Helsingin kaupunki suunnittelee nopeusrajoitusten laskemista, kertoi kaupunki tiedotteessaan keskiviikkona.

Muutoksen tavoitteena on vähentää liikenneonnettomuuksia ja parantaa kaupunkiympäristön viihtyisyyttä.

Syksyllä tehtävän esityksen suurin muutos nykytilanteeseen verrattuna on kaikkien asuinalueiden tonttikatujen nopeusrajoituksen laskeminen 30 kilometriin tunnissa. Tällä hetkellä noin puolella tonttikaduista rajoituksena on vielä 40 km/h, lopuilla tonttikaduista rajoitus on laskettu 30 kilometriin tunnissa jo aiemmin.

Keskustassa nopeusrajoitus laskettaisiin 30 kilometriin tunnissa lukuun ottamatta pääkatuja ja reittejä satamiin. Niillä rajoitus olisi 40 km/h. Nopeusrajoitus laskisi 30 kilometriin tunnissa esimerkiksi Lönnrotinkadulla ja Uudenmaankadulla. Mannerheimintiellä 50 km/h -rajoitus laskisi 40:een km/h ensimmäisessä vaiheessa Kuusitien ja Musiikkitalon välillä. Myöhemmin matalampi rajoitus ulottuisi Hakamäentielle asti.

Alla olevassa kartassa näkyvät esitetyt uudet nopeusrajoitukset. (Saat sen isommaksi klikkaamalla sitä.)

Alla puolestaan näkyy, mille alueille muutokset ulottuvat.

Nopeusrajoitusten laskemisen ansiosta henkilövahinkoihin johtavien onnettomuuksien arvioidaan vähenevän lähes 20:llä viime vuosien keskiarvoon verrattuna. Se tarkoittaisi noin 13 prosentin vähennystä osuuksilla, joilla nopeudet laskisivat, ja noin neljän prosentin vähennystä koko katuverkolla.

”Nopeuden laskiessa todennäköisyys joutua onnettomuuteen pienenee ja lisäksi onnettomuuksien seuraukset ovat lievempiä. Kun törmäysnopeus laskee 40:stä 30 kilometriin tunnissa, jalankulkijan kuolemanriski puolittuu”, liikenneinsinööri Jussi Yli-Seppälä sanoo.

Matalammat nopeusrajoitukset parantavat myös kaupungin viihtyisyyttä. Esimerkiksi liikenteen melu vähenee, kun kiihdytykset vähenevät. Lisäksi maltilliset ajonopeudet lisäävät etenkin jalankulkijoiden turvallisuuden tunnetta.

”Käytännössä muutokset eivät vaikuta merkittävästi useimpiin ajoreitteihin, sillä kehäteillä ja sisääntuloväylillä nopeudet pysyvät ennallaan ja esikaupunkien pääväylilläkin muutokset ovat vähäisiä. Kantakaupungissa taas keskinopeudet ovat etenkin päiväsaikaan useimmilla katuosuuksilla matalammat kuin esitetyt nopeusrajoitukset”, Jussi Yli-Seppälä toteaa.