Uusia välkkymätöntä kuvaa näyttäviä kuvanparannuspiirejä mainostetaan vallankumouksellisiksi. Useimmat valmistajat ovat 100 hertsin asemasta siirtyneet 75 hertsin tekniikkaan, jolla liikkuvaan kuvaan saadaan vähemmän häiriöitä ja enemmän terävyyttä. Katsoimme onko väitteissä perää.

* JVC HV-32P37 * Panasonic TX-32PD30F * Philips 32PW9528 * Sony * Sony KV-32FQ85

Sadan hertsin tekniikka saa vihdoin väistyä, sillä uusimmat kuvanparannuspiirit perustuvat pienempään 75 hertsin kuvataajuuteen. On huomattu, että liikkuvan kuvan häiriöistä on sitä vaikeampi päästä eroon, mitä useammin kuvaa on käsiteltävä digitaalisesti. Sitä paitsi 75 hertsiä riittää hyvin poistamaan monia kiusaavan kuvavälkynnän.

Ero ensimmäisiin vuonna 1988 esiteltyihin välkkymättömiin 100 hertsin televisioihin on nyt suuri. Juuri näin tekniikan onkin kehityttävä. Silti tavallisilla 50 hertsin kenttätaajuudella toimivilla televisioilla on omat kannattajansa – kaikki eivät siedä mitään liikekohteissa näkyviä ylimääräisiä häiriöitä.

Uusia piirejä

Välkkymättömän kuvan aikaansaamiseksi kuvataajuutta on lisättävä. Tällöin osa kuvakentistä on toistettava joko sellaisinaan tai muunneltuina. Kaikissa nykyaikaisissa televisioissa liikkuvan kuvan nykivyyttä on vähennetty sijoittamalla liikkuvat kohteet ylimääräisiin kuvakenttiin ”oikeille” paikoilleen.

Tällaiseen liiketunnistustekniikkaan perustuva kuvankäsittely tuli mahdolliseksi vasta 90-luvun puolivälissä, kun kenttämuistien ja laskenta-algoritmeihin tarvittavien prosessorien hinnat laskivat sopivalle tasolle. Nyt prosessorit ovat valmistajien mukaan tarpeeksi tehokkaita, ja muistiakin käytetään useamman kuvakentän verran.

JVC on juuri esitellyt kolmannen sukupolven D.I.S.T.-piirinsä. D.I.S.T. on lyhenne sanoista Digital Image Scaling Technology. Panasonicin piiriuutuus on Acuity, ja Philips luottaa edelleen Pixel Plus -tekniikkaansa. Kolme edellä mainittua perustuvat 75 hertsin kuvataajuuteen, mutta sekä Philipsissä että Panasonicissa voi halutessaan valita myös 100 hertsin tilan tai 50 hertsin lomittelemattoman (Progressive Scan) näyttömuodon.

Viimemainittu sopii erinomaisen hyvin esimerkiksi DVD-soittimen tai digisovittimen kuvan katsomiseen. Kuvassa saattaa tällöin nähdä välkyntää, mutta digitaaliset kuvavirheet ovat ainakin minimissään.

Sonyn uusi piiri tottelee nimeä Picture Power, ja se perustuu 100 hertsin tekniikkaan.

JVC:n D.I.S.T. näyttää kuvan 900-juovaisena, kun tavallinen tv-kuva koostuu 625 vaakajuovasta. Panasonicin ja Philipsin juovaluku on 833, kun käytössä on valmistajien 75 hertsin tila. Sonyssa juovat näytetään perinteisessä 625-muodossa.

Kuvan säädöistä

Testikuvaa katselemalla selviää vain osa televisioiden kuvanlaadullisista eroista. Se on silti erinomainen apuväline kuvan kirkkauden, kontrastin ja värikylläisyyden säätämiseen. Värikylläisyyden ja kuvan perussävyn hienosäätö kannattaa silti aina tehdä ihmiskasvojen perusteella. Television uutistenlukijat toimivat hyvänä referenssinä, sillä ohjelma lähetetään suorana ja valaistaan hyvin.

Terävyyttä ei kannata lisätä tarpeettomasti, jotta kuvan kohina ei lisäänny liikaa. Turha terävöittäminen voi myös saada aikaan epätodellisen tunnun ihmiskasvoihin, kun pienetkin kontrastimuutokset näkyvät liian jyrkkinä.

