Nyt kuvattu auto on ennemminkin testimuuli kuin varsinainen prototyyppi. Niin kuvissa näkyvät etu- kuin takavalotkin on lainattu jo olemassa olevista malleista.

Viime vuonna 50. juhlavuottaan viettänyttä Corollaa on myyty historiansa aikana yli 44 miljoonaa kappaletta, mutta viime aikoina Corollan myynti on ollut laskusuhdanteessa. Toyota pyrkii toden teolla tekemään uudesta Corollasta mahdollisimman houkuttelevan pitääkseen yllä auton nauttimaa suosiota.

Autossa tullaan käyttämään Toyotan uutta TNGA-perusrakennetta. Auton korin kerrotaan olevan TNGA-perusrakenteen ansiosta aiempaa vankempi. Sen on määrä myös vähentää auton tärinää ja ohjaamoon kantautuvaa meteliä. Corollan jousitus menee niin ikään täysin uusiksi. Auton mittasuhteiden ja akselivälin uskotaan lisäksi kasvavan joillain senteillä.

Perusmallin hinnan on arvioitu sijoittuvan 17000–18000 euron välille. Kansainvälisille markkinoille auto saapuu vasta mallivuodelle 2019, aikaisintaan loppuvuodesta 2018.

Kolmisylinterisen 1,5-litraisen vapaasti hengittävän ja turboahdetun moottorin lisäksi Corollaan on ehdotettu myös 1,4-litraista vaihtoehtoa. Euroopan ja Yhdysvaltain markkinoille tuotaneen bensa- ja dieselmoottorit.

Moottorit uuteen Corollaan toimittaa mahdollisesti BMW.