Uuden LS:n muotoilun yksityiskohdista ei näiden kuvien perusteella voi vetää kummoisia johtopäätöksiä. Auton odotetaan kuitenkin kasvavan merkittävästi, jopa verrattuna nykyiseen pitkällä akselivälillä varustettuun malliin.

Sen kerrotaan olevan 5225 millimetriä pitkä ja leveydeksi on ilmoitettu 1900 millimetriä. Akselivälin odotetaan kasvavan yli kolmen metrin mittaiseksi.

Täysin autonomista tekniikkaa LS:ään ei ole luvassa, mutta moderneja, kuljettajaa esimerkiksi liikenneruuhkassa avustavia, teknologioita autoon on perusteltua odottaa.

Vuoden 2018 LS:ään on luvassa useita vaihtoehtoja voimalinjan suhteen. 3,5-litraisen V6:n ja 5,0-litraisen V8:n lisäksi auton kohdalla on huhuttu esimerkiksi polttokenno-mallista ja hybridivaihtoehdoista.

Kuvat: Automedia