Brittiläinen tiedejulkaisu BMJ Case Reports kertoo Yhdysvaltain Kaliforniassa sattuneesta oudosta lääketieteellisestä tapauksesta, jossa 11-vuotiaan pojan kyynärpäästä löytyi elävä Littorina scutulata -lajin rantakotilo. Tapauksesta uutisoi myös Science Alert -sivusto.

Poika oli viikkoa ennen kotilon löytymistä kaatunut rantakivikolla ja saanut samassa naarmun kyynärpäähänsä.

Siitä huolimatta, että harmitonta haavaa oli pidetty asianmukaisesti puhtaana, siihen kehittyi kasvava rakkula.

Lääkärin vastaanotolla pojan yllätykseksi hänen kyynärpäänsä ihon alta löytyi elävä neljän millimetrin kokoinen kotilo.

Potilas oli sen verran innoissaan löydöksestä, että hän tahtoi pitää kotilon itsellään, kun se oli saatu poistettua hänestä. Kotilo eli yhden päivän operaation jälkeen.

Pojan tutkineen kalifornialaisen Loma Lindan yliopiston apulaisprofessorin Albert Khaitin mukaan potilaalla ei ollut mitään ulkoisia oireita kipeän, punoittavan ja nestettä täynnä olevan kyynärpään paiseen lisäksi. Paiseessa oli mahdollisesti alkava bakteeriperäinen tulehdus.

Khait tyhjensi märkivän paiseen ja rantakotilo löytyi sen alta.

Miten ihmeessä kotilo kykeni selviämään hengissä visvan täyttämässä paiseessa?

Selviytyminen selittyy sillä, että paiseessa on samankaltaiset olosuhteet kuin kotilon luonnollisessakin elinympäristössä, mistä se päätyi pojan käteen.

”Rantakotilot ovat kasvinsyöjiä, jotka ravitsevat itseään pääasiassa rantakivikkojen levillä korkean vuoroveden alueilla. Elinympäristöstään johtuen ne altistuvat usein ilmalle ja siksi niillä on kyky sulkeutua kuoreensa tiiviisti kiinnittyen kiinteille pinnoille sarvekkaan kotilon ovi alaspäin liimamaisen liman avulla”, Khait kirjoitti BMJ:n raportissa.

”Tämä mahdollistaa veden sekä kosteuden säilyttämisen kuoren sisällä säästäen kotilon kuivumiselta ja tukehtumiselta. Nämä ominaisuudet tekevät rantakotilosta uniikin vieraan ihmiskehossa ja näyttävät mahdollistaneen eliön selviytymisen isännän suomista äärimmäisistä olosuhteista huolimatta”, Khait jatkoi.

Viikon kuluttua kotilon poistamisesta haava sekä potilas olivat täysin parantuneet antibiottikuurin saattamina.

Lääketiede ei tiettävästi tunne ainoatakaan samanlaista tapausta.

CNN kertoi vuonna 2013 viimeisimpää tapausta muistuttavasta sattumuksesta, jossa neljävuotiaan pojan polven tulehtuneesta haavasta löytyi pieni haavassa kuoriutunut elävä rantakotilo.

Khait uskoo, että molemmissa tapauksissa kotiloiden munat ovat voineet ”rokottaa” haavat. Munat kiinnittyvät rantakivikoiden kiviin sen jälkeen, kun naaraskotilo on laskenut ne veteen.