Tekniikan Maailma

Ostoskorisi on tyhjä

Uutiset

6.2.2012 18:18

Tässä on Nissan Noten seuraaja

Genevessä Nissan esittelee uuden Invitation Conceptin, joka tulee pikkuautojen luokkaan Micran ja Juken seuraksi.

Siinä missä Micra houkuttelee halvalla hinnallaan ja Juke kutittelee katumaastureista innostuneita, Innovation Conceptiin perustuva uusi Nissan puhuttelee perinteisiä autonostajia. Nissan pyrkii tekemään selvän pesäeron Intiassa valmistettavaan Micraan ja kertoo jo nyt uuden konseptiautonsa olevan erittäin turvallinen (Micra joutui tyytymään neljään tähteen Euro NCAP:ssa).

Hivenen Micraa kookkaampi Innovation Concept perii mallistossa nykyisen Noten paikan, kun se tulee markkinoille vuonna 2013. Valmistaja kertoo laveasti autoon saatavista varusteista, kuten 360 astetta auton ympäri näyttävästä kamerasta ja turvavarustuksesta. Taloudellisuuden luvataan olevan hyvällä tasolla, eri parhaiden mallien CO2-päästöt jäänevät alle 100 g/km.

Nissan esittelee Geneven autonäyttelyssä Innovation Conceptin lisäksi ensimmäistä kertaa Juke Nismon ja e-NV200:n ensimmäistä kertaa Euroopassa. Tämän paketin lisäksi luvassa on toinen konseptiauto, josta ei paljasteta vielä mitään.

Tekniikan Maailma

Lähetä linkki kaverille Lähetä kaverille Tulosta juttu Tulosta
Del.icio.us
Juttua on kommentoitu 0 kertaa. Lue kommentit ja lisää omasi

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
In English
Verkkopalvelu
Aineiston toimitus ja tekniset tiedot
Hinnasto
Otavamedia Oy Maistraatinportti 1 00015 OTAVAMEDIA

Asiakaspalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Avoinna: ma–pe klo 08.00–17.00

Verkkopalvelut
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
KG-lehti
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Käytännön Maamies
Koululainen
Moda
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Tekniikan Maailma
TM Rakennusmaailma
Vauhdin Maailma
Vene
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza