Vaikuttaa jopa hieman absurdilta, että Yhdysvaltalaisten autojättien kotipaikka Detroit toimii näyttämönä kymmenennen sukupolven Honda Accordin maailman ensiesittelylle. Tuolle mallille ja sen kovalle kilpailijalle Toyota Camrylle nimittäin kuuluu kyseenalainen kunnia siitä, että alkuperäisten ”kolmen suuren” henkilöautotuotanto on romahtanut.

Muutos alkoi 1980-luvulla, kun Honda Accordin ja Toyota Camryn tuotanto alkoi Yhdysvalloissa. Niistä tuli nopeasti kohtuuhintaisina, hyvin varustettuina ja ennen kaikkea luotettavina suosikkeja Atlantin toisella puolella. Ne kilpailivat vuosi toisensa jälkeen eniten myydyn henkilöautomallin tittelistä. Yleensä Toyota voitti, mutta joinain vuosien Accord kiisi sen edelle.

Toyota esitteli viime syksynä Camryn uuden sukupolven, joka oli rohkea irtiotto tähän saakka myynnissä olleista harmaista ja huomaamattomista malleista. Honda on tekemässä Accordille yhtä radikaalin uudistuksen. Hondan mukaan uusi Accord on muotoilultaan kaikkien aikojen dramaattisin ja sen ajo-ominaisuudet ovat paremmat kuin missään aiemmassa Accordissa.

Accord esitellään Pohjois-Amerikassa kolmella tehokkaalla ja taloudellisella moottorilla varustettuna, joista kahdessa on turbo ja polttoaineen suorasuihkutus. Luultavasti ne ovat Civicin 1,5-litrainen turbo ja Civic Type R:n kaksilitraisen turbomoottorin säyseämpi vaihtoehto. Vaihteistona on joko Hondan kehittämä uusi 10-vaihteinen automaatti, CVT-automaatti tai käsivalintainen kuusivaihteinen. Yksi malleista on kaksimoottorinen hybridi.