Auton kuntotarkastuksilla on kysyntää. Toimenpiteeltä ei kuitenkaan kannata odottaa liikoja. Kymmenen kuntotarkastusaseman testi paljasti, että kaiken maamme autokantaan liittyvän erikoistiedon hallinta on mahdoton tehtävä. Lopputulosta ei myöskään paranna tietojen vajausta täydentävä hutilointi.

Auton kuntotarkastuksia on markkinoitu ainakin parikymmentä vuotta, mutta vasta Suomen Autokatsastus Oy:n ja sen Autotohtori-palvelun perustaminen on tuonut kuntotarkastuksen laajemmin suuren yleisön tietoisuuteen. Palvelun sijoittaminen valtion entisen katsastusvekoston yhteyteen on hyvä idea; ovathan tilat, maine, välineet ja henkilöstön tietotaito valmiina. Autotohtoriasemien ohella kuntotarkastuksia myyvät myös monet yksityiset katsastusasemat ja ja autokorjaamot, vaikka Autotohtorin tiheä valtakunnallinen verkosto onkin karsinut voimakkaasti yksityisyrittäjiä alalta. Kovin harvoille jäljelle jääneille riittää kuntotarkastusasiakkaita päätyöksi, mutta yhtenä liiketoiminnan lisänä tarkastukset sopivat varsin hyvin sekä katsastajille että korjaamoille.

Kuntotarkastuksia on monenlaisia: jotkut painottuvat moottorin ja voimansiirron arviointiin, toiset taas ovat kautta auton tasaisen tarkkoja ainakin tarkastuskohteiden lukumäärässä. Arvosteluasteikot ja tulosraporttien taso vaihtelee paljon. Yksi antaa lähinnä korjaamon työmääräykseksi tai katsastusaseman reputusraportiksi tulkittavan vikalistan ilman arvosanoja. Toisaalla saa käteensä jopa viisiportaisella arvosteluasteikolla varustetun monivivahteisen lomakkeen, jossa on lueteltu kaikki tarkastuskohteet. Pelkkä vikalistahan ei kerro mitenkään, mitä kaikkea on tarkastettu. Joissakin lomakkeissa on jopa yritetty erilaisten painokertoimien avulla määrittää autolle jonkinlaista yleisarvosanaa kuvaamaan sen kokonaiskuntoa.

Tämän testin perusteella kuntotarkastusasemien asiantuntemus on rajallista ja suhteellista. On silkkaa kuluttajan pettämistä mainostaa asiantuntevaa tarkastuspalvelua, vaikka homma ei näytä olevan oikein hanskassa. Silti kuntotarkastusasemia tarvitaan. Niiden toiminta vain pitäisi määritellä jossain tarkemmin. Nykytilanteessa asiakas saa samalla rahalla eri yrityksistä erilaisia ja eritasoisia palveluita. Asiaakkaankin on siis viisainta suhtautua kuntotarkastuksiin terveellä varauksella. Epävarmoissa tapauksissa kannattaa selvittää ennakkoon, millaisen raportin kuntotarkastaja antaa: onko se asiallinen tarkastuskertomus vai – kuten testissämme ilmeni – vain jonkinlainen vikalista.

(Tiivistelmä Markku Juntusen artikkelista TM 15/2000, s. 32-37)