Tekniikan Maailma

Ostoskorisi on tyhjä

Uutiset

10.2.2012 09:04

Tässä on uusi Mitsubishi Outlander

Tokion autonäyttelyssä esitelty Mitsubishin PX-MiEV konseptiauto muuntautui kahdessa kuukaudeksi uudeksi Outlanderiksi.

Oikeastaan nyt esiteltävän kolmannen sukupolven Outlanderin muodot esiteltiin jo reilut kaksi vuotta sitten Tokion autonäyttelyssä, kun Mitsubishi näytti PX-MiEV konseptiautonsa ensimmäisen vaiheen. Maaliskuussa Genevessä virallisesti esiteltävä tuotantomalli on hyvin uskollinen tuotantomallin linjoille aina kevytmetallivanteita myöten.

Konepellin alle etu- tai nelivetoiseen Outlanderiin voi valita uuden 2,0-litraisen bensiinimoottorin tai 2,2-litraisen turbodieselin. Niiden suunnittelussa on haettu pientä kulutusta, johon tähtää myös muutamien versioiden sammutusautomatiikka. Mitsubishi on kehittänyt Outlanderiin uuden 6-vaihteisen automaattivaihteiston.

Vuonna 2013 Outlander-valikoima kasvaa konseptiauton kaltaisella pistokehybridillä, jossa on Mitsubishille uuden lainen neliveto. Tämän mallin CO2-päästöjen luvataan jäävän alle 50 g/km. Tavallisempien Outlandereiden myynti alkaa kesällä Venäjällä ja Suomeen niiden odotetaan ehtivän alkusyksystä.

Tekniikan Maailma

Lähetä linkki kaverille Lähetä kaverille Tulosta juttu Tulosta
Del.icio.us
Juttua on kommentoitu 1 kertaa. Lue kommentit ja lisää omasi

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
In English
Verkkopalvelu
Aineiston toimitus ja tekniset tiedot
Hinnasto
Otavamedia Oy Maistraatinportti 1 00015 OTAVAMEDIA

Asiakaspalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Avoinna: ma–pe klo 08.00–17.00

Verkkopalvelut
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
KG-lehti
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Käytännön Maamies
Koululainen
Moda
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Tekniikan Maailma
TM Rakennusmaailma
Vauhdin Maailma
Vene
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza