Uutiset
24.8.2010 07:40
Sony näyttää uuden tavan kuvata videoita järjestelmäkameralla

Vaihdettavat objektiivit ja terävyysalueen hallinta ovat tuoneet tuoreita näkymiä videokuvaukseen. Peilietsimestä on kuitenkin aiheutunut omat ongelmansa muun muassa videoiden tarkennuksessa.
Tänään esitellyt Sony A55 ja A33 -järjestelmäkamerat sisältävät puoliläpäisevän peilin, josta on hyötyä niin valokuvattaessa kuin videota tallennettaessa. Rakenne ja sen edut selvinnevät parhaiten oheisista kaaviokuvista.

Perinteisessä järjestelmäkamerassa peili heijastaa kohteen yhtä aikaa sekä etsimen okulaariin että tarkennussensorille. Kuvaa valotettaessa peili kääntyy hetkeksi pois kennon edestä ja palaa kuvan ottamisen jälkeen paikalleen.

Puoliläpäisevä peili päästää valon yhtä aikaa sekä tarkennussensoriin että kennolle, mistä näkymä siirtyy elektroniseen etsimeen. Tällainen rakenne sallii nopean vaihetarkennuksen jopa videota kuvattaessa. Siksi se on ainakin teoriassa iso edistysaskel verrattuna nykyisten peilittömien järjestelmäkameroiden kontrastitarkennukseen (Olympus Pen, Panasonic G-sarja, Samsung NX ja Sony NEX).
Sony SLT-A55 tallentaa peräti 10 kuvaa sekunnissa, ja SLT-A33 yltää sekin 7 ruudun sekuntinopeuteen. Nämä ammattikameroiden luokkaa olevat kuvausnopeudet saavutetaan jatkuvalla automaattitarkennuksella eikä vain ensimmäiseen ruutuun tarkentamalla. Tarkennuspisteitä on 15, ja niistä 3 on herkkää ristikkäispistettä.
Nopea vaihetarkennus toimii myös videokuvauksen aikana - joskin vain täydellä aukolla. Videoita kuvattaessa tarkennuksen, aukon, valotusajan ja herkkyyden voi halutessaan säätää käsin.
Uusien A55- ja A33-kameroiden tärkeimmät ominaisuudet ovat:
- Sonyn A-tyypin objektiivikiinnitys
- 16,2 megapikselin aps-c-cmos-kenno (14,2 megapikseliä A33:ssa)
- Kennoa liikuttava kuvanvakain
- Täyden teräväpiirron avchd-videokuvaus 1080i
- Laadukas 1,15 megapikselin elektroninen etsin
- Kääntyvä kolmen tuuman näyttö, 921000 pistettä
- Herkkyysalue ISO 100 - 12800
- Sonyn monivalotustoiminnot hämärä- ja laajasävykuvaukseen
- Pyyhkäistävä 3D-panoraama
- Gps-paikannus (ei A33:ssa).
Sony A55 ja A33 tulevat kauppoihin lokakuun alussa. Ne maksavat 900 ja 800 euroa yhdessä 18 - 55 millimetrin objektiivin kanssa. Lisätietoja saa valmistajan suomenkielisiltä internet-sivuilta.

Tekniikan Maailma
Lähetä kaverille |
Tulosta |


Lähetä kaverille
Tulosta