Nykyinen autotekniikka on tullut vedenjakajalle uuden BMW 700-sarjan myötä. Se sisältää niin paljon uutta tekniikkaa ja uusia sovellutuksia, että ne helposti vievät kaiken huomion ja itse auto jää taka-alalle.

Edelliseen malliin verrattuna uusi BMW 700-sarjalainen on huomattavasti modernimpi ulkonäöltään. Jopa niin muotoiltu, että se on jo jakanut mielipiteitä ja tulee jakamaan niitä jatkossakin, sillä kaikki eivät välttämättä ihastu siihen. Korin muodoilla ja isoilla renkailla on pyritty antamaan autosta kokoistaan pienempi vaikutelma. Suunnittelussa on tietysti huomioitu turvallisuusvaatimukset ja jäykkyys, joita tarvitaan hyvien ajo-ominaisuuksien sekä meluttomuuden saavuttamiseksi.

Moottoreiksi uuteen seiskaan on aluksi tarjolla kaksi V8-bensiinimoottoria. Niiden tilavuudet ovat 3,6 ja 4,4 litraa, joten ne eivät aivan tarkkaan vastaa mallimerkintöjä 735 ja 745. Moottorit edustavat BMW:n uutta moottorisukupolvea, jossa kaasuläpästä on luovuttu ja moottorin ilmamäärää säädetään muuttuvan venttiilin nousun ja ajoituksen avulla. Moottoreiden jatkona on kuusivaihteinen automaattivaihteisto, joka on ensimmäinen lajiaan.

Lyhyesti sanottuna varustelua voi pitää täydellisenä. Kaikki tarpeellinen ja vähän enemmänkin on mukana. Varusteista kannattaa mainita Xenon-kaasunpurkausvalot, jotka ovat niin lähi- kuin kaukovaloinakin, elektroninen avain sekä iDRIVE-järjestelmä. Viime mainittu on uusi käyttöjärjestelmä, jolla hallitaan ja säädetään kahdeksan eri alueen toimintoja. Nämä alueet ovat yhteydet, navigointi, viihde, ilmanvaihto, ajotietokone, aputoiminnot, säädöt ja BMW Assist -tukitoiminnot. Valintoja hoidetaan keskikonsolissa olevalla monitoiminupilla, ja järjestelmään liittyy kojelaudassa oleva näyttöruutu.

Autona uusi BMW 745i tuntui hyvältä. Varustelun ja eri laitteiden toimintojen suhteen kuva jäi kuitenkin hieman epämääräiseksi. Tuntui kuin muutamissa kohdissa olisi siirrytty uusiin toteutuksiin lähinnä erikoisuuden tavoittelun vuoksi, ilman varsinaista tarvetta. Lisäksi perinteisiin ratkaisuihin tottuneesta – tai joidenkin mielestä niihin urautuneesta – kuljettajasta käyttömukavuuskaan ei joka suhteessa ole parantunut.

(Tiivistelmä Hannu Ahosen artikkelista TM 18/01, s. 30-32)