Frankfurtin autonäyttelyn kaltaisilla jättimessuilla on esillä satoja ja satoja uutena myytäviä automalleja, joita suuren yleisön toivotaan tulevan katsomaan. Median houkuttelemiseksi autovalmistajat ensiesittelevät autonäyttelyissä aiemmin tuntemattomia uutuusmallejaan ja nykyisin kiitettävästi myös tulevaisuuden visioitaan.

Uutuudet ja tutkielmat jäävätkin satojen autojen joukosta herkimmin mieleen. Frankfurtin näyttelyssä vahvimmin esillä ovat tietysti kokonaiset hallinsa vallanneet saksalaisvalmistajat, mutta muillakin on kerrottavaa.

Tänä vuonna etenkin kiinalaismerkeillä oli kova tahto näyttää millaisilla autoilla täkäläisille markkinoille tullaan, ihan pian. Tässä on kokoelma autoja, jotka jäivät Tekniikan Maailman tiimille parhaiten mieleen.

Muita uutuuksia esittelemme lisää heti huomenna, keskiviikkona.


BMW I VISION DYNAMICS

⬛ Koemalli i Vision Dynamics esittelee seuraavaa tavoitetta BMW:n sähköautojen portofoliossa. Tuotantoon tarvitaan aito 5- tai 6-sarjan kokoluokan perheauto, jossa on hyvin tilaa, riittävä suorituskyky ja sopivasti toimintamatkaa. Sähköauton erilaisen jäähdytystarpeen vuoksi BMW:n perinteisestä etusäleiköstä on jäljellä vain ääriviivat.


BMW X7 CONCEPT

⬛ BMW täydentelee vielä sarjaansa X-mallien osalta. Vielä puuttuvat X2, X7, mutta molemmat ovat jo putkessa. Frankfurtissa esitelty X7 Concept on selvästi amerikkalaisen luksusmaasturin hengessä tehty koemalli, joka ei pyytele anteeksi. Se on tyly ja korkea, ja siinä on luksustilat kuudelle. Lataushybriditekniikka tukeutuu turboahdettuun bensiinimoottoriin.


BORGWARD ISABELLA CONCEPT

⬛ Stuttgartista käsin operoiva Borgward on katumaasturimalleinen toistaiseksi myynnissä vain Kiinassa, mutta Saksan markkinoille pyritään ensi vuoden loppuun mennessä. Merkki on peräisin kaukaa 1900-luvulta, ja niin on myös uuden koemallin nimi, Isabella. Kompakti 1950-luvun coupé on muuttunut viisimetriseksi futuristiseksi nelioviseksi sähköautoksi, josta kerrotaan löytyvän lähitulevaisuuden Borgwardien muotoilun dna.


FERRARI PORTOFINO

⬛ Ferrarin Portofino on 2+2 paikkainen, kovakattoinen avoauto, joka korvaa mallistossa California T:n. Auton koria on kevennetty ja jäykkyyttä kasvatettu parempia ajo-ominaisuuksia silmälläpitäen. Portofinossa on siirrytty käyttämään täysin sähköistä ohjaustehostinta, ja sähköisesti ohjattu takatasauspyörästö on jo kolmatta sukupolvea. Voimanlähteenä autossa on 3,9-litrainen kahdella turbolla ahdettu V8-moottori, joka kiihdyttää auton sataseen 3,5 sekunnissa.


GREAT WALL WEY

⬛ Wey on uusi kiinalainen automerkki, joka haluaa vedota asiakkaisiin premium-merkeille tyypillisillä ominaisuuksilla. Taustalla on Kiinan suurin katumaasturien valmistaja Great Wall Motor, jonka sanotaan olevan kiinnostunut FCA:n (Fiat Chrysler Automobiles) tai pelkästään Jeep-merkin ostamisesta tukemaan yhtiön laajenemista Kiinan ulkopuolelle. Frankfurtiin Wey tuli komeasti viiden eri mallin ja yhden koemallin voimin. P8-huippumalli on lataushybridi (teho 270 kW), jonka kanssa samaa 4,76-metristä koria käyttää VV7s-malli. Pienemmällä VV5s-mallilla pituutta on 4,46 m. Molemmissa on 2,0-litrainen ahdettu bensiinimoottori, tehoiltaan 145 tai 172 kW, ja molemmat mallit saa myös Hi4-hybridiversioina, joissa on 16 kilowatin takamoottorin avulla toteutettu mieto sähköinen neliveto. Vaihteistona on aina seitsenvaihteinen kaksoiskytkinvaihteisto. XEV-koemallissa on kahdella sähkömoottorilla (55 + 130 kW) tehty neliveto. Weyn taustalta löytyy saksalaista osaamista, sillä niin muotoilua, insinöörityötä kuin projektijohtoa on hankittu Saksasta. Pikaisen koeistumisen perusteella ainakin näyttelyyn rakennetut autot vaikuttavat tasokkailta, mutta ainakaan eurooppalaisten premium-merkkien laatuvaikutelmaan ne eivät yllä. Ja premium-markkinoilla on melko outoa ryhtyä kilpailemaan ensisijaisesti hinnalla.


HONDA CR-V HYBRID

⬛ Honda CR-V:n uusi sukupolvi on jo esitelty USA:ssa, mutta Eurooppaan autoa saadaan odotella vielä runsas vuosi. Esillä ollut hybridiprototyyppi on jo hyvin lähellä tuotantoversiota. Samalla hybridi korvaa dieselin CR-V-mallistossa. Toisena moottorivaihtoehtona tulee 1,5-litrainen turbomoottori, joka liitetään kuusivaihteiseen käsivaihteistoon tai portaattomaan automaattiin. Uutta hybridivoimalinjaa kutsutaan tunnuksella i-MMD. Siinä kaksilitraista Atkinson-työkiertoista bensiinimoottoria auttaa kaksi sähkömoottoria. Tarkempia tietoja esimerkiksi nelivedon toteutuksesta ei vielä kerrottu.


JAGUAR E-PACE

⬛ Jaguar keskittyi näyttelyssä uuden kompaktin E-Pace-katumaasturin esittelyyn, ja täyssähköisen I-Pacen tuotantomallin julkistus jätettiin tuonnemmaksi. Perusrakenteensa Range Rover Evoquen kanssa jakava E-Pace nähtiin ensi kertaa jo heinäkuussa. Auto saapuu Suomeen alkuvuodesta 2018, ja lähtöhinta on 37 899 euroa.


KIA PROCEED CONCEPT

⬛ Kia Proceed Concept näyttää enemmän kuin vähän pian myyntiin tulevalta Kia Stingeriltä, mutta samalla koemallin on tarkoitus antaa osviittaa siitä, miltä seuraava voisi Cee’d näyttää. Jos se näyttää tältä, on kaikki enemmän kuin hyvin. Mittasuhteiltaan tutkielma on kuitenkin ylikorostuneen matala, joten seuraavan sukupolven Cee’d lienee jonkin verran korkeampi ja pulskempi.


MERCEDES-AMG PROJECT ONE

⬛ Formula 1 -tekniikkaa maanteille – miten usein tuokin on kuultu? Paitsi että tällä kertaa AMG vakuuttaa moottorin ihan oikeasti olevan F1-auton 1,6-litrainen turbo-V6. Ja kaikki hybridihilavitkuttimet ovat tallella.

Tällaista ei katuautoissa ole nähty. Akusto on F1-autoon verrattuna nelinkertainen, koska Project One on oikeasti lataushybridi. Tehoksi ilmoitetaan ainakin tuhat hevosvoimaa (740 kilowattia). Autoja valmistetaan 275 kappaletta, yli kahden miljoonan hintaan, ja tuotanto alkaa 2019.


RENAULT SYMBIOZ

⬛ Renaultin visio vuoden 2030 autosta on Symbioz, jonka nimi viittaa auton ja kodin yhteensovittamiseen. Koemallin esittelyssä Symbioz ajeli vuoron perään ulos, sisään ja lavastetalon katolle, ilman kuljettajaa. Olohuoneessa se toimi seurustelutilana, ja tarvittaessa sähköauton ajoakulla voi ylläpitää koko kodin sähköjärjestelmää.


SMART VISION EQ

⬛ Smart on jo pitkään ollut mukana autojen yhteiskäyttöpalvelussa Car2Gossa, jossa kerrotaan varattavan auto keskimäärin 1,4 sekunnin välein, jossain puolella maailmaa. Smart Vision EQ on näkemys yhteiskäyttöautosta, jossa ajamisesta ei enää tarvitse huolehtia. Ratti puuttuu, joten matkustajille on järjestetty enemmän tilaa oleiluun. Ovikonseptin puolesta auto sopii kapeisiinkin parkkiruutuihin.


SUBARU IMPREZA

⬛ Subaru Impreza esiteltiin USA:ssa jo keväällä 2016 mutta nyt se on saapumassa myös Eurooppaan. Auto on käytännössä sama kuin tänä syksynä Suomeenkin tuleva XV-malli mutta ilman maasturimaisia koristeita ja korkeaa maavaraa. Uuden perusrakenteen ansiosta sekä tilat että ajettavuus ovat kohentuneet.


TOYOTA C-HR HY-POWER

⬛ Toyota C-HR on osoittautunut jonkinasteiseksi hittituotteeksi, ja etenkin hybridiversio menee hyvin kaupaksi. Mutta voisihan se olla ripeämpikin. Toyotan Euroopan muotoiluosasto on nyt visioinut miltä ripeämpi C-HR voisi näyttää. Ulkonäön puolesta Hy-Power versio onkin menevä, mutta tehoista ei sittenkään kerrota mitään. Toyota sentään lupaa, että tehokkaampiakin hybridivoimalinjoja on luvassa kautta linjan.


VOLKSWAGEN I.D. CROZZ

⬛ Shanghaissa huhtikuussa esitelty sähkökäyttöisen katumaasturin koemalli I.D. Crozz on nyt päivitetty. Kakkosversiossa väri on vaihtunut harmaasta punaiseksi. Keulaa ja perää on muutettu, ja auton pitäisi olla nyt 90-prosenttisesti sama kuin tuotantomallissa, jonka valmistus alkaa 2020. Neliveto on toteutettu kahdella sähkömoottorilla, yhteisteholtaan 225 kW, ja toimintamatka on 500 km luokkaa.