Kun iso asteroidi 66 miljoonaa vuotta sitten osui Maahan, törmäyksessä eivät kuolleet ainoastaan dinosaurukset, metsät ja linnut puitten oksilta. Syntyi valtava lommo. Olihan asteroidi pienen kylän kokoinen, laskelmien mukaan noin 15 kilometriä leveä.

Nyt uuden tutkimuksen mukaan törmäys sai joksikin aikaa myös kivet käyttäytymään nesteen tavoin, niin erikoiselta kuin se kuulostaakin.

Chicxulubin kraatteri sijaitsee Jukatanin niemimaalla Etelä-Meksikossa. Se on törmäyskraateri, joka on parhaiten säilynyt esimerkki asteroidin törmäyksestä koko maailmassa. Senkin tutkimista vaikeuttaa se, että kraateriin on hautautunut noin 800 metrin verran kiviä.

Törmäyskraatteri on nykyisellään noin 185 kilometriä leveä. Se on ainoa maailmassa, jossa on vuoristoinen rinki murskautuneita kiviä kraaterin ulkoreunalla. Näiden syntytavasta on ollut monta teoriaa.

Purduen yliopistossa, Indianassa Yhdysvalloissa on nyt päädytty siihen, että kiviringin synnyttivät äärimmäisen voimakkaaat tärinät. Ne saivat kivet soljumaan nesteen kaltaisesti muutaman minuutin törmäyksen jälkeen.

Aiheesta on ilmestynyt artikkeli Nature-lehdessä. Purduen yliopisto tiedotti siitä EurekAlertin välityksellä.

”Kivimurske käyttäytyy hetken aikaa kuin neste. On paljon teorioita, mikä mekanismi nesteytymisen mahdollistaa. Mutta nyt tiedämme, että syynä on todella vahvat tärinät, jotka ravistavat kiviä jatkuvasti niin, että ne alkavat virrata”, kuvaa geofyysikko Jay Melosh. Hän työskentelee professorina Purduen yliopistossa.

Melosh esitti jo vuonna 1979 ajatuksensa, että vuorimaiset kivet nousivat kraaterin keskeltä muutamassa minuutissa. Nyt teoria on vahvistettu porauksilla mereltä.

Tutkimusryhmä porasi noin 15 senttimetrin levyisen reiän, joka oli noin 1 600 metriä syvä. Murroslinjoista ja näytteen ominaisuuksista tutkimusryhmä päätteli, kuinka kivimurska oli liikkunut nesteen tavoin.

Tutkimuksella on merkitystä siitä syystä, että samantapaista kivien liikettä voi tapahtua esimerkiksi maanvyörymissä ja maanjäristyksissä.

Lisäksi kraattereiden syntytapa on samanlainen kaikkialla Aurinkokunnassa, joten tämän avulla voidaan ymmärtää lisää myös Merkuriuksen, Venuksen, Marsin ja Kuun kraatereista.