Uutiset
26.5.2011 14:10
Uusi autotekniikka haastaa pelastuslaitokset

Suurlujuusteräs ja turvatyynyt lisäävät autojen turvallisuutta, mutta vaikeuttavat matkustajien pelastamista onnettomuuden jälkeen.
Autoliitto järjesti yhdessä Helsingin Kallion pelastusaseman kanssa tilaisuuden, jossa esiteltiin aivan uusi näkökulma autojen turvarakenteisiin. Uusien automallien ohjaamot suojaavat hyvin törmäystilanteissa erittäin vahvan suurlujuusteräksellä toteutetun rakenteensa ansiosta. Mutta matkustajien saaminen pois autosta on vaikeutunut, sillä esimerkiksi metallileikkurille suurlujuusteräs on liian kovaa materiaalia.
Elektroniikan lisääntyminen ja ohjaamoon sijoitetut jopa kymmenen turvatyynyä lisäävät pelastushenkilökunnan haasteita. Sen takia Autoliitto suosittelee, että mahdollisimman moni autoilija tulostaisi automallinsa pelastuskortin (www.rescuesheet.info) ja sijoittaisi sen autoonsa. Hyvä paikka olisi kuljettajan häikäisysuojan tausta, josta se on helppo löytää.
Oman haasteensa pelastushenkilöstölle asettavat myös hybridi- ja sähköautot, joissa on suurjännitevirtaa. Suuret akustot on yleensä hyvin suojattu, mutta rajussa kolarissa nekin saattavat tulla esille. Myös uudet polttoaineet, kuten maakaasu on otettava pelastustöissä huomioon. Autotekniikan kehitys vaatii myös pelastuslaitoksilta lisää koulutusta ja taitoa.
Tekniikan Maailma
Lähetä kaverille |
Tulosta |


Lähetä kaverille
Tulosta