Taas on se aika vuodesta, kun ratin takana kuljettajaa uhkaa äkkinäinen sydämenpysähdys.

Sade piiskaa tuulilasiin pimeässä illassa. Auton ajovalot imeytyvät märkään, mustaan asvalttiin. Yhtäkkiä tumma varjo vilahtaa keulan edestä, sydän lyö tyhjää ja hahmo katoaa takaisin pimeyteen yhtä nopeasti kuin se ilmestyikin.

Jalankulkijoilla ei taida olla aavistustakaan, mitä autoilija näkee tuulilasin takaa syysiltoina. Jalankulkija tietenkin huomaa auton ja osannee arvioida ehtivänsä alta pois, mutta autoilijan on vaikea nähdä jalankulkijaa, varsinkin jos jalankulkijan vaatetus on tummanpuhuvaa ja mustaa. Usein jalankulkijasta näkyy monesti vain kenkien valkoinen koristenauha, jos sitäkään.

Onneksi ongelmaan on ratkaisu ja vieläpä alkujaan suomalainen. Pertteliläinen maanviljelijä Arvi Lehti keksi jalankulkijaheijastimen 1940– ja 1950-lukujen taitteessa. Hän liimasi kaksi ajoneuvoheijastinta vastakkain ja kiinnitti tähän vielä ripustimen. Heureka, tuntemamme riippuheijastin oli syntynyt.

Tuotesuunnittelija Kalervo Suomela muotoili sen vielä lumihiutaleen malliseksi. Arvi Lehden poika Taisto mallisuojasi näin syntyneen klassikon.

Heijastin on yllättävän tehokas, ja ero näkyvyydessä on huomattava varsinkin sateisilla syyskeleillä. Heijastimella varustettu henkilö näkyy auton lähivaloilla jopa 100–150 metrin etäisyydeltä. Ilman heijastinta jalankulkija huomataan vasta 40 metrin päästä. Säästä ja pukeutumisesta riippuen matka on vielä lyhyempi, kuten on käytännössä huomattu.

Suuri osa jalankulkijoista tuskin tietää, että vuonna 2003 Suomessa voimaan tulleen lain mukaan jalankulkijan on pimeän aikana tiellä liikkuessaan käytettävä asianmukaista heijastinta. Perinteisten heijastinten, kuten erilaisten nauhojen ja riipukkeiden tulee sijaita siten, että lähestyvän ajoneuvon kuljettaja näkee jalankulkijan.

Kyse on lakipykälästä, mutta kaikkien etu olisi, että tiellä liikkujat näkisivät toisensa. Voisi kuvitella, että tähän ei tarvitsisi lain voimalla ketään pakottaa. Kyse onkin ehkä enemmän siitä, että asia unohtuu, kun se ei ole koko vuoden ajan mielessä.

Toinen syy lienee heijastinten epämuodikkuus ja käytön lievä hankaluus. Lasten vaatteissa heijastimet on otettu hyvin huomioon. Kun ne ovat kiinni kankaassa, ne kulkevat mukana vaivattomasti ja luontevasti. Aikuisten asusteissa ei ole perinteisesti ollut samanlaista ajattelua ja suunnittelua.

Tähänkin on tullut uusia ja pirteitä näkemyksiä. Heijastavat materiaalit voivat hyvin suunniteltuna olla erittäinkin ekslusiivisia ja positiivisella tavalla huomiota herättäviä.

Vakuutusyhtiö If on kunnostautunut tässä asiassa. Yhtiö on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi suomalaisen vaatesuunnittelijan Laura Juslinin ja ruotsalaisketju Weekdayn kanssa. Yhteistyön tuloksena on syntynyt mallistoja, joissa on muun muassa takkeja, lippalakkeja, reppuja ja laukkuja kokonaan heijastavasta materiaalista.

Myynnissä on myös erilaisia teknisiä valonlähteitä niistä kiinnostuneille. Kaikenlaiset ja -väriset pienet ledeillä varustetut riiputtimet ovat päätyneet jo halpahallien kassoillekin. Tarjolla on myös heijastavaa spraymaalia, jolla voi tuunata vaikka pyöräilykypäränsä. Heijastavaa villalankaa voi ujuttaa mukaan neuleisiin, kuten pipoihin ja käsineisiin.

Tällaiset avaukset ovat hyviä alkuja sille, että heijastavat materiaalit olisivat arkipäivää kaikenlaisissa ulkovaatteissa. Heijastavien materiaalien ei tarvitsisi olla pelkästään muotioikku ja pienen piirin erikoisuus. Näin heijastimet ja näkyvyys olisivat itsestäänselvyys, eikä tämänkään autoilijan tarvitsisi saada jokasyksyistä sydämenpysähdystä.