Tekniikan Maailma

Ostoskorisi on tyhjä

Uutiset

18.11.2010 07:53

Uusi Kia Sportage saapui Suomeen

Kian mallivyörytys jatkuu, sillä nyt myyntiin tuleva täysin uusi Sportage on jo kolmas tänä vuonna Suomeen saapunut uutuus.

Delta Motor Groupin toimitusjohtaja John Costin myhäili uutta Sportagea esitellessään, että tilanne on muuttunut hänen helmikuisen Suomeen tulonsa jälkeen merkittävästi. Vielä tuolloin jälleenmyyjät myivät Ceedin niin urheiluautoa kuin tilavaa farmaria etsivälle asiakkaalle, sillä muita malleja ei ollut tarjolla. Kian tilanne kehittyy edelleen ensi vuonna, kun mallivalikoima kasvaa kahdeksaan.

Slovakiassa Zilinan tehtaalla yhdessä Ceedin kanssa valmistettava Sportage tulee aluksi myyntiin kaksilitraisella bensiini- ja dieselmoottorilla, jolloin tarvittaessa voima välitetään kaikille neljälle pyörälle. Ensi vuoden alussa saapuvat etuvetoiset versiot, joissa on Hyundai ix35:n tapaan joko 1,6-litrainen bensiini- tai 1,7-litrainen dieselmoottori.

Johtaja Miska Tammelin uskoo, että myynnin suurimmaksi esteeksi muodostuvat tehtaan toimitusvaikeudet, sillä hän haluaisi luvata paljon suurempaa kuin noin 700 nelivetoisen Sportagen myyntiä. Myynti painottuu bensiinimalliin tehtaan toimitusten mukaisesti. Kahdesta varustetasosta 2 300 euroa perusvarusteista LX:ää kalliimman EX:n arvioidaan olevan suositumpi.

Vaikka Kia pyrkii maahantuojan mukaan myymään Sportagea halvan hinnan sijaan ulkonäöllä ja ominaisuuksilla, on uusi Sportage muutama sata euroa halvempi kuin Hyundai ix35. Sportagen suositushinnat ovat niin ikään alhaisemmat kuin vastaavalla moottorilla varustetun nelivetoisen Nissan Qashqain tai Skoda Yetin. Bensiinimoottorinen LX maksaa 28 590 euroa. Dieselmoottorilisä on 3 100 euroa ja molemmissa vain EX-varustetason yhteyteen tarjolla oleva automaattivaihteisto nostaa hintaa 2 500 eurolla.

 

Tekniikan Maailma

Lähetä linkki kaverille Lähetä kaverille Tulosta juttu Tulosta
Del.icio.us
Juttua on kommentoitu 24 kertaa. Lue kommentit ja lisää omasi

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
In English
Verkkopalvelu
Aineiston toimitus ja tekniset tiedot
Hinnasto
Otavamedia Oy Maistraatinportti 1 00015 OTAVAMEDIA

Asiakaspalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Avoinna: ma–pe klo 08.00–17.00

Verkkopalvelut
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
KG-lehti
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Käytännön Maamies
Koululainen
Moda
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Tekniikan Maailma
TM Rakennusmaailma
Vauhdin Maailma
Vene
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza