Uutiset
18.7.2012 18:12
Yli 10-vaihteinen automaatti – tuskin!

Vaihteiden määrä on automaateissa kivunnut nopeaan tahtiin kolmesta kahdeksaan ja lisää on tulossa, mutta kehitys loppuu pian.
Jos kääntää kalenteria muutaman vuoden taaksepäin, löytää helposti ajan jolloin automaattivaihteistoissa oli kolme pykälää. Ja niilläkin tultiin hyvin toimeen. Tai legendaarinen Powerglide, tuo kaksivaihteinen automaatti, joka asennettiin miljooniin autoihin. Ja nykyisin media moittii, jos automaattivaihteistossa on vain viisi eteenpäin vievää välitystä.
”Minun autoni on parempi kuin sinun autosi”-kilpailu vei nopeasti siihen, että nykyisin seisemän vaihdetta on melkein välttämätön määrä ja kahdeksaakin pidetään ihan normaalina. Sellainen on nykyisin muun muassa kuvamme Chrysler 300:ssa (Euroopassa Lancia Thema) ja Hyundai Genesiksessä.
Ensi vuonna saksalainen vaihteistovalmistaja ZF esittelee yhdeksänvaihteisen automaatin ja huhujen mukaan Hyundai suunnittelee kymmenvaihteista laatikkoa.
ZF:n Pohjois-Amerikan toimitusjohtaja Julio Caspari on sanonut Automotive Newsille, että nyt vaihteiden määrää on enää turha kasvattaa. Hänen mukaansa nykyvaihteistojen ja teoreettisesti täydellisen vaihteiston ero hyötysuhteessa on enää 11 prosenttia. Casparin mukaan ns. täydellisen vaihteiston valmistaminen ei ole kustannuksiltaan järkevää, sillä siinä pitäisi olla muun muassa keraamiset laakerit.
Tekniikan Maailma
- 1.
-
Ei kai nuo ole ainoat jossa on ZF 8-vaihteinen loota. Bemariin se tuli jo 2008 ja nykyään saa vissiin koko mallistoon. Muistaakseni Audin parhaisiin malleihin sen on saanu jo vuoden päivät kans ainakin jenkeissä sinne eivät uskalla DSG-laatikolla viedä jo kerran aikaisemmin joutuneet lähtee jenkki markkinoilta pois huonojen automaattien vuoksi.
- 2.
-
Ensimmäinen 8-vaihteinen automaattiloota löytyi vuonna 2007 Lexus LS-mallistosta. Tästä kehittyneempi versio löysi tiensä IS-F:n uumeniin.
Liekö vaihteiden lisääminen taas yksi hienovarainen keino lisätä automyyntiä? Yleisestihän kaikkien autojen kestävyyden kehitys on ollut laskusuuntainen, totta kai autoja menee enemmän kaupaksi, mitä nopeammin vanhat hajoavat. Tästä hyötyy rahallisesti valmistajat ja kuluttajat kärsivät. Kuulostaisi järkeenkäyvältä, että mitä enemmän vaihteita, sitä enemmän vaihtoja ja mitä enemmän vaihtoja, sitä suurempi mekaanisten komponenttien kuluminen.. Hehkulampuistakin voisi tehdä teoriassa ikuisia, mutta eihän se nyt valmistajalle olisi edullista kun jatkuva kysyntä loppuisi kuin seinään. Silkkaa luonnonvarojen tuhlaustahan nykyinen markkinatalous on.
- 3.
-
Kyllähän autojen kestävyys on yleisesti ottaen parantunut valtavasti.
Vaihteiden lisääminen on yksi keino, jolla automaattien toimintaa on saatu parannettua. Tuo mainitttu ZF:n 8-vaihteinen on oiva esimerkki tästä.
- 4.
-
Automaattivaihteistojen kestävyyteen vaikuttaa eniten se että pidetään autot merkistä riippumatta tehtaan vakio tehoissa ja jätetään nämä lastutukset kokonaan tekemättä, niin kyllä ne kestää.
Lastutetut on nimittäin niitä jotka ei kestä, lisätehon ne kyllä kestää mutta ei sitä noin 10% lisävääntöä mikä niistä saadaan että sopii miettiä vaikka sen kaksi kertaa ennenkuin sen lastun sinne asennuttaa.
Kommentoimista varten tarvitset rekisteröidyn nimimerkin. Jos sinulla on jo tunnus voit kirjautua sivun ylälaidasta. Saadaksesi tunnuksen rekisteröidy.