Uutiset
31.1.2010 10:02
Katseet vangitseva kompaktikamera

Pentax Optio I-10 tuo mieleen saman valmistajan järjestelmäkamerat vuosikymmenten takaa. Sijoittamalla salamavalo objektiivin yläpuolelle, mukaan on saatu jopa peilietsinkameroille ominainen kyhmy.
Objektiivi on viisinkertainen zoom, jonka kuvakulma vastaa kinokameran 28 - 140 millimetrin objektiivia. Valovoima on f/3,5 - 5,9. Kenno koostuu 12,1 megapikselistä, ja sen koko on 1/2,3 tuumaa. Näytölle vastaavat lukemat ovat 230 000 pistettä ja 2,7 tuumaa.
Kuvaa vakautetaan kennoa liikuttamalla, nostamalla herkkyyttä jopa arvoon ISO 6400 saakka sekä ohjelmallisesti. Ohjelmallista vakainta käytetään videoita kuvattaessa. Videot tallennetaan tarkkuudella 1280 x 720 ja nopeudella 30 ruutua sekunnissa.
Automatiikkaa ja aiheohjelmia riittää joka lähtöön. Kasvojentunnistuksen uusin versio havaitsee jopa koirat ja kissat. Uutta on myös mahdollisuus upottaa aiemmin otettu kuva kameran näytölle. Se helpottaa tilanteita, joissa samasta aiheesta halutaan useita kuvia identtisestä kuvakulmasta.
Pentax I-10 tulee kauppoihin helmikuun lopulla, ja se maksaa noin 200 euroa.
Lisätietoja saa valmistajan englanninkielisiltä internet-sivuilta.

Tekniikan Maailma
Lähetä kaverille |
Tulosta |


Lähetä kaverille
Tulosta