Uuden Seat Leonin ensimmäiset kuvat putkahtivat maailmalle kojelautakameroiden maasta eli Venäjältä.

Seat esittelee syyskuussa Pariisin autonäyttelyssä kolmannen sukupolven Leonin viisiovisessa muodossaan. Siinä käytetään Volkswagen Groupin uutta MQB-perusrakennetta, joka on jo nähty uudessa Audi A3:ssa ja joka on myös niin ikään Pariisissa nähtävän 7. sukupolven Volkswagen Golfin perusta.

Seat on muuttanut Leonin linjoja vähän aiempaa pyöreämmiksi ja pehmeämmiksi, ja sen muodot ovat pitkälti samanlaiset kuin vuosi sitten Genevessä ja Frankfurtissa nähdyn IBE-konseptiauton. Samalla on otettu pieni askel tavanomaisempaan, kun takapilareihin piilotetut ovenkahvat on siirretty perinteiseen paikkaansa takaoviin.

Kuvien punainen auto on urheilullisempi FR-versio ja valkoinen on perusmalli. Uusi Leon näyttää hyvin paljon suurennetulta Ibizalta, mikä ei ole lainkaan loukkaava määritelmä. Uutuuden linjat ovat hyvin tasapainoiset.

Viisiovinen Leon on vasta alkua, sillä mallisarja laajenee urheilullisemmalla kolmiovisella versiolla. Sen kerrotaan muistuttavan vielä paljon enemmän IBE-konseptia. Lisäksi odotettavissa on vielä tyylikäs farmari. Uuden Leonin sisustukseen on lainattu paljon piirteitä Audi A3:sta aina kojelaudan perustaa ja ohjauspyörää myöten.

Tekniikka noudattelee moottorien ja vaihteistojen osalta samaa linjaa kuin Audi A3:ssa, mutta kerromme tarkempia tietoja myöhemmin.

Kuvat: autowp.ru