Mazda on valmistanut viimeisen wankel- eli kiertomäntämoottorisen autonsa – ainakin toistaiseksi.

Yksi aikakausi päättyi viikko sitten perjantaina, kun Mazdan tuotantolinjalta rullasi ulos viimeinen RX-8-malli. Renesis-nimellä kutsutut moottorit eivät enää alittaneet uusimpia päästörajoja, eikä niiden kulutuskaan ollut kovin pieni. Yhtiöllä ei ole toistaiseksi suunnitelmia jatkaa upeasti ujeltavien wankelien tuotantoa.

Mazda esitteli ensimmäisen kaksikammioisella wankelmoottorilla varustetun Cosmo Sportsin Tokion autonäyttelyssä vuonna 1967. Erikoisen moottorin tarinalle tuli ikää vähän vajaat 45 vuotta, johon kuuluu muun muassa Le Mansin 24 tunnin ajon voitto.

Toki on mahdollista, että Mazda ratkaisee moottorin ongelmat eli suuren kulutuksen ja sen aiheuttamat korkeat päästöt. Yhtiö on kertonut vuosien ajan kehittävänsä 16X-wankemoottoria, jonka näkisimme mielellään tuotannossa. Mutta yhtiön vaikea taloudellinen tilanne on saattanut napata rahat pois kalliilta kehitystyöltä.