Kaikissa välkkymätöntä kuvaa näyttävissä vastaanottimissa on päälle kytkettävä kohinanvaimennin. Joissain vaimentimissa on useita eri tasoja. Vaimenninta ei kuitenkaan kannata käyttää tarpeettomasti, sillä se tuo kuvaan erilaisia virheitä. Varsinkin suurimmilla asetuksilla vaimennin saattaa luoda kuvan eteen kiusallisesti näkyvän hunnun. Kuva näyttää tällöin siltä kuin sitä katsottaisiin likaisten silmälasien läpi.

Parasta kuvaa haluavan on syytä välttää myös huoneen valaistusta mittaavaa kontrastiautomatiikkaa, sillä se saa aikaan kuvan kirkkauden pumppaamista. Liika kontrasti vääristää lisäksi kuvan terävimpiä ääriviivoja.

Ensi askeleet

Antennikaapelin ja virtajohdon kytkemisen jälkeen kannattaa tutustua käyttöohjeisiin. Kaikki kuvantoistolaitteet on hyvä jo tässä vaiheessa kytkeä SCART-kaapeleilla vastaanottimen taakse sijoitettuun liitäntäpaneeliin. Jos käytettävissä on kotiteatterilaitteisto tai tavallinen stereovahvistin, tv:n taakse sijoitetut äänilähdötkin liitetään RCA-johdolla vahvistimeen. Vasta sitten kytketään virta päälle.

Nykyaikainen televisio osaa virittää kaikki verkossa näkyvät tv-ohjelmat omille muistipaikoilleen. Toimintoja ohjaava prosessori kykenee parhaimmillaan jopa järjestelemään muistipaikat vastaanottomaassa totuttuun järjestykseen. Siksi jokaisen vastaanottimen ruutunäytölle näppäillään ensin valikkokieli ja maa, jossa asutaan.

Viritysautomatiikka ei yleensä saa muistipaikkoja käyttäjän haluamaan järjestykseen. Niinpä seuraava vaihe onkin muistipaikkojen uudelleenjärjestely. Philipsiä lukuun ottamatta järjestely on helppoa ja ohjelmatunnuksen voi tässä yhteydessä antaa niille muistipaikoille, joita automatiikka ei osannut nimetä.

AV-link-virityksen avulla ohjelmamuistipaikat voi kopioida videonauhurista tai muusta vastaavalla tekniikalla varustetusta kuvantoistolaitteesta. Linkitykselle on jokaisella valmistajalla oma nimityksensä, mutta järjestelmät toimivat myös keskenään oikein. JVC käyttää nimeä T-V Link, Panasonicilla on QLINK, Philipsillä Cinemalink ja Sonylla SmartLink. Kauko-ohjaimeen on hyvä tutustua ohjekirjasen kanssa. Mitä paremmin säätimen näppäinmerkinnät tuntee, sitä helpommaksi päivittäinen käyttö muodostuu.

Huonoa äänentoistoa

Television omilla kaiuttimilla kuunneltuna ääni on yleensä laadultaan huono. Vastaanottimen sisään on lähes mahdoton rakentaa kunnollisia, riittävän hyvin koteloituja kaiuttimia. Ongelma on sekä tilan että rahan puute.

Parhaiten kaiuttimet toistaisivat stereoääntä, jos ne sijoitettaisiin tarpeeksi etäälle toisistaan. Näin stereokuva voitaisiin saada edes jonkinlaiseksi. Kun ruudun leveys on alle metrin luokkaa, sivuille sijoitetuilla kaiuttimilla ei kerta kaikkiaan saada aikaan hyvää stereokuvaa. Niinpä moni valmistaja on kehittänyt erilaisia äänen muokkauspiirejä, joilla stereokuvaa saadaan levitettyä. Käytännössä nämä Dolbyn ja muiden valmistajien kehitelmät eivät kuitenkaan toimi, ja eri keinoin käsitelty ääni vain huononee.

Näiden tosiasioiden valossa television omien kaiuttimien heikko äänenlaatu on vain hyväksyttävä. Parasta ääntä saadaan aikaan, kun tv kytketään kunnolliseen vahvistimeen ja ääni toistetaan hyvin soivien kaiutinten kautta. Tilavaikutelmaa voi lisätä kotiteatterijärjestelmällä, jolla esimerkiksi DVD-levyjen ääni voidaan toistaa aidossa monikanavaisessa muodossa.

