Kaikki alkoi upeasti, sillä aviomies osti vaimolleen vuonna 1996 Normand of Mayfairista syntymäpäivälahjaksi uuden Mercedes-Benz SL500:n. Rouva ehti ajella autolla 75 mailia eli 120 kilometriä, minkä jälkeen hän pysäköi auton lontoolaiseen pysäköintitaloon.

Jatko onkin sitten vähän hämärämpi. Rouva nimittäin hukkasi autonsa avaimet. Kukaan ei tiedä, miksi hän ei hakenut vara-avaimia tai hankkinut autoon uusi avaimia. Lopputulos kuitenkin oli, että auto oli tuolla hallissa pysäköitynä yli kaksi vuosikymmentä.

Coys löysi auton ja yhtiön toimitusjohtaja Chris Routledge toteaa, että normaalisti ajettuna tuollaisen auton arvo olisi Iso-Britanniassa alle kymmenentuhatta euroa. Mutta koska auto on lähes ajamaton ja uudenveroinen, sen hinnan uskotaan nousevan 60 000 euron kieppeille.

Hinta on lähes kaksinkertainen uuteen Mercedes-Benz SLC:hen verrattuna (siis Iso-Britanniassa), mutta rahan vastineeksi saa hyvin varustellun V8-moottorilla varustetun komean auton. Auton mukana on kirje, jossa todistetaan matkamittarin lukeman pitävän paikkansa. Kirjeen on allekirjoittanut perheen hovimestari.

Uudenveroinen Mercedes-Benz SL500 huutokaupattiin Lontoossa viime keskiviikkona.