Katsastuslainsäädännön viimeisimmät uudistukset astuvat voimaan sunnuntaina 20. toukokuuta, ja suurin muutos koskee alle 10-vuotiaiden autojen katsastusvälejä.

Kun tähän asti uusien autojen katastusvälit ovat olleet aluksi kolme vuotta, sitten kaksi vuotta, ja tämän jälkeen yksi vuosi, nyt siirrytään väleihin 4+2+2+2 vuotta. Kymmenen ikävuoden jälkeen palataan taas yhden vuoden katsastusväleihin.

Muutos koskee siis alle kymmenvuotiaita autoja, muttei heti kaikkia. Sunnuntaista alkaen uudet välit koskevat vain tästä alkaen ensirekisteröityjä autoja ja niitä uudehkoja autoja, jotka katsastetaan vanhan katsastusvälin mukaisesti ensimmäisen kerran tästä päivästä alkaen.

Uudehkot autot siis hyppäävät uuteen järjestelmään sitä mukaa, kun ne katsastetaan vielä kerran vanhojen katsastusvälien mukaisesti.

Poikkeus säännöstä ovat kuitenkin 8–10 vuoden ikäiset autot. Näistä 8–9-vuotiaiden viimeinen väli venähtää, mutta vain maksimissaan kymmeneen ikävuoteen ylettyväksi. Eli jos kahdeksanvuotias auto tulee katsastukseen 21. toukokuuta, niin sen seuraava katsatusväli on käytännössä kaksi vuotta. Mutta jos ikä lähentelee yhdeksää vuotta, niin seuraava katsastusvälikin on vain hieman yli vuoden.

Yli yhdeksän vuoden ikäisen auton katsastuksessa seuraavaksi väliksi tulee vanhaan tapaan vuosi, vaikka 10 vuoden raja ylittyisikin.

Huomionarvoista on myös, että uudet katsastusvälit koskevat vain yksityiskäytössä olevia henkilöautoja.

Katsastusvälit muuttuvat myös siltä osin, että oman auton katsastusajankohtia voi kohdistaa haluamaansa ajankohtaan katsastuttamalla autonsa määräaikaa aikaisemmin.

Jos esimerkiksi harrasteauton haluaa katsastaa kesällä, mutta katsastusaika on aiemmin sijoittunut talveen, nyt auton voi viedä etuajassa kesällä katsastukseen, ja tämän perusteella seuraavan katsastuksen takarajakin asettuu kesäaikaan. Tai käytetyn auton voi katsastaa juuri ennen myyntiä, jolloin ”leimaa riittää” taas vuodeksi.

Katsastusaikaa aikaistamalla väliä voi säätää, mutta myöhäistämällä ei. Jos taas haluaa pysytellä jatkuvasti tasavuosissa, katsastus pitää suorittaa 30 päivän sisällä seuraavan katsastusajan takarajasta.