Tekniikan Maailma

Ostoskorisi on tyhjä

Uutiset

13.9.2012 07:47

Myös Kia Ceedistä 3-ovinen versio

Eilen näytimme, miltä näyttää kolmeovinen Volkswagen Golf ja tänään on vuorossa Kian näkemys vastaavasta Ceedistä.

Virallisesti uusi kolmiovinen Kia Ceed esitellään Golfin tapaan kuun lopulla Pariisin autonäyttelyssä. Volkswagen ei ole tehnyt suurta eroa 3- ja 5-ovisen välillä, mutta Kialla ne eroavat toisistaan jo nimestä alkaen. Ensimmäisen sukupolven tapaan myös uutta kolmiovista kutsutaan Pro Ceediksi.

Vuoden 2013 alkupuoliskolla myyntiin tuleva Pro Ceed poikkeaa koriltaan viisiovisesta sisarestaan melkoisesti. Erot alkavat toden teolla A-pilarista eli tuulilasista taaksepäin. Kattolinja on täysin erilainen ja takalokasuojia on korostettu voimakkaasti. Takana on aivan uudet valot ja takaluukku on kaventunut ja pienentynyt. Keulalla sumuvalot ovat saaneet ympärilleen kromilistan.

Sisustuksessa ei ole suurtakaan muutosta mallien välillä ellei sellaiseksi lasketa erilaista verhoilua ja panelointia. Moottoreista ei ole vielä kerrottu mitään, mutta perusmoottorit lienevät samat kuin Ceedissä. On mahdollista, että huippumalliksi esitellään ahdetulla 1,6-litraisella suorasuihkutusmoottorilla varustettu ”GTI”.

Tekniikan Maailma

Lähetä linkki kaverille Lähetä kaverille Tulosta juttu Tulosta
Del.icio.us
Juttua on kommentoitu 1 kertaa. Lue kommentit ja lisää omasi

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
In English
Verkkopalvelu
Aineiston toimitus ja tekniset tiedot
Hinnasto
Otavamedia Oy Maistraatinportti 1 00015 OTAVAMEDIA

Asiakaspalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Avoinna: ma–pe klo 08.00–17.00

Verkkopalvelut
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Käytännön Maamies
Koululainen
Moda
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Tekniikan Maailma
TM Rakennusmaailma
Vauhdin Maailma
Vene
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza