Sähköinen kaasupoljin on jo arkipäivää, mutta nykytekniikka mahdollistaa myös ohjauksen ja jarrujen hallinnan ilman mekaanista tai hydraulista yhteyttä. Bertone Filo on esimerkki niitä hyödyntävästä tulevaisuuden autosta. Eikä se ole mikään etäinen utopia, sillä kaikki tutkielmassa esitellyt ajatukset ovat joko olemassa tai hyvin lyhyellä aikavälillä saatettavissa tuotantoasteelle.

Ruotsalainen laakerialan jättiläinen SKF on kehitellyt ideaa drive-by-wire-hallintalaitteista, joita käyttämällä saataisiin – aluksi – pieniin kaupunkiajokkeihin paljon ja selkeää lisätilaa ja avaruutta. Drive-by-wire ei ole sinänsä mitään uutta, monessa autossa esimerkiksi kaasuvaijeri on korvattu elektroniikalla, ilmailuteollisuudesta lainatuin fly-by-wire-sovellutuksin. Bertonen Filo-kaupunkiajokissa idea vietiin pidemmälle. Filon ohjaamo on täysin puhdas kaikesta ylimääräisestä: ei kojelautaa, ei polkimia, ei vaihdekeppiä. Tuuletussuuttimetkin loistavat poissaolollaan, ja ne on korvattu verhoilun läpi tulevalla jäähdytetyllä tai lämmitetyllä ilmalla.

Filosta puuttuu keski- eli B-pylväs: ovet aukeavat eri suuntiin, jolloin käynti autoon on kuin paraatiovesta. Värit, materiaalit ja muodot on valittu pehmeitä arvoja mukaillen, jotta yhteys perinteiseen autoiluun häviäisi. Auton hallintalaitteet on koottu yhteen etuistuinten keskeltä nousevaan konsoliin, joka on säädettävissä eteen tai taakse. Konsolissa on kaksi kahvaa, joilla ohjataan, joita puristamalla jarrutetaan, ja joiden yhteydessä olevilla painonapeilla valitaan haluttu vaihde. Konsolin keskellä on irrotettava Nokian kehittämä yhteydenpitoyksikkö. Se on kuin uusimman sukupolven WAP-puhelin, johon on lisätty kymmeniä uusia toimintoja.

Telematiikkakeskus ottaa vastaan tietoa liikennetilanteesta ja säästä, valitsee suunnistusjärjestelmäänsä tukeutuen parhaan reitin, informoi reitin nähtävyyksistä, saattaa tarjota mukavia pysähdys- tai ruokapaikkoja, hoitaa moottoritie- ja polttoainemaksut ja on yhteydessä internetiin. Ajajan ulottuvilla on jatkuvasti tieto pankkiasioistaan, sähköpostistaan ja muusta vastaavasta. Valmistajan vakuuttaessa systeemin olevan turvallisen. Luultavasti he kuitenkin unohtavat liikennetarkkaavaisuuden: kukaan ei ole turvallinen tarkkaillessaan pörssinoteerauksiaan…

Bertone Filon tärkein ominaisuus on kommunikoinnista ja äänentoistosta huolimatta drive-by-wire. Kaikki jarru-, ohjaus-, kytkin- ja vaihdejärjestelmät ovat SKF:n kehittämiä. Sen drive-by-wire-yksikkö Italiassa on kehittänyt järjestelmiä yhteistyössä muun muassa Brembon (jarrut) kanssa. Jopa nykyisessä kehityksen alkuvaiheessa uusi järjestelmä on osoittautunut yhtä luotettavaksi tai paremmaksi kuin perinteiset jarrujärjestelmät. Etuna on toimintavarmuuden lisäksi se, ettei drive-by-wire tunkeudu ohjaamoon viemään tilaa, vaan jättää niin lattiat kuin kojelaudankin vapaaksi. Autossa voi ajajakin istua vaikkapa jalat ristissä!

(Tiivistelmä Giancarlo Perinin artikkelista TM 6/2001, s. 50-51)