Uusi ja pirteästi massasta erottuva auto näki päivänvalon kesällä 2000. Alfa 147:n myynti sai heti mukavaa nostetta, kun se valittiin Vuoden Autoksi 2001. TM-käyttötesti tarjosi tilaisuuden selvittää, onko Alfassa ainesta myös toisen vuoden autoksi. Kertomista ainakin syntyi enemmän kuin yhteen testiraporttiin kohtuudella mahtuu. Jopa hinausautoa tarvittiin jakohihnasta irronneiden hampaiden takia.

Vuoden Auton halutun arvonimen Alfa 147 vei vain äärimmäisen niukalla piste-erolla Ford Mondeoon. Valinnan taisi lopulta ratkaista auton rohkea ja massasta erottuva muotoilu. TM:n 60 000 kilometrin käyttötestiin Alfa päätettiin ottaa osin sen saaman menestyksen, osin yleisen kiinnostavuuden takia.

Alfa 147 seuraa 145/146-mallistoa, jota ei ikinä Suomeen tuotu. Käyttötestiin valittiin viisiovinen, tehokkaampi 88-kilowattinen 1,6-litrainen paremmalla Distinctive-varustuksella. Korkeatasoinen varustus sisältää esimerkiksi automaatti-ilmastoinnin, vakionopeussäätimen, CD-radion, ajotietokoneen ja kevytmetallivanteet. Myös luistonestojärjestelmä sekä tietysti ABS-jarrut elektronisella jarruvoimanjaolla sisältyvät hintaan. Lisävarusteita ei testi-Alfassa ollut.

Alfan automaattinen ilmastointi on periaatteessa monipuolinen sisältäen erillisen lämpötilan säädön vasemmalle ja oikealle puolelle. Testin kestäessä ilmastointilaite pisteli silloin tällöin aivan omiaan ryhtyen satunnaisesti työntämään suuttimista kuumaa ilmaa, vaikka oikeasti halu olisi kylmemmästä. Myös lämmityslaitteen talviominaisuuksiin liittyy omia, ilmeisesti paremmin italialaiseen talvi-ilmastoon sopivia persoonallisuuksia. Esimerkiksi parhaaseen mahdolliseen huurteenpoistoon pyrittäessä on laitetta jälleen ryhdyttävä käyttämään käsin. Lämmityslaitteen teho riitti myös 30 asteen pakkasella, joten tässä suhteessa Alfan maine on historiaa. Kylmäkäynnistys -32 asteesta onnistui hyvin, vaikka käynnistysmoottori ei kovin innokkaasti enää pyörinytkään. Tuossa säässä takasivulasit eivät enää millään säädöillä pysyneet huurteettomina ja takamatkustajien näkyvyydestä häipyivät loputkin.

Moottori ja vaihteisto toimivat notkeasti, suorituskyky on kelvollinen, ohjaustuntuma riittävä, jousitus tutisevan urheilullinen, tilaa useimmille tarpeeksi ja varustus erinomainen. Ulkonäkö on tietysti makuasia, mutta varmasti monissa tapauksissa ratkaiseva hankintaperuste.

Erilaisuus tuo myös miinuksia. Esimerkiksi kaikki hallintalaitteet eivät toimi totutusti, näkyvyys on kehno ja keula viistää maata helpoissakin paikoissa. Ikävää on myös korkeahko melutaso, satunnaiset isot ja pienet viat, kehno polttoainetalous ja nykyautolle muutenkin suuret käyttökulut.

Lopputarkastuksessa kunto todettiin pääpiirteissään hyväksi ja Alfasta yleisesti ottaen pidettiin. Se sai tavallista enemmän anteeksi, mutta sävy saattaisi kuitenkin muuttua, jos kaikki käyttökulut pitää maksaa omasta pussista. Käyttötalous edellyttääkin mielellään hyväpalkkaista työsuhdetta. Alfa 147 on mielenkiintoinen vaihtoehto, etenkin, jos turha järkevyys ei autonvalintaa häiritse. Tylsiä päiviä sen kanssa tulee harvoin.

(Tiivistelmä Velimatti Honkasen ja Pekka Aromaan artikkelista TM 18/02, s. 74-85)