Kilpa-ajotaustainen autotoimittaja Robert Koistinen kertoo Oho!-kolumnissaan kömmähdyksistään, joita ei ole aikaisemmin julkaistu. 
***

Talven lähestyessä tuli mieleen eräs pari vuotta vanha tapaus talvitestissä, jonka sain kokea Nokian Renkaiden testiradoilla.

Varsinainen testi oli jo tehty, ja olimme ryhtyneet kuvaamaan. Hoonasimme erästä mutkaa, joka sijaitsi suljetulla lumikäsittelyradalla. Valokuvaajat vaanivat mutkassa täytevaloineen.

Ajoin itse keskivertoa painavammalla Mercedes-Benz C-sarjalla, joka oli farmarimallinen ja tietenkin takavetoinen. Autolla oli helppo ajaa pitkiä ja näyttäviä luistoja valokuvaajien mieliksi.

Autotoimittajamme Jari Kujala ajoi kevyemmällä Škoda Fabialla, ja kyllä siitäkin vähän lumi pölisi. Kuvauspaikka kiillottui eli liukastui jokaisella vedolla. Testeissä jokaisen ajon jälkeen rataa kunnostetaan, mutta valokuvauksissa näin ei tehdä.

Tulin jo aika monetta kertaa samaiseen mutkaan, ja kun piti heittää auto nelipyöräluistoon, se ei kääntynyt milliäkään. Ja silloin kun se ei käänny, se menee suoraan.

Tässä kohtaa ei tietenkään ollut ajotietä, joten ajoin ulos. Vauhtiakin oli siinä kohtaa sen verran paljon, että auto otti melko hyvä loikat kumpujen yli metsään. Paikalla oli jonkin verran puita, mutta mihinkään en osunut.

Sen sijaan kuvauskopteri osui. Kopterin ohjaaja oli nimittäin seurannut minua kameran välityksellä, eikä tietenkään huomannut minun poistuvan tieltä. Kopteri seurasi autoa myös tien loputtua ja osui korkeaan mäntypuuhun.

Ilmoitin radiolla takana tulevalle Kujalalle, että pihalle meni. ”Hidasta!”

Jari: ”Kävikö pahasti?”

”Yritäpä löytää minut”, sanoin.

Auto oli todellakin niin syvällä ja kaukana hangessa, ettei ”ratsuväki” meinannut heti löytää minua. Auto oli myös kääntynyt niin paljon kyljelleen, että kiipesin ulos apumiehen ovesta. Makasin hetken aikaa huvikseni lumihangessa kopterin kanssa vierekkäin.

Totesimme heti, että meidän hinauskalustollamme auto irtoaa aikaisintaan keväällä, joten otimme puhelinyhteyden Nokian erikoishinausosastolle. Sieltä tuli apuun jättimäinen tamppauskone, jota kutsutaan myös rinnekissaksi.

Koneen kuljettaja kertoi meillä olleen jonkun verran tuuria. Lähes kolmen kilometrin radalla on ainoastaan kolme rumpukohtaa, jossa ei siis ole kantoja ja kiviä. Onnistuin ajamaan ulos juuri tällaisessa paikassa.

Kissa hinasi Mersun leikitellen kuivalle maalle, jossa pääsimme tutkimaan vaurioita. Suuren lumimäärän takia selvisimme vääntyneellä etupuskurilla.


Lue aiemmat Oho!-kolumnit:

Lukitsin itseni vessaan, mutta keksin pomminvarman keinon päästä sieltä ulos

Olin myöhästyä lentokoneesta, koska sinne oli vaikea saada vietyä stilettiä

Autotestin jälkeen vuorossa oli 2 tunnin lepohetki hotellissa – mutta se muuttuikin tulipalon sammutukseksi

Jäimme talvitestissä kiinni television varastamisesta – eräänä iltana vastaanotosta tuli puhelu

Kaikki meni pieleen – Palautimme testiauton maahantuojalle osittain muovipussissa

Näinkin voi käydä: Jäähdyttelykierroksella testiauton ohjaamossa syntyi nyrkkitappelu

Talvitestissä avautui mahdollisuus käydä hiihtämässä, mutta tämän enemmän pieleen voitelu ei olisi voinut mennä

Insinöörit vertasivat kierrosaikojani oikeaan kilpakuskiin, ja paperit olivat pudota lattialle

Edessä oli niin vaatimattoman näköinen hyppyri, että siitä teki mieli hypätä – huono idea

Autotestin kaikki muistiinpanot olivat iPadin muistissa – ja sitten se mystisesti katosi

Nostin Suzukin kahdelle renkaalle unkarilaisella testiradalla – ”Onko siitä pakko kirjoittaa?”

Suzuki Ignis kaatui väistökokeessa, mutta tehtaan omalla testiradalla meitä odotti jotain vielä oudompaa

Käänsin väistökokeessa kiikkerältä tuntuvan Suzuki Ignisin rattia – seuraavaksi menimme katon kautta ympäri

Corvetten jarruun tuli mystinen vika – mekaanikolla oli vaikeuksia pidätellä nauruaan

Pimeydessä meitä odotti renkaita, betonia ja akselinpaloja – Luojan kiitos ettei ajettu täysiä!

Lainasimme salaa työkaverin sanelukonetta testiajoon, ja seuraukset olivat kohtalokkaat

Kaksi TM:n toimittajaa lähti päiväksi testaamaan autoja – saimme aikaiseksi vain valokuvan toimittajan pakaroista

Rengassavua ja järkyttyneitä ilmeitä – ”Sladi” meni vähän pitkäksi

Fiat Abarthilla törmääminen turvakaiteeseen tuli toimitukselle yllättävän kalliiksi

Vaarallinen nokkakolari oli rengastestissä enemmän kuin lähellä

Tein rallikilpailussa täydessä vauhdissa rajun käännöksen – ja sitten näin yleisön ilmeet

Eksyin Puolassa Kris Meeken ralliautolla – ja pian vasemmalla näkyi iso linna

Ajattelin yllättää Hondan insinöörit 360 asteen käännöksellä, mutta en ottanut huomioon yhtä asiaa

Ajoin Mika Salon autolla seinään