Bleex-jalkojen avulla 32-kiloinen taakka tuntuu harteilla kahden kilon painoiselta. Laite itsessään painaa noin 50 kiloa, mutta sen kantaja ei tunne painoa lainkaan.

Bleex eli Berkeley Lower Extremity Exoskeleton on nimensä mukaisesti kalifornialaisen Berkeleyn yliopiston tutkijoiden aivoitusten tuote. Taustalla on Yhdysvaltain sotilashallinnon tuki, sillä Bleexiä ryhdyttiin alun perin kehittelemään jalkaväkisotilaan osan helpottamiseksi.

Laite itsessään painaa noin 50 kiloa, mutta sen kantaja ei tunne painoa lainkaan, sillä Bleex kantaa itse oman painonsa käyttäen apunaan hallintajärjestelmää, joka pitää painopisteen aina kulkijan kenkäpohjissa.

Lähitulevaisuudessa laitteen muskelia on tarkoitus lisätä niin, että hyötypainoa voitaisiin lyödä reppuun ainakin 60 kiloa. Sen yli menevät taakat tuntuvat sitten kantajan selässä.

Bleex-apujalat koostuvat mekaanisista, sotilassaappaisiin kiinnitetyistä jalkatuista, jotka on löysästi kiinnitetty myös kulkijan jalkoihin. Lisäksi laitteistoon kuuluu suurikokoinen selkäreppu.

Bleexin toiminnasta vastaa yli 40 sensoria, joiden avulla järjestelmä toimii, kuten ihmisen hermosto. Se laskee jatkuvasti, miten jakaa taakan painoa, jotta sen kantaja pääsisi mahdollisimman helpolla.

”Systeemiin ei siis kuulu minkäänlaista ohjaussauvaa tai tietokonenäppäimistöä. Sensorit hoitavat kävelijän kanssa kaikki toiminnat saumattomasti, eivät siis itsenäisesti, vaan ihmisen liikkeitä mukaillen”, Kazerooni tarkentaa. Bleexin käyttäjä ei myöskään tarvitse minkäänlaista erikoiskoulutusta.

Sotilaskäytön lisäksi Bleexillä saattaa tulevaisuudessa olla käyttöä erilaisissa pelastustehtävissä, ja se voisi myös helpottaa vammaisten liikkumista.

(Tiivistelmä Jukka Sihvosen artikkelista TM 4/05, s. 54)