Tekniikan Maailma

Volkswagen Passat

Lisää vauhtia!

6.4.2005

Passat on Volkswagenin tärkein malli heti Golfin jälkeen. Kuudennen sukupolven odottelu uhkasi venähtää pitkäksi, mutta ensimmäisten ajokokemusten jälkeen uskaltaa sanoa, että odotus kannatti. Passat pysyy yhä haluttuna autona.

Volkswagen Passatin akseliväli on pysynyt käytännössä ennallaan 2,71 metrissä, mutta pituus on kasvanut 4,765 metriin. Keulassa jatkeen yhtenä perusteena on ollut jalankulkijaturvallisuuden kasvattaminen. Takana jatke taas koituu osaltaan tavaratilan hyväksi. Eniten on kuitenkin kasvanut leveys, peräti 74 mm. Sen suurin vaikutus on optinen, sillä nyt auto näyttää istuvan tiessä entistä tukevammin. Luonnollisesti myös matkustamossa sivusuuntainen väljyys on lisääntynyt. Korkeuskin on kasvanut, mutta vain sentin, joten Passat vaikuttaa entistä laajemmalta. Paisuneista mitoista huolimatta paino on saatu pidettyä hyvin kurissa, vaikka kevytmetalleja kori ei sisällä.

Passat tulee markkinoille kahden bensiini- ja kahden dieselmoottorin voimin. Mitään mullistavia keksintöjä niiden vuoksi ei ole tarvinnut tehdä, vaan kyseessä ovat monissa muissakin konsernin tuotteissa käytettävät nelisylinteriset voimanlähteet: suorasuihkutteiset FSI-bensiinimoottorit 1,6- ja 2,0-litraisina sekä pumppusuutindieselit iskutilavuuksiltaan 1,9 ja 2,0 litraa. FSI-moottoreissa ei enää käytetä laihaseostoimintoa, sillä vaadittu typen oksidien jälkikäsittelytekniikka oli turhan kallista saavutettuun kulutusetuun nähden.

Aivan pian moottorivalikoima täydentyy viimemainitun dieselin uusimmalla kehitysversiolla. Sen teho on nostettu 125 kilowattiin ja polttoaineen syöttö hoidetaan Siemensin kehittämillä pietsosähköisillä pumppusuuttimilla, jotka kehittävät 2 200 baarin ruiskutuspaineen. Tähän astihan pietsosuuttimet ovat olleet käytössä vain muutamassa yhteispaineruiskutteisessa dieselissä. Tämä moottori ei ainakaan toistaiseksi tule kuulumaan Suomen tuontiohjelmaan, ikävä kyllä.

Lisää täydennyksiä on tulossa myös bensiinimoottoreihin. Perusmalliksi tulee koeteltu 75-kilowattinen 1,6-litrainen. Se onkin Passatin ainoa moottori, jossa polttoainetta ei annostella suoraan palotilaan. Esimerkiksi Golf GTI:stä tuttu ahdettu 2,0 TFSI (147 kW) saadaan myös Passatiin, ja malliston huipulle on tulossa myös Audilta lainattu 3,2 FSI V6 (184 kW).

Vaihteisto perus-1,6:ssa sekä 1,9 TDI:ssä on viisivaihteinen käsivalintainen. Automaattia ei niihin saa. Kaikissa muissa pykäliä on nykymuodin mukaiset kuusi. Nelisylinterisiin FSI-moottoreihin saa halutessaan kuusivaihteisen automaatin. Dieseleissä vastaavat tehtävät voi antaa DSG-suorakytkentävaihteiston hoitoon. Tehokkain 3,2 FSI on aina DSG-vaihteinen ja myös nelivetoinen.

Neliveto toteutetaan nyt Passatissakin elektronisesti ohjatulla monilevykytkimellä, tuttavallisemmin Haldexilla. Nelivetomallit esitellään syksyllä samaan aikaan kun Variant-farmari. Nelivedon saa ainakin aluksi vain 2,0 FSI:n ja matalampiviritteisen 2,0 TDI:n yhteyteen.

Volkswagenin &8221;rakennussarjatekniikka&8221; näkyy uudessa Passatissa siten, että perusrakenne on itse asiassa kuin paisutettu Myös ohjaus on periaatteessa sama sähkötehosteinen hammastanko kuin konsernin luokkaa pienemmissä malleissa.

Levyjarruihin on lisätty Mercedeksestä tuttu toiminto, joka sadesäällä viiden minuutin välein käyttää jarrupalat kevyesti kiinni levyissä tarkoituksena pitää ne kuivana ja tehokkaina.Luokkansa ensimmäisenä autona Passatissa on nyt sähkötoiminen seisontajarru.

Kolariturvallisuus on uusien autojen piirissä edelleen kovassa kurssissa. Tuskinpa Volkswagenkaan hyväksyy Passatilleen mitään muuta kuin viiden tähden Euro NCAP -tuloksen. Myös jalankulkijaturvallisuuden kasvu alkaa malliuudistusten yhteydessä näkyä.

Mukavuusvarustuksessakaan ei ole valittamista. Jo perustaso Trendline sisältää esimerkiksi puoliautomaattisen ilmastoinnin ja ajonvakautusjärjestelmän. Sähköikkunat tosin ovat vain edessä. Aiemmasta poiketen Suomessa osa varusteista on yhteydessä valittuun moottoriin.

Ensitestin yhteydessä pääsimme ajamaan kaikilla alkuvaiheen neljällä moottorivaihtoehdolla ja lisäksi uudella 125 kilowatin dieselillä. Lyhyesti todettuna uusi Passat on lähes joka suhteessa vakuuttava auto. Ainakin kaukana kotoa tehtyjen maistiaisten perusteella on paha mainita monta kohtaa, joista sitä voisi oleellisesti parantaa.

Tärkeimmät ajettavuuteen vaikuttavat kohteet eli ohjaus ja jousitus tuntuivat urattomilla kestopäällysteteillä juuri sellaisilta kuin pitääkin. Ohjauksessa on looginen ja rehellinen tunto. Samat adjektiivit voi liittää alustan toimintaan. Jäykkä kori selkeyttää omalta tärkeältä osaltaan ajotuntumia.

Passat tulee olemaan kova pala kilpailijoilleen. Toisaalta perinteisten kilpailijoiden puolesta puhuu edelleen parituhatta euroa matalampi hintataso. Passat kuuluu kuitenkin ilman muuta tästä hinta- ja kokoluokasta autoa havittelevien koeajolistalle.

(Tiivistelmä Velimatti Honkasen artikkelista TM 7/05, s. 26-31)

Lisää ostoskoriin Osta juttu Tilaa tekstiviestillä Tilaa sms:lläTilaa ja maksa APE -kukkarolla Tilaa APE:lla
Lähetä linkki kaverille Lähetä kaverille Tulosta juttu Tulosta

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
In English
Verkkopalvelu
Aineiston toimitus ja tekniset tiedot
Hinnasto