Suurelle yleisölle Peel P50 ja sen uudempi sisar Trident ovat varmasti tuntemattomia suuruuksia, mutta ainakin Top Gearin ystävät tuntevat ne. Syksyllä 2007 Jeremy Clarkson tutustui autoon ja porhalteli P50:llä muun muassa pitkin BBC:n käytäviä aiheuttaen sekä riemua että hämmästystä.

Peel Engineering Company alkoi valmistaa mikrokokoista autoa vuonna 1962 ja nyt myynnissä oleva auto on viimeistä vuosimallia eli se valmistui 1965. Auton, jos sitä sellaiseksi kehtaa sanoa, pituus on 1,372 metriä ja leveys hivenen vajaa metri. Ilman kuljettajaa P50 painaa vain 59 kiloa, joten sitä on helppo siirrellä.

Moottori on samaa kokoa kuin mopedeissa eli 49 kuutiosenttimetriä, ja P50:ssä se kehitti kolme kilowattia. Hyvissä olosuhteissa auto saavutti huippunopeuden 61 km/h. Kun mitat, moottori ja paino ovat noin pieniä, niin kulutuskin jäi vajaaseen kolmeen litraan sadalla.

Ajamista vaikeutti hieman se, että autossa ei ollut peruutusvaihdetta, mutta onneksi se oli keveytensä ansiosta helppo töniä tai kääntää oikeaan suuntaan. Virallisesti P50 oli kaksipaikkainen, mutta tuo päti vain teoriassa. Oikeasti autossa ei ollut tilaa kuin kuljettajalle.

Autoa myös kehitettiin, sillä tuotannon siirryttyä Mansaarelle siitä tehtiin uusi malli. Pyöristyneiden korin muotojen lisäksi myöhemmän Tridentin tunnistaa kuljettajaa suojaavasta läpinäkyvästä muovisesta kuplasta. Autoa mainostettiin lauseella ”henkilöauton mukavuus skootterin kuluilla”. Jokainen voi muodostaa oman mielipiteensä tuon väittämän paikkansapitävyydestä.

Tarkka tuotantomäärä ei ole tiedossa, mutta eri lähteet kertovat määrän olevan viitisenkymmentä kappaletta. Jako P50:n ja Tridentin välillä ei ole tiedossa. Peel P50:n hinta oli 199 puntaa, mutta nykyisin hyväkuntoisesta yksilöstä voi saada omansa pois satakertaisesti.

Runkonumeron E185 saanut Peel Trident valmistui 1965, ja myytiin uutena Britanniaan. Nykyinen omistaja osti sen maaliskuussa 2014 täydellisesti kunnostettuna. Nykyisin auto on Yhdysvalloissa odottamassa myyntiä RM Sothebyn huutokaupassa Kalifornian Montereyssä elokuun 18. päivänä. Tridentille ei ole asetettu pohjahintaa, mutta siitä joutuu luultavasti maksamaan yli 100 000 euroa.