Oikeat kuvasuhteet

Kuvasuhdeautomatiikka toimii parhaimmillaan ”läpinäkyvästi”. Tämä tarkoittaa sitä, ettei käyttäjän juuri tarvitse vaivata päätään sillä, mikä tv-lähetteen kuvan sivusuhde kulloinkin on – vastaanotin vaihtaa sen automaattisesti oikeaan muotoon.

Television kuvasuhdeautomatiikka tarvitsee oikein toimiakseen jonkin seuraavista tiedoista: WSS-bitti kertoo vastaanottimelle oikean kuvasuhteen, mutta bittiä ei lähetetä suomalaiskanavien tv-ohjelmien mukana. Sen vastaanotin saa vain digisovittimen kautta – ja silloinkin vain jos sovitin hallitsee tämän toiminnon.

Toinen vaihtoehto on, että SCART-liittimeen kytketty laite osaa muuttaa nastan numero 8 jännitteen oikeaa kuvasuhdetta vastaavaksi. Tämän useimmat DVD-soittimet ja digisovittimet tekevätkin.

Parhaat televisiot osaavat itse tutkia kuvan ylä- ja alaosien mustia palkkeja. Tavallisella 4:3-lähetteellä palkkeja ei ole, jolloin tv näyttää kuvan sivuilla mustat reunat – kuvasuhteen vääristymättä. Elokuvat lähetetään usein postiluukkumuodossa (letterbox), jolloin mustien palkkien tunnistusautomatiikka suurentaa kuvan koko ruudun alalle.

Vain Panasonic ja Philips toimivat mustien palkkien perusteella, mutta nekin näyttävät oletusarvoisesti 4:3-kuvan vääristyneenä, koko ruudun täyttävänä.

Lisäarvoja

Kaikissa vertailun vastaanottimissa on kahden kuvan näyttö (PaP eli Picture and Picture), jolloin esimerkiksi tv-kuvaa voi seurata toisesta ruudusta samalla, kun katsotaan DVD-soittimella toistettavaa elokuvaa. Panasonicissa on kaksi viritintä, joten sillä voi halutessaan katsoa kahta tv-ohjelmaa samanaikaisesti.

Vierekkäisruudulla voi käyttää myös tekstitelevisiota (PaT eli Picture and Text). Yli 1 200 sivun tekstimuistin ansiosta sivut latautuvat erinomaisen nopeasti, ja alisivut voi kaikissa valita suoraan.

Panasonicissa ja Philipsissä kuvan voi halutessaan pysäyttää. JVC:ssä pysäytyskuva näkyy vain PaP-toiminnolla. Sonysta digitaalinen pysäytyskuva puuttuu. Philipsissä kuvaa voi analysoida tarkemmin osasuurennostoiminnolla.

Sekä lapsilukitus että uniajastin alkavat olla vakiovarusteita. JVC:tä lukuun ottamatta kaikki osaavat myös sammuttaa itsensä, kun tv-lähetys loppuu.

Sonyn etulevyn alla on paikka Memory Stick -muistikortille. Näin digitaalisia valokuvia voi katsella tv-ruudulla ja erilaisten diaesitysten tekeminen on sekin mahdollista.

Riittävät eväät

Uuden television valinta on aina vaikea tehtävä. Näissä vastaanottimissa on kuitenkin poikkeuksellisen paljon tulevaisuudenturvallisuutta tuovia toimintoja.

Liitäntöjä on vähintään riittävä määrä. Kolmeen SCART-liittimeen voi kytkeä kuvanauhurin, DVD-soittimen ja digisovittimen. Etulevyssä on vielä liitäntä tilapäisesti kytkettävälle videokameralle. Niinpä liitännöistä ei ainakaan heti tule pulaa.

Myös teksti-tv on ajan tasalla. Yli tuhannen sivun muistin ansiosta tekstisivut latautuvat nopeasti, ja sen tekstitietoja voi katsoa samanaikaisesti tv-ohjelman kanssa.

Kuvakin on kunnossa – terävyys on hyvä ja kirkkautta on yllin kyllin. Ja jos välkkymättömän kuvan häiriöt alkavat kiusata, ainakin Panasonicin ja Philipsin voi kytkeä lomittelemattomaan 50 hertsin tilaan.

(Tiivistelmä Juha Nykäsen artikkelista TM 19/03, s. 56-65)