Ensimmäiset avaruusjärjestö Nasan OCO-2 -satelliitin mittaukset ovat tuottaneet uutta ja entistä kattavampaa tietoa ilmakehän hiilidioksidin alueellisesta vaihtelusta, kertoo Ilmatieteen laitos tiedotteessaan.

Science-lehdessä julkaistuissa mittauksissa on saatu tietoa esimerkiksi El Niño -sääilmiön aiheuttamista hiilidioksidipitoisuuksien muutoksista tropiikissa ja hiilidioksidin vuodenaikaisvaihtelusta, joka aiheutuu kasvillisuuden kasvukauden rytmittymisestä.

Myös Nasa kertoo tuloksista tiedotteessaan.

OCO-2 -satelliitti laukaistiin avaruuteen 2. heinäkuuta 2014. Se on syyskuusta 2014 alkaen tuottanut havaintoja hiilidioksidista. Laukaisun ajankohta oli onnekas, sillä se mahdollisti vuosien 2015-2016 voimakkaan El Niñon vaikutuksen tutkimisen.

El Niñon vaikutuksesta hiilidioksidin nousu vuonna 2015 olikin erityisen suuri, noin 3 ppm, kun hiilidioksidin kokonaismäärä ilmakehässä on noin 400 ppm ja kasvu viime aikoina ollut noin 2 ppm vuodessa (yksi ppm vastaa yhtä miljoonasosaa).

Tehdyn tutkimuksen mukaan tänä vuonna enemmän hiiltä vapautui Afrikasta, Etelä-Amerikasta ja eteläisestä Itä-Aasiasta. Satelliittimittausten avulla voitiin suorittaa alueellinen jako mannerten välillä sen sijaan, että koko tropiikkia käsiteltäisiin yhtenä suurena alueena.

Tutkimustulokset perustuvat OCO-2 -satelliitin merkittävästi aiempia mittalaitteita parempaan tarkkuuteen yhdistettynä maantieteelliseen kattavuuteen. OCO-2 -satelliitti tekee päivässä 100 000 hyvälaatuista mittausta pilvettömissä olosuhteissa hyödyntäen auringon valon sirontaa maan pinnasta. Tämä mittausmenetelmä tuo tietoa myös ilmakehän alimmista kerroksista, mitä voidaan hyödyntää hiilidioksidilähteiden ja nielujen tutkimuksessa.

Ihmisen toiminnasta johtuvien päästölähteiden kartoittaminen avaruudesta on vaikeaa, koska hiilidioksidin elinikä ilmakehässä on pitkä ja sen pitoisuus vaihtelee vuoden sisällä ja pitoisuus nousee vuodesta toiseen.   Ilmatieteen laitoksella kehitettiin suoraviivainen menetelmä, jolla voidaan määrittää päästölähteitä alueellisesti.

”Ilmatieteen laitoksella kehitetty menetelmä perustuu havaittuihin poikkeamiin hiilidioksidipitoisuuksissa mantereiden kokoluokassa, minkä jälkeen näitä poikkeamia voidaan yhdistää pidemmältä ajalta. Näin saatiin päästölähteet erottumaan luonnollisesta hiilidioksidin vaihtelusta”, Ilmatieteen laitoksen tutkija Janne Hakkarainen kertoo tiedotteessa.