniikaa, eli juuri kaikkea sitä, mitä lada EI edusta
- 16.
-
Miksi kaikki moittii Ladaa?
Lada on edullinen ostaa
halvat varaosat
ei ilmene vikoja
käyttökustannukset jäävät pieniksi, mutta silti pitää moittia. jos ajo-ominaisuudet ovat vähän huonommat kuin muissa niin mitä siitä! Lada sentään KESTÄÄ oikeaa ajoa vaikka pompuisella metsätiellä paremmin kuin joku citymaasturi. - 17.
-
”Ei istuinlämmitystä, ei ilmastointia” <— tissiposki
Sisällä haisee hiki ja tupakka vaikka auto on uusi <— käy hyvä mies suihkussa ja tumppaa se rööki ennen ku menet sisälle =)
On ollut taas hieno talvi, joka toinen päivä saa olla virtaa antamassa, tosin moniin uusimpiinhan ei sitäkään enää saa tehdä, menee tietokone sekaisin.
- 18.
-
Leningrad ei tarvitse istuinlämmitintä, peräpukamissa kun lämpö/kylmyys ei tunnu, ja kun on tarpeeksi kiskonnut ladakerhon tapaamisissa rasvamakkaraa, ei verikään kierrä, eli ei tunne ulkolämpötilaa…
Ja mitä tulee siihen hien hajuun niin väännetään rautalangasta, että ladakuskikin tajuaa: Olen joutunnut tekemisiin ladojen kanssa, autot ovat olleet uusia, rekisteröimättömiä 10km ajettuja, mutta silti geiger-mittari sun muut asbestimittarit pomppaavat punaiselle…
- 19.
-
ei teillä ole kyllä yhtään järkeä päässä.ennen ku rupeette haukkuu ladaa kannattas ensin hankkia kokemusta ladoista.sitten tajuaa miten hyvä ja kestävä se on.ja jos nyt joku paikkaa sattuu hajoamaa nii varaosia saa halvalla.eikä kulutakkaa paljoa.



Lähetä kaverille
Tulosta