Tekniikan Maailma

Ostoskorisi on tyhjä

Uutiset

16.8.2012 17:55

Miragen myynti alkoi Japanissa

Mitsubishin pikkuauto esiteltiin Tokion autonäyttelyssä viime marraskuussa, mutta vasta nyt se on siellä kaupoissa.

Mitsubishilla on uuden pikkuautonsa kanssa erilainen lähestymistapa markkinoihin kuin tähän saakka. Uusi Mirage on ollut jo pitkään myynnissä muun muassa Thaimaassa, mutta japanilaisostajat joutuvat odottamaan omaansa elokuun viimeiseen päivään saakka. Euroopassa odottajan aika on vielä pidempi, sillä meille uusi pieni Mitsubishi saapuu vasta ensi vuonna.

Japanilaisittain auto on halpa, sillä viisiovisen 3,71 metriä pitkän Miragen hinnat alkavat alle miljoonasta jenistä eli noin 10 000 eurosta. Mitsubishi on ottanut juhannuksesta lähtien vastaan yli 5 000 tilausta ja tämän tilivuoden (päättyy 31.3.2013) myyntitavoite on 30 000 autoa.

Japanissa konepellin alta löytyy kolmisylinterinen 1,0 litran MIVEC-moottori, jonka voima välitetään CVT-vaihteiston kautta etupyörille. Asiakkaan valittavana on Japanissa kolme varustetasoa. Kahdessa paremmassa on sammutusautomatiikka ja sillä varustettuna kulutus on 3,7 l/100 km, mikä tekee Miragesta taloudellisimman ei-hybridin Japanissa.

 

 

 

 

Tekniikan Maailma

Lähetä linkki kaverille Lähetä kaverille Tulosta juttu Tulosta
Del.icio.us
Juttua on kommentoitu 0 kertaa. Lue kommentit ja lisää omasi

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
In English
Verkkopalvelu
Aineiston toimitus ja tekniset tiedot
Hinnasto
Otavamedia Oy Maistraatinportti 1 00015 OTAVAMEDIA

Asiakaspalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Avoinna: ma–pe klo 08.00–17.00

Verkkopalvelut
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Käytännön Maamies
Koululainen
Moda
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Tekniikan Maailma
TM Rakennusmaailma
Vauhdin Maailma
Vene
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza