Sen tunnistaa välittömästi Audiksi. Neljä rengasta nokassa, selkeät linjat, yksityiskohtiin ulottuva laadun tunne. Se on kuitenkin alusta loppuun uusi auto.

Saattaa kuulostaa jo kliseeltä, mutta uusi Audi A4 on edeltäjäänsä verrattuna hieman kasvanut joka suuntaan. Kokonaispituutta on nyt 4,547 metriä (+69 mm) ja akseliväliä 2,65 metriä (+33 mm). Myös leveys on kasvanut 33 millillä ja korkeus 13 millillä. Uudet mitat pitävät allaan täysin uuden perusrakenteen eli niin sanotun pohjalevyn. Tämä pohjalevy tulee toimimaan raaka-aineena kaikille Audin tuleville A4:n variaatioille (Avant, Cabriolet) kuin myös työn alla olevalle A6-mallin seuraajalle.

Audi on toiminut edelläkävijänä alumiinin sarjatuotantoon soveltajana. A4:ssä alumiinikoria ei vielä tässä vaiheessa käyttöön oteta. Tässä vaiheessa laihdutusta on harrastettu teräsrakenteita optimoimalla ja käyttämällä kevytmetalleja alustarakenteissa.

Konepellin alle on niin ikään tiedossa enemmän uutta kuin vanhaa. Bensiinimoottoreista pienitehoisin on kaksilitrainen nelosmoottori (96 kW). Vanha tuttu on 1,8 litran turbomoottori (110 kW), mutta uutta on malliston huipulle asettuva alumiinirakenteinen kolmilitrainen V6 (162 kW). Dieseleistä alkuvaiheessa tarjolla on tuttu pumppusuutintekniikkaa hyödyntävä 1,9-litrainen, joka Audi-versiona tarjoaa 96 kW ja 285 Nm. Toinen diesel on A6:ssa esiintynyt V6-TDI (132 kW ja 370 Nm). Hieman myöhemmin valikoima täydentyy alapäästään sekä 1,6-litraisella bensiinimoottorilla että 74-kilowattisella pumppusuutindieselillä.

Sekä turva- että mukavuusvarustus on kattava: esimerkkeinä kuusi turvatyynyä, ESP-ajonvakautusjärjestelmä ja automaattinen ilmastointi.

A4:n tärkeimmät kilpailijat löytyvät ryhmästä BMW 3-sarja, Mercedes-Benz C-sarja ja Volvo S60. Myös hinnat varmaankin asettuvat näiden mallien viitoittamaan haarukkaan. Yksityiskohdat selkenevät pikkuhiljaa ja paljastuvat viimeistään silloin, kun A4 rantautuu Suomeen tammikuun lopussa.

(Tiivistelmä Velimatti Honkasen artikkelista TM 18/2000, s. 4-5)