Vaarallisin hirvikolariaika on alkanut. Ajantasainen liikennetietopalvelu voi auttaa.

Hirvivaara korostuu syksyn pimeiden iltojen ja aamujen myötä. Hirvet ovat enemmän liikkeellä, ja hämärässä niitä on vaikea havaita. Syksyyn ajoittuva hirvenmetsästys saa osaltaan eläimet liikkumaan arvaamattomasti. Vaarasta tiedotetaan tien päällä lähinnä kiinteästi asennetuilla hirvivaara-liikennemerkeillä, joiden huomioarvo kärsii ympärivuotisuuden aiheuttamasta inflaatiosta.

Ajoneuvonavigaattoreihin liikennetietoa tuottava V-Traffic avasi perjantaina 16.9. palveluunsa lisäosan, joka tuo paikallisia ja määräaikaisia hirvivaroituksia pahimpiin vaaranpaikkoihin. Tieto välittyy autojen alkuperäisasenteisiin navigaattoreihin niissä autoissa, joiden maahantuojat ovat ottaneet V-Trafficin lisenssin käyttöön edustamissaan merkeissä.

Näihin merkkeihin lukeutuu jo puolet Suomessa uutena myytävistä autoista. Jos kojelautaan kiinteästi asennettu naviaattori osaa kertoa ajantasaista tietoa liikenteestä, tiedon on todennäköisesti tuottanut V-Traffic. Myös Garminin irralliset navigattorit hyödyntävät samaa radiolähetykseen perustuvaa rds-tmc-tietoa.

hirvielaimia

Hirvivaroitukset perustuvat onnettomuusdataan eli edellisvuosien onnettomuuksien tapahtumapaikkoihin ja -aikoihin. Kellonajoilla on vaikutusta myös hämärän laskeutumisen suhteen. Ja uudempi onnettomuusdata painaa algoritmin muodostamissa ennusteissa enemmän kuin vanha.

Varoitukset ponnahtavat järjestelmään kullekin vaaranpaikalle oleelliseen aikaan ja pysyvät näkyvillä esimerkiksi vain tunnin. Alkuvaiheessa Suomen tiestöllä on 215 varoitusta, mutta määrä ja laatu tulee vaihtelemaan ajan mittaan.

Ensi vuonna varoituksiin on tarkoitus sisällyttää reaaliaikaista tietoa hirvimetsältä. Esimerkiksi metsästäjien käyttämä Tracker-sovellus osaisi jo nyt lähettää tarkkaa paikkatietoa metsästyskoirien liikkeistä, jotka korreloivat vahvasti riistaeläinten liikkeiden kanssa metsästystilanteessa.

V-Trafficilla on myös kännykkäsovellus, johon saa maksutta saman liikennetiedon kuin navigaattoreihin, mukaan lukien eläinvaroitukset. Vastaavanlaisen palvelun tarjoaa myös sovellus nimeltä ED Looper. Siinä hirvivaroitukset perustuvat kahden edellisen vuoden hirvionnettomuuksien ruuhkaisimpiin sijainteihin, mutta myös palvelun käyttäjät voivat raportoida hirvistä. Lisäksi B-Bark-tutkapantaa käyttävien metsästyskoirien sijainti voidaan näyttää palvelussa.

V-Trafficin mobiilisovelluksessa voi ilmoittaa monista muista häiriöistä, mutta hirvistä ilmoittaminen on vielä kehitystyön alla.

Valtiovaltakin on sovelluskehityksessä vahvasti mukana. Lapin ELY-keskuksen koordinoima Porokello-hanke  rakentaa palvelua, jossa ammattiautoilijat tekevät ilmoituksia porohavainnoistaan. Tosin sarvistaan huolimatta porot ja hirvet käyttäytyvät liikenteessä hyvin eri tavoin.

Korjattu V-Trafficin palvelun käyttöönottopäivä.