Uutiset
8.3.2010 21:35
Panasonic G2 on maailman ensimmäinen kosketusnäytöllinen järjestelmäkamera

G2 on Panasonicin micro four thirds -järjestelmän uusin tulokas ja noin puolitoista vuotta sitten esitellyn G1:n seuraaja. Toisin kuin edeltäjänsä se tallentaa valokuvien lisäksi teräväpiirtoista avchd lite -videota tarkkuudella 1280 x 720p.
Kolmen tuuman kosketusnäyttö kääntyy 180 astetta akselinsa ympäri sekä 270 astetta pystysuunnassa. Kosketusnäyttö mahdollistaa myös automaattisen tarkennuksen hyödyntämisen videokameroista tutulla tavalla.
Tarkennus aktivoidaan koskettamalla näyttöä sormella, minkä jälkeen objektiivi tarkentuu sormella osoitettuun kohteeseen. Kohteeksi voi valita esimerkiksi henkilön kasvot, jolloin kamera tarkentaa kuvan kohteen silmiin.
Automatiikka osaa tarkentaa myös liikkuviin kohteisiin, mistä on hyötyä esimerkiksi urheilusuoritusta kuvattaessa. Kuvaajan tarvitsee vain pitää huolta siitä, ettei kohde ei poistu kokonaan kuva-alalta. Tarkentamisen lisäksi kosketusnäytöltä voi muun muassa laukaista kameran.
Älykäs kuvausautomatiikka yhdistettynä kosketusnäyttöön nopeuttaa kuvausta, sillä kamera osaa vaihtaa automaattisesti muotokuvaustilaan, mikäli kohteeksi valitaan kasvot, tai makrokuvaustilaan, jos kohde on lähietäisyydellä.
Muita Panasonic DMC-G2:n ominaisuuksia ovat avchd lite -tallennus, objektiiveihin yhdistetty tehokas kuvanvakain, hdmi-liitäntä sekä iA-kuvausautomatiikka. Ääni tallentuu Dolby Digital Creator -järjestelmän avulla. Varustekenkään voi liittää myös erikseen ostettavan stereomikrofonin DMW-MS1.
Yhdessä G2:n kanssa esiteltiin sisarmalli G10, joka on mitoiltaan sama kuin G2. Niinpä molemmat ovat valmistajan mukaan markkinoiden pienimpiä ja keveimpiä sisäänrakennetulla etsimellä ja vaihdettavalla objektiivilla varustettuja järjestelmäkameroita.
Panasonic G10 tallentaa 720p-videokuvaa motion jpeg -muodossa. Ominaisuuksiin kuuluvat lisäksi objektiiveihin yhdistetty tehokas kuvanvakain, hdmi-liitäntä sekä iA-kuvausautomatiikka.
Panasonic G10 sisältää etsimen, mutta siinä ei ole kosketusnäyttöä. Kameraa käytetään siis perinteiseen tapaan toimintopainikkeiden avulla.
Panasonic DMC-G2 tulee saataville toukokuun lopulla. Väriksi voi valita sinisen, mustan tai punaisen. Panasonic DMC-G10 tulee saataville heti kesäkuun alussa mustana. Hintoja ei ole vielä vahvistettu.
Tekniset tiedot löytää valmistajan internet-sivuilta.


Tekniikan Maailma
Lähetä kaverille |
Tulosta |


Lähetä kaverille
Tulosta