500 euron hifikaiuttimet
26.10.2005
Hienoinkaan digitaalitekniikka ei tuota hyvää ääntä ilman kunnollisia kaiuttimia. Lasersäde ja mikroelektroniikka auttavat toki kehittämään erinomaisia tallennus- ja siirtotekniikoita, mutta musiikin kuuntelemiseen tarvitaan edelleen liikkuvia kartioita, magneetteja ja kuitulevystä leikattua koteloa.
- Amphion Helium II
- B&W DM602 S3
- Chorus Compact 662 HQ
- JBL L830
- Kef iQ3
- Klipsch RB-25
- Pioneer S-F80
- Tannoy Sensys 1
Facebook
Del.icio.us
Kaiutin ei ole juuri hyötynyt digitaalisesta vallankumouksesta, ja suunnittelijat painivat edelleen samojen fysiikan lakien ja liki samantyyppisten dynaamisten komponenttien kanssa kuin yli viisikymmentä vuotta sitten. Tietokoneisiin saa toki monenlaisia suunnitteluohjelmia, mutta ne ovat silti vain apuneuvoja, eikä lopputuloksen arviointiin vieläkään tunneta korvaa tarkempaa välinettä. Toisin sanoen hyvä kaiutin ei ole korvattavissa millään tietokoneohjelmalla tai elektronisella virityksellä. Jos kotiin halutaan hyvää ääntä, tarvitaan hyvät kaiuttimet.
Kuten säännöksi on viime vuosina muodostunut, suomalaisvalmisteiset kaiuttimet esiintyvät jälleen vertailun kärkisijoilla. Tähän on lukuisia syitä.
Ensinnäkin useimmissa suomalaisissa kaiuttimissa on pyritty mahdollisimman tarkkaan toistoon. Bassoelementin refleksikotelo on viritetty siten, että matalat äänet toistuvat mahdollisimman tiukasti ja napakasti ja että toistokäyrä päättyy loivaan laskuun.
Kotimaiset kaiuttimet toistavat myös korkeat äänet tavallista täsmällisemmin. Tähän on päästy lisäämällä diskanttielementin eteen loiva logaritmisesti avautuva torvi, joka vähentää haitallisia reunaheijastuksia sekä lisää suuntaavuutta jakotaajuuden paikkeilla.
Suomalaiselle viisisataa euroa on iso raha, joten sekä suunnitteluun että toteutukseen on satsattu jopa vuosien kehitystyö. Malleja on vähän, ja niitä kehitellään hartaasti. Useimmissa muissa hifimaissa viidensadan euron kaiuttimet edustavat lähtötasoa. Esimerkiksi JBL myy Suomessakin kymmeniä erilaisia kaiuttimia, joista kalleimmat maksavat henkilöauton verran.
Vaikka testaamiseen käytettiin tällä kertaa stereofonista musiikkia, vertailun kaiuttimet toimivat yhtä hyvin myös kotiteatterissa, joskin niitä tarvitaan silloin vähintään kolme – tai mielellään viisi tai jopa kuusi.
Koska huone vaikuttaa ääneen merkittävästi, kaikkia kaiuttimia kuunneltiin sekä TM:n kuunteluhuoneessa että yhdessä akustiikaltaan tavallista paremmassa kotiympäristössä. Näiden testien perusteella määritelty kolmen kaiuttimen kärkiryhmä vietiin vielä kolmeen muuhun akustiikaltaan hyvin erilaiseen tilaan.
Kun puhutaan kaiuttimen keskinäisestä paremmuudesta, on syytä kertoa jotain myös testaajiemme omista kuuntelutottumuksista. Vertailuun osallistuneet koekuuntelijat hifiharrastajista muusikoihin ja äänittäjiin ovat kaikki tavallaan minimalisteja siinä, etteivät he hyväksy mitään ylimääräistä, mikä ei kuulu alkuperäiseen tallenteeseen. Kaiuttimen tulee siis olla toistin eikä soitin.
Koteloon muodostuvat seisovat aallot sekä hitaasti pysähtyvä basso ovat testaajillemme myrkkyä. Mitään ei kuitenkaan saa jäädä pois, vaan pientenkin yksityiskohtien tulee erottua selkeästi ja oikeilla paikoillaan.
Vertailu antaa hyvän pohjan omille kuuntelukokeille, mutta se ei kerro sataprosenttisen varmasti, mikä kaiutin kotiin kannattaa hankkia. Valinta täytyy siis varmistaa omassa olohuoneessa ja oman mielimusiikkinsa avulla – ja sehän vasta hauskaa onkin!
(Tiivistelmä Henrik Weckströmin artikkelista TM 19/05, s. 56-62)
 Osta juttu |
 Tilaa sms:llä |  Tilaa APE:lla |
 Lähetä kaverille |
 Tulosta